Lue keskustelun säännöt.
Onko totta että jotkut ihmiset eivät ikävöi toista ihmistä vaan...
30.09.2022 |
...heidän kanssaan vietettyjä tilanteita ja asioita joista nauttivat ja nyt kokevat jäävänsä paitsi.
Siis että jos ajattelee kaihoisasti jotain henkilöä, niin se ei ole sellaista että miettisi miten suloisesti tämä hymyili tai miltä hän tuoksui tai mitä hänellä oli aina tapana sanoa jne...vaan että ne muistot koostuvat enimmäkseen siitä miltä se kaihon kohteena oleva henkilö sai sinut tuntemaan tai vaikkapa miten hyvää leipää hän leipoi tai miten ihanalta olo tuntui suudellessa.
Kommentit (9)
No nyt kun mainitsit, niin aika paljon itse asiassa ihmisissä ikävöin juuri yhdessä vietettyä aikaa ja niitä tunteita, joita he saivat minut tuntemaan. Ikävöin välillä myös ihastuksia, joihin en ole koskaan kunnolla tutustunutkaan. Olen joskus miettinyt, että miksi näin, mutta tämän aloituksen luettuani taisin oivaltaa syyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu tilanteesta ja ihmisestä. Minä ikävöin molemmilla tavoilla. Joidenkin kohdalla sitä pelkkää hymyä, joidenkin kohdalla vietettyä aikaa. En nyt näe että tuo jälkimmäinenkään olisi mitenkään huono asia.
Vierailija kirjoitti:
On valitettavasti totta. Nykyaika on niin itsekeskeistä.
Juu, ennenhän ihmiset oli niin epäitsekkäitä. Tosin en näe ylipäätään että mitä itsekästä on kaivata noita asioita joita aloitusviestissä mainittiin.
Kaikki ihmiset oikeastaan ikävöivät omia muistojaan siitä ihmisestä, eikä siinä ole juuri eroa ikävöikö muistoa hänen hymystään tai tuoksustaan tai muistoa vaikka hyvästä seksistä tai muusta tekemisestä yhdessä. Joka tapauksessa ikävöidään jotain mikä on omassa päässä, sitä muistoa, ja se on painunut mieleen koska siinä tilanteessa on itse tunnettu jotain riittävän vahvasti.
Vierailija kirjoitti:
No nyt kun mainitsit, niin aika paljon itse asiassa ihmisissä ikävöin juuri yhdessä vietettyä aikaa ja niitä tunteita, joita he saivat minut tuntemaan. Ikävöin välillä myös ihastuksia, joihin en ole koskaan kunnolla tutustunutkaan. Olen joskus miettinyt, että miksi näin, mutta tämän aloituksen luettuani taisin oivaltaa syyn.
Kuulin juuri että tämä ominaisuus liittyisi vain henkilöön jolla on välttelevä kiintymyssuhde. Mutta en ollut aikaisemmin koskaan ajatellut että kaikki eivät ikävöisi samaan tapaan kuin itsekin, eli että ennen kaikkea ikävöi sitä toista ihmistä eikä asoita joita tämä teki vuoksesi tai sellaista, mutta tietysti ikävöin jollain tasolla niitäkin, mutta ne ovat toissijaisia asioita
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ihmiset oikeastaan ikävöivät omia muistojaan siitä ihmisestä, eikä siinä ole juuri eroa ikävöikö muistoa hänen hymystään tai tuoksustaan tai muistoa vaikka hyvästä seksistä tai muusta tekemisestä yhdessä. Joka tapauksessa ikävöidään jotain mikä on omassa päässä, sitä muistoa, ja se on painunut mieleen koska siinä tilanteessa on itse tunnettu jotain riittävän vahvasti.
Mun mielestä siinä on hienoinen ero että ikävöikö toisesta ihmisestä ikäänkuin hänen persoonaansa vai niitä asioita joita hän edusti itselle.
-ap
Eivätkö nuo lomittaudu yhteen. Niin toisen ihanuus ja myös se mitä hänen seurassaan oleminen sai tuntemaan. Muutoinhan ei kaipaisi juuri kyseistä ihmistä vaan tilalle kelpaisi korvaajaksi kuka tahansa, joka aiheuttaa samat tunteet ja käyttäytyy samalla tavoin. Tähän mennessä en ole kokenut kenenkään pystyvän korvaamaan jotakuta toista vaan jokainen on oma ainutlaatuinen persoonansa ja viehtymys on syntynyt kokonaisuudesta - ei tietyistä piirteistä tai tekemisistä.
Joten en osaa vastata kysymykseesi siitä onko joillakin, niin että ikävöisivät vain toisen heissä sytyttämiä tunteita ja yhteisiä kokemuksia, koska mieleeni nousevat juurikin tuoksut, kaunis hymy tai silmien pilkahdukset, mutta myös hyvät yhteiset hetket, jos muistelen menneisyyden ikävöintejä. Toki joidenkin kohdalla myös ne puolet ja hetket miksi ei kannata ikävöidä heidän peräänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen että mieheni on tällainen. Hän ei esimerkiksi koskaan reilun kymmenen vuoden aikana ole kommentoinut tai osoittanut mitenkään pitävänsä mistään mun yksittäisestä piirteestä en ole koskaan kuullut mitään seuraavista lauseista tai vastaavaa "sä tuoksut ihanalle", "tykkään tosta sun tavastasi hymyillä", "ihanaa kun sä teet noin" tmv.
Enkä ole koskaan saanut häntä kiinni tilanteesta jossa olisin havainnut hänen katsovan mua silmät säkenöiden, paitsi ehkä himosta, mutta se on eri asia.
Ja olenkin joskus miettinyt että jos eroaisimme hän ei varmaan ikävöisi musta sillä tavalla mitään, kuten minä olen painanut mieleeni hänen jokaisen ihastuttavan piirteen ja ominaisuuden. Se on hieman surullista se.
On valitettavasti totta. Nykyaika on niin itsekeskeistä.