Aamuvuoron jälkeen päivä ja ilta menee ihan sumussa, muita?
Meillä aamuvuorot 7-14 ja herään hieman ennen kuutta. Sanoisimpa että 3vuorotyössä pahimmat on aamuvuorot, en saa iltaisin juuri mitään aikaiseksi ellen ole suunnitellut melkeimpä minuuttiaikataulua kotiinpääsystä nukkumaankäyntiin. Nytkin olen taistellut nukahtamista vastaan jo tunnin. Kauppareissun jälkeen huilasin 20minuuttia sohvalla että jaksoin laittaa ruoat kaappiin. Nukkumaan kävin eilen illalla klo22, pyörin jonkin aikaa ja nukahdin varmaan joskus puolen 11 jälkeen. Olisin voinut nukahtaa tänään istualteen ihan milloin vaan. Töissä harvoin kuitenkaan väsyttää, se iskee kun pääsee kotiin.
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hoitalalta. Siellä ollessa mulla oli sama homma. Vaihdoin alaa ja elämänlaatu parani kertaheitolla, vaikka palkka tippui reilusti.
Ei hoitoala, teollisuus. Ap
Sama! Siitä että pääsee ajoissa töistä ei ole mitään iloa, kun ei jaksa tehdä mitään. Mutta sitten yhtäkkiä illalla ei enää väsytäkkään ja alkaa touhuaan kaikenlaista, kun päivällä ei ole muuta tehny ku lojunu sohvalla. Ja taas venyy nukkumaanmeno ja yö jää lyhyeksi
Vuorotyö on terveydelle erittäin haitallista, eikä sellaista pitäisi kenenkään joutua tekemään.
Teollisuudessa työskentelen itsekin ja nuo aamuvuorot on ihan pahimpia. Töiden jälkeen ei jaksa mitään.
Ilta-ja yövuorot taas ihan eri asia, jaksaa ihan toisella tavalla.
Pelkkää aamu/päivävuoroa en pystyisi edes tekemään.
Mulla menee koko elämä ihan sumussa. Työt alkaa ihan miten sattuu ja loppuu myös. Ei työvuorolistoja eikä säännöllistä työaikaa. Lauantait ainoat vapaat, huomenna illalla taas lähdettävä töihin. Odotan vaan pelastavaa sydäriä.
Tuttua. Minulle ei vuorotyö sovi. Nyt päivätyö, työpäivä alkaa klo 8
Vierailija kirjoitti:
Vuorotyö on terveydelle erittäin haitallista, eikä sellaista pitäisi kenenkään joutua tekemään.
Niinhän se on. Silti minä pidän vuorotyöstä, tuo mukavaa vaihtelua työarkeen mutta nämä aamuvuorot ei ole helppoja. Pidän ilta ja yövuoroissa siitä että saan asettua heti sänkyyn töistä päästyäni ja sitten heräillä rauhassa omaan aikaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Teollisuudessa työskentelen itsekin ja nuo aamuvuorot on ihan pahimpia. Töiden jälkeen ei jaksa mitään.
Ilta-ja yövuorot taas ihan eri asia, jaksaa ihan toisella tavalla.
Pelkkää aamu/päivävuoroa en pystyisi edes tekemään.
En minäkään pystyisi, tein sitä joskus melkein vuoden ja silloin olin todella masentunut siihen oravanpyörään, viikonloput meni lähinnä nukkuessa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teollisuudessa työskentelen itsekin ja nuo aamuvuorot on ihan pahimpia. Töiden jälkeen ei jaksa mitään.
Ilta-ja yövuorot taas ihan eri asia, jaksaa ihan toisella tavalla.
Pelkkää aamu/päivävuoroa en pystyisi edes tekemään.En minäkään pystyisi, tein sitä joskus melkein vuoden ja silloin olin todella masentunut siihen oravanpyörään, viikonloput meni lähinnä nukkuessa. Ap
Jep. Vuorotyö tuo vaihtelua arkeen.
Itse teen jatkuvaa yötyötä, nyt menin aamuvuoroon paikkaamaan lomslistasuunnittelijan mokan takia. Teollisuudessa myös.
3 viikkoa menny ja yhä kamalammaksi menee.
Vuoroni on juuri kuin APllä, 7-14.15. Herääminen herätyskelloon 05.45.
Ihan aamulla aika pirteä olo, mutta n 13 - eteempåin tapahtuu aivan 'sumukuolema.' Lisäksi vatsantoiminta koko aamuvuoronjakson ihan sekaisin. Pelkkää kaasua valtava ja pikkunokare jotain puolisulanutta massaa ulos 7 kertaa päivässä.
Onneksi jatkuva yötyö alkaa taas kohta. Tuntuu, että tuo herätyskelloherätys ennen klo kuutta on paljon vaarallisempaa terveydelle, mitä myönnetään
Mä sanoin joskus, että musta pitäisi ottaa lähikuva ja painattaa semmonen valistusjuliste, missä lukee "viina on vaarallista, tupakointi epäterveellistä, mutta vuorotyö tappaa!!!!"
Nykyään on helpompaa kun teen lähes pelkästään öitä. On jääny kokonaan pois illasta aamuun, joka oli mulle kaikkein pahinta myrkkyä!
Kuulostaa hoitalalta. Siellä ollessa mulla oli sama homma. Vaihdoin alaa ja elämänlaatu parani kertaheitolla, vaikka palkka tippui reilusti.