Oletko jäänyt koukkuun True Crime-kirjallisuuteen?

En lue. Vastenmielinen ilmiö, joka normalisoi rikollisuutta ja tekee rikollisista "julkkiksia". Rikolliset tienaavat noilla kirjoilla, niitä lukemalla siis rahoitatte rikollisia.

Ne netflixin sarjamurhaajadokkarit on hyviä. Night Stalker, John Wayne Gacy ja Jeffrey Dahmer oli hyviä miehiä.

Enää ei taia ollakaan enää sarjamurhaajia ku on kännykät niin jää niin helposti jo ekasta kiinni?

Vierailija kirjoitti:

En lue. Vastenmielinen ilmiö, joka normalisoi rikollisuutta ja tekee rikollisista "julkkiksia". Rikolliset tienaavat noilla kirjoilla, niitä lukemalla siis rahoitatte rikollisia.

Maksetaan niille rikollisille lehtihaastatteluistakin, joten voit lopettaa myös aikakauslehtien lukemisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lue. Vastenmielinen ilmiö, joka normalisoi rikollisuutta ja tekee rikollisista "julkkiksia". Rikolliset tienaavat noilla kirjoilla, niitä lukemalla siis rahoitatte rikollisia.

Maksetaan niille rikollisille lehtihaastatteluistakin, joten voit lopettaa myös aikakauslehtien lukemisen.

En todellakaan lue heidän haastattelujaankaan.

En. Ei kiinnosta sosiaaliporno.

Joskus ennen True crime-buumia luin kaikenlaista sarjamurhaajista, huumekartelleista ym.

Tiedonjanoon luin kaikkea Roberto Savianosta ihan roskakirjallisuuteen jossa rehellisesti mässäiltiin väkivallalla ja voin kuvitella että jonkun mielestä se raakalaismainen kartellimurhaaja olikin kadehdittava "työssään" menestyvänä ihmisenä ja esikuva.

Sit vielä näiden lisäksi luin nykydekkareita joissa todella usein nuoret naiset kuvattiin heikoiksi uhreiksi.

Jossain vaiheessa ne tositarinat tuli uniinkin ja ymmärsin että ne ei tuoneet mitään positiivista mun elämään. Joo, maailmassa on vaikka mitä sairasta mutta sitä on vaikka en kaikkea lukisikaan.

Ymmärrän että ne koukuttaa mutta ne tuo monelle vain ahdistusta ja turvattomuutta.

Sit kun vielä lopetin niiden naiset voimattomina uhreina kuvaavien dekkareiden lukemisen (monet niistä skandeja, aika kumma juttu) oon huomannut että koko crime-skene ei ollu mun juttu ollenkaan.

Onko se ylipäätään kenenkään juttu, saako joku rikoksista ja verenvuodatuksesta mitään uutta ja hyvää elämäänsä?

On normaalia olla kiinnostunut myös ihmismielen pimeistä puolista ja rikokset ovat myyneet lehtiä ja kirjoja suunnilleen siitä lähtien kun painokoneet keksittiin. Siitä huolimatta pidän omg oon niin erikoinen kun luen kaikkii sarjamurhaajajuttui!1- true crime -harrastajia tahdittomina dorkina, jotka mässäilevät toisten kärsimyksillä. Lisäksi kuvitelma, että kyseessä olisi jotenkin todella uniikki kiinnostuksenkohde, on nolo.

Äänikirjoina kuuntelen , Pahuuden jälkeen, Murhatarinoita, Jäljillä ja Joku tietää jotain podcasteja

Vierailija kirjoitti:

Joskus ennen True crime-buumia luin kaikenlaista sarjamurhaajista, huumekartelleista ym.

Tiedonjanoon luin kaikkea Roberto Savianosta ihan roskakirjallisuuteen jossa rehellisesti mässäiltiin väkivallalla ja voin kuvitella että jonkun mielestä se raakalaismainen kartellimurhaaja olikin kadehdittava "työssään" menestyvänä ihmisenä ja esikuva.

Sit vielä näiden lisäksi luin nykydekkareita joissa todella usein nuoret naiset kuvattiin heikoiksi uhreiksi.

Jossain vaiheessa ne tositarinat tuli uniinkin ja ymmärsin että ne ei tuoneet mitään positiivista mun elämään. Joo, maailmassa on vaikka mitä sairasta mutta sitä on vaikka en kaikkea lukisikaan.

Ymmärrän että ne koukuttaa mutta ne tuo monelle vain ahdistusta ja turvattomuutta.

Sit kun vielä lopetin niiden naiset voimattomina uhreina kuvaavien dekkareiden lukemisen (monet niistä skandeja, aika kumma juttu) oon huomannut että koko crime-skene ei ollu mun juttu ollenkaan.

Onko se ylipäätään kenenkään juttu, saako joku rikoksista ja verenvuodatuksesta mitään uutta ja hyvää elämäänsä?

Minulla vähän sama juttu. Voin myöntää että olin nuorempana empatiakyvytön edgyilijä ja sitten kasvoin aikuiseksi. Onneksi silloin ei ollut mitään somea ja true crime-ryhmiä, jotka olisivat varmaan pahentaneet asiaa. Nykyään luen satunnaisesti true crimea ja vaikkapa sotakirjoja ja huomaan, että parhaat on kirjoitettu hyvin hienovaraisesti ja uhreja kunnioittaen, ja menevät juuri siksi todella pahasti ihon alle. Sellainen verihurmoksinen mässäily shokeeraa hetken, mutta ei saa pohtimaan mitään.

Vierailija kirjoitti:

Äänikirjoina kuuntelen , Pahuuden jälkeen, Murhatarinoita, Jäljillä ja Joku tietää jotain podcasteja

Minäkin kuuntelen noita ja osassa on ihan kivannäköiset lukijat.

Vierailija kirjoitti:

Joskus ennen True crime-buumia luin kaikenlaista sarjamurhaajista, huumekartelleista ym.

Tiedonjanoon luin kaikkea Roberto Savianosta ihan roskakirjallisuuteen jossa rehellisesti mässäiltiin väkivallalla ja voin kuvitella että jonkun mielestä se raakalaismainen kartellimurhaaja olikin kadehdittava "työssään" menestyvänä ihmisenä ja esikuva.

Sit vielä näiden lisäksi luin nykydekkareita joissa todella usein nuoret naiset kuvattiin heikoiksi uhreiksi.

Jossain vaiheessa ne tositarinat tuli uniinkin ja ymmärsin että ne ei tuoneet mitään positiivista mun elämään. Joo, maailmassa on vaikka mitä sairasta mutta sitä on vaikka en kaikkea lukisikaan.

Ymmärrän että ne koukuttaa mutta ne tuo monelle vain ahdistusta ja turvattomuutta.

Sit kun vielä lopetin niiden naiset voimattomina uhreina kuvaavien dekkareiden lukemisen (monet niistä skandeja, aika kumma juttu) oon huomannut että koko crime-skene ei ollu mun juttu ollenkaan.

Onko se ylipäätään kenenkään juttu, saako joku rikoksista ja verenvuodatuksesta mitään uutta ja hyvää elämäänsä?

Rikokset ovat aika iso yhteiskunnallinen ongelma. Monet haluavat tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, ja se on mielestäni vain hyvä asia. Toki tieto lisää tuskaa, mutta sekin kuuluu elämään.

Itse olen tutustunut myös uusiin mukaviin ihmisiin true crime -harrastuksen myötä.

On siitä hyötyä... jos vaikka sokkotreffeillä tapaa jonkun tunnetun murhaajan, on hyvä että tunnistaa sen murhaajaksi ennen kuin suhde menee yhtään pitemmälle.

En.

Joitakin olen lukenut, mutta en sanoisi sitä koukkuun jäämiseksi.

uppen