Mitä sellaista olet nähnyt, mitä sinun ei olisi pitänyt/tarkoitettu nähdä?
Näitkö jotain, mitä ei sinun silmillesi ollut tarkoitettu (ja et kenties olisi halunnutkaan nähdä)?
Itse näin kerran, kun nuori, downin syndroomainen mies päästeli kaaressa ripua kadulle keskellä kaupunkia ja keskellä päivää, seisoi housut nilkoissa aitaan nojaten, takapuoli ns. yleisöön päin. Silloin sain kokea miltä tuntuu, kun aivot eivät meinaa uskoa, mitä silmät niille kertoo. Näkemisen arvoinen oli myös vastaan tulleen naisen ilme, kun katseemme kohtasivat. Samalta näytin varmaan itsekin.
Kommentit (12)
Olin 4-vuotias, kun näin vanhempieni harrastavan seksiä. Juoksin itkien ulos talosta.
Lapsena näin kun joku mies run kkasi keskellä kirkasta päivää autossaan
Näin kun Sannuli imaisi klyyvariin kunnon paukut.
En voinut kuin nauraa. Turvamiehet eivät tykänneet, yrittivät jotain uhkailla ;-)
Kuulin sukulaisten välisen testamenttikiistan seinän läpi. Yhtä yritettiin painostaa muuttamaan testamenttia!
Kyllä, juuri tuo sinun kuului nähdä. Kaikkien kuuluu välillä nähdä, mitä se ihmiselle tarkoittaa, kun elämän lotossa ei ole jaettu niitä parhaita kortteja. Ja sitten miettiä, miten voisimme heidän elämäänsä tukea ja auttaa.
Näin kun kaipaamani henkilö itki Pegen kopissa 😢
Kerran istuin syrjäisellä uimarannalla puun alla lukemassa kirjaa. Rannalla auringossa makaili myös joku keski-ikäinen nainen bikineissään. Lukurauhani katkesi yllättäen, kun säikähdin äkillistä, jumalattoman kovan kuuloista pierua. Nainen ei vissiin huomannut, että rannalla oli myös joku muu...
Huvipuistohullu kirjoitti:
Näin kun kaipaamani henkilö itki Pegen kopissa 😢
Mitä olit tehnyt sille?
Vierailija kirjoitti:
Huvipuistohullu kirjoitti:
Näin kun kaipaamani henkilö itki Pegen kopissa 😢
Mitä olit tehnyt sille?
No en mitään! Ei ollu mun syytä se.
Ja ripulista oli kyse. Ap.