Eron jälkeinen hulluus

Erosin keväällä pitkästä suhteesta. Erottiin minun aloitteestani, koska olin ollut tosi pitkään tosi onneton.

Tämä ero muutaman kuukauden sinkkuilu on tuonut mukanaan ihan sairaita ajatuksia ja tuntemuksia, joiden tasolle en tiennyt voivani vajota.

Lyhyesti, tuntuu kuin olisin taantunut itsetunnoltani ja tunnemaailmaltani teinin tasolle. Optimistisesta "kaikki järjestyy" -tyypistä olen muuttunut pessimistiseksi draamailija-marisijaksi.

Esimerkiksi ihmisille puhuminen ja asioiden hoitaminen on alkanut jännittää, vaikka ennen olin ihan reipas ja päättäväinen. En yhtään diggaa olla tämmöinen nurkkaan pyrkivä hiirulainen. Yhtäkkiä olenkin ihan yliherkkä sille, mitä sanon tai mitä ihmiset minusta ajattelevat.

Olen alkanut vihata kehoani. Ennen en sen kummemmin murehtinut - ajattelin, että niillä korteilla mennään, jotka on jaettu ja todellinen onni liittyy ihan muihin asioihin. Mutta nyt itken esim. pieniä ja rumia rintojani, kuin ne olisivat suurikin ongelma. Tiedän, että kehossani on monia kauniitakin ominaisuuksia, mutta vihaan niitä huonoja puolia niin täpöillä, ettei mitään järkeä.

Mielessä pyörii kaikenlaisia mörköjä tulevaisuudesta ja siitä, tulenko saavuttamaan syvimpiä toiveitani ja haaveitani. Suurimpana kaipuu rakkauteen ja tasapainoiseen parisuhteeseen. Tunnen tuskallisen pistävää kateutta niitä kohtaan, joilla on hyvä parisuhde. Exän kanssa se suhde oli sellainen musta aukko, joka hiljalleen nieli kaikki ne hyvätkin asiat, mitä siinä joskus oli ollut.

Ennen eroa ajattelin, että pärjäisin varmasti ihan hyvin sinkkuna, olenhan tasapainoinen, itsenäinen jne. No näköjään olenkin kaikkea muuta paitsi näitä kahta.

Nyt viimeisimpänä draamailuna: mediassa on nyt ollut tuosta PCOS-oireyhtymästä, ja tajusin, että minulla on, tosin lievänä, lähes kaikki sen "oireet". Ainoa kohta, joka ei täyty, on ylipaino. Tässä sekapäisessä mielentilassa asia tuntuu suorastaan hyökkäykseltä omaa naiseutta kohtaan. Haluaisin vain mieltää itseni siroksi ja naiselliseksi, ilman mitään "hormonihäiriöitä". Olin parikymppisenä siro ja lanteikas, ja nyt tekisi mieli julistaa sota kaikille sen jälkeen tapahtuneille muutoksille kehossa.

Mistä ihmeestä tämä taantumuksellinen sekopäisyys johtuu, ja milloin se menee ohi?