Mistä niitä velamiehiä löytyy?
Siis vapaaehtoisesti lapsettomia.
Palstalla aina kerrotaan että miehet eivät halua lapsia, mutta taipuvat naisen tahtoon jotta saisivat säilytettyä parisuhteen. Minä pelkään nyt että kolmas suhde kaatuu miehen lapsihaaveisiin. Alussa miesten kanta on aina ehdoton ei lapsille. Ei tietenkään, kuka sellaisia haluaisi jos saa valita. Pikkuhiljaa mieli alkaa muuttua ja aika pian ollaankin jo sitä mieltä että lapsia ehdottomasti, sehän on elämän tarkoitus. Ei ehkä ihan vielä, mutta ehdottomasti joskus.
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 9 vuotta, ja olemme olleet lisääntymisasiassa samalla sivulla. Nyt olen alkanut huomata huolestuttavia muutoksia miehen käytöksessä. Pää kääntyy kuin pöllöllä jos ohi kulkee söpö lapsi, mies lässyttää telkkarissa näkyville vauvoille ja on alkanut jutella että ei kai se lapsen kasvatus mitään rakettitiedettä ole, voisihan se olla mukavaakin puuhaa.
Onko olemassa miestä joka tietäisi, sanotaan nyt vaikka 25-vuotiaana, ettei oikeasti halua lapsia? Selvästi kohtaamani miehet hokevat ihan ajattelematta ja tottumuksesta että ei lapsia, vaikka ovat todellisuudessa eri mieltä. Harmittaa että molempien aikaa menee hukkaan.
Kokemuksia? Missä tapasit velamiehesi? Missä iässä hän oli varma lapsettomuudestaan?
Aika ahdistavaa kun koen että tämä nykyinen on oikeasti elämäni mies.
Kommentit (398)
Löysin netisstä, ulkomailta kylläkin
Vierailija kirjoitti:
Vastataan nyt näin miehenä.
Joskus 16-19 vuotiaana ajattelin että 50/50 -mahdollisuus, että minulla tulee olemaan joskus lapsi. Joskus kaukana tulevaisuudessa.
Kumppani löytyi siinä vuotta-paria myöhemmin, molemmilla se mielipide että "Ei todellakaan nyt, eikä ehkä myöhemminkään, mutta ei ehkä ihan ehdotonta EI:tä".
Pari vuotta myöhemmin, juurikin siinä 25v kieppeillä kun lähipiirissä ensimmäiset alkoivat lisääntyä, niin fiilis muuttui tosi vahvasti siihen että en halua lapsia. Onneksi myös kumppanilla oli samat ajatukset.Nyt siitä on siis 15 vuotta aikaa. Elämän parhaita päätöksiä olla lisääntymättä.
Tämäkin on muuten hauska huomio, että päätös vahvistui kun ympärille alkoi syntyä lapsia. Jossain vaiheessahan iltalehdistö toitotti että vapaaehtoinen lapsettomuus on lisääntynyt, kun ihmiset eivät enää ole niin tiiviissä tekemisissä vauvojen ja lasten kanssa. Että kyllä niitä vauvoja sitten tehdään kun vaan säännöllisesti pitää vauvoja sylissä.
Itselläni myös ajatus lapsettomuudesta on korkeintaan voimistunut kun lähipiiriin on alkanut tupsahdella jälkikasvua.
Teille kävi hyvin kun pysyitte samalla aaltopituudella.
Ap
Vierailija kirjoitti:
En ole löytänyt. Itselleni on ihan lapsesta saakka ollut selvää että lapsia en tule koskaan synnyttämään. En ole minuuttiakaan kokenut toisin. Silti yhä edelleen - olen 40v ja endometrioosi on runnellut sisuskaluni - joudun edelleen vääntämään asiasta.
Viimeksi 43v mies intti asiasta, että kyllä minäkin vielä ehtisin, ei voi tietää jos ei kokeile yms paskaa. Se tapailu jäi siihen.
Olisi ollut kiva löytää joku jo nuorempana, nyt meni koko nuoruus ja varhaisaikuisuus yksin tämän takia. Kai se on pakko odottaa viisikymppisiä - uskovatko ne sittenkään että lapsia ei ole tulossa??
Tosin, nyt kun on näin kauan ollut ilman miestä, en usko että enää vaivoikseni sellaista haluankaan.
Ja minä ressukka kun luulin että viesti alkaa upota läheisiin näin kolmissakymmenissä...

Haha, meillä jouduttiin kertomaan että piuhat on poikki, ennen kuin kyselyt loppuivat.
Ap
Näin sivusta mitä se lapsiperhearki tekee parisuhteelle, taloudelle, naiselle, uralle...Ei kiitos tätä kärsimystä itselle. Vasektomiassa kävin heti kun täytin 30.
Vierailija kirjoitti:
Näin sivusta mitä se lapsiperhearki tekee parisuhteelle, taloudelle, naiselle, uralle...Ei kiitos tätä kärsimystä itselle. Vasektomiassa kävin heti kun täytin 30.
Mieheni on myös odottanut täyskymppiä jotta pääsisi vasektomiaan. Jos ihan totta puhutaan, en usko että hän on siihen menossa. Ainakaan ei ole puhunut aiheesta enää aikoihin.
Ap
Öö no tässä on yksi introvertti ja velamies.
Eikö just ollu juttua että joka neljäs mies jää lapsettomaksi?
M32
Vierailija kirjoitti:
Öö no tässä on yksi introvertti ja velamies.
Eikö just ollu juttua että joka neljäs mies jää lapsettomaksi?
M32
Mutta jääkö vapaaehtoisesti noin moni?
Ap
Monet velamiehistä ja suurin osa velanaisista päätyy lopulta haluamaan lapsia.
Miehillä kyse on usein siitä ettei haluta enää bilettää ja rellestä. Naisilla on tuon lisäksi hormonit. Vaikka olisi vannoutunut vela, voi kahden vuoden päästä olla vauvakuumeinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öö no tässä on yksi introvertti ja velamies.
Eikö just ollu juttua että joka neljäs mies jää lapsettomaksi?
M32Mutta jääkö vapaaehtoisesti noin moni?
Ap
Pikaisella googlauksella noin 20% jää velaksi ja miehistä hiukan enemmän kuin naisista eli varmaan noin 20%-25% miehistä jää velaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tavannut yhtäkään eronneet miehet joilla on jo ennestään lapsia eivät välttämättä halua enää lisää lapsia. Se olisi ainakin itselleni ihan ok.
Lisääntynyt mies ei ole vapaaehtoisesti lapseton. Kai sitä kaikenmaailman yh-isukkeja on tinderit pullollaan, mutta he eivät kiinnosta minua nyt tai tulevaisuudessakaan.
Ap
Mitä väliä sitä enää siinä vaiheessa on, jos mies on lapsensa jo tehnyt ja lapset siinä iässä, että muuttaneet pois kotoa? Ihan vain kysyn, kun tiedä.
Olen kohta 50-vuotias,eikä ole lapsia. Olen aina ollut vela. Itse olet tainnut kohdata niitä, jotka niitä lapsia lopulta haluavat.
Minä olen vela-mies.
Naimisissa jo sen 20+ vuotta joten nyt jos pitäis alkaa vaihtaa niin olisin mielummin ilman kuin katselisin esim. sinua.
Luin jostain vinkin, että uuteen kumppaniin tutustuessa kannattaa häneltä kysyä "Montako lasta haluat?", eikä että "Haluatko lapsia?".
Antaa sen toisen itse vastata "Nolla", jos asia niin on. Sen täytyy olla oman mietinnän tulos, aktiivinen oma kanta. Moni ilmeisesti sen enempää ajattelematta sanoo, että juu en halua lapsia (tällä hetkellä / vielä).
Sanoin kerran n kolmikymppisenä yhdessä työhaastattelussa yrityksen omistaja/johtajamiehelle, että en halua lapsia. Se mies melkein suuttui ja piti saarnan siitä, että sellaista ei pidä mennä kertomaan kenellekään, koska se on epäluonnollista, ettei halua lapsia ja että kaikki normaali ihmiset haluavat. En sitten mennyt töihin siihen firmaan.
Kaikki tapaamani miehet ovat aina halunneet lapsia, vaikka alussa muuta väittävät. Nyt olen naimisissa eronneen miehenkanssa, jolla en lapsia exän kanssa, eikä halua niitä lisää. Yritin tottua uusperheeseen, mutta en vaan pitänyt niistä lapsista ja oli pakko pyytää miestä hankkimaan oma kämppä, missä tapaa lapsiaan, kun en halua niitä enää omaan kotiini. Tätä suosittelen ap:llekin.
Vierailija kirjoitti:
Ei sellaisia miehiä ole olemassakaan.
Kuten ei myöskään ole sellaisia naisia??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen VALA-mies.
Vapaa-ahtoisesti lapseton?
Ap
Vastentahtoisesti lapsetonta hain, mutta ehkä olenkin lapseton, koska en osaa luoda loogisia lyhenteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tavannut yhtäkään eronneet miehet joilla on jo ennestään lapsia eivät välttämättä halua enää lisää lapsia. Se olisi ainakin itselleni ihan ok.
Lisääntynyt mies ei ole vapaaehtoisesti lapseton. Kai sitä kaikenmaailman yh-isukkeja on tinderit pullollaan, mutta he eivät kiinnosta minua nyt tai tulevaisuudessakaan.
Ap
Mitä väliä sitä enää siinä vaiheessa on, jos mies on lapsensa jo tehnyt ja lapset siinä iässä, että muuttaneet pois kotoa? Ihan vain kysyn, kun tiedä.
Katsoin, että olin saanut monta miinusta kommentilleni, enkä vastausta, niin piti itse miettiä. Perintöhän se täytyy olla! Nainen elää pidempään, niin jos olisi mies, joka olisi aiemmassa suhteessa joskus aikoinaan saanut lapsia, niin uusi vaimo joutuisi jakamaan perinnön niiden lasten kanssa!
Lapsia tehnyt mies on heti turn off, siihen loppuu kiinnostus, siksi sillä on väliä. En halua omia lapsia enkä muiden lapsia, en kotiini enkä taustalle. Ei ne lapset ole mitään asusteita tai harrastuksia, vaan kokonaisia ihmisiä. Haluan kumppanin, joka ajattelee näin isosta asiasta samalla lailla, lapsivapaan suhteen. Ja vaikka ne lapset olisivat jo isoja, niin sitten jos tulee lapsenlapsia. Ei kiitos.
Luulin haluavani lapsia tulevaisuudessa. Tai ehkä se oli enemmän ajatus siitä, että kun on parisuhde, niin niitä mukamas jotenkin kuuluisi tehdä. Etenkin kun vanhemmat, sukulaiset ja moni kaverikin toitotti samaa. Lapsia jo tehneet etunenässä.
Suhde päättyi muihin syihin ja exänikin jäi lopulta lapsettomaksi.