Muita joilla ei ole yhtään mitään nostalgisia ruokamuistoja äidiltä tai mummoilta?

Ainoat hyvät muistot äidistäni ja mummostani liittyvät ruokaan. Muutoin ihmisinä olivat persläpiä.

No mun perheessä oli tiukat sukupuoliroolit. Mä ja äiti keittiössä, veljet opetteli rakentamista isän kanssa. Edelleen olen katkera.

Vierailija kirjoitti:

No mun perheessä oli tiukat sukupuoliroolit. Mä ja äiti keittiössä, veljet opetteli rakentamista isän kanssa. Edelleen olen katkera.

Meillä ei ollut sellaisiakaan rooleja, vaikka niitä en kaipaisikaan. Isäni ei ollut käsistään mitenkään kätevä.

Ei minullakaan ole mitään erityisiä ruokamuistoja lapsuudestani. Äitini oli toimistotyöntekijä ja mummotkin helsinkiläisiä city-mummoja, joten ihan tavallisia kotiruokia olen aina syönyt ja pullatkin on ostettu kaupasta. En ole heidän kanssaan kokkaillut, enkä leiponut, kuin joskus harvoin jotain pientä. Itse olen opetellut keittokirjoista reseptejä lukemalla kokkaamaan. N59

Äitini laittoi ruokaa alusta asti itse joka päivä, mutta ei minulle ole jäänyt mieleen mitään ihmeellistä. Äitini syntyi -40 ja hänen lapsuudessaan ruoka oli tasan perunaa ja kastiketta. Kaiken muun hän opetteli tekemään aikuisena. Ei omassakaan lapsuudessani ollut vielä mitään sellaista kulttuuria, että ruoan pitäisi olla elämys. Itse asiassa rakkaimmat lapsuuteni ruokamuistot liittyvät niihin harvoihin kertoihin, kun sain nakkikioskilta hodarin! Nyt aikuisena tietysti tajuan, että aika epäkiitollista hommaa äitini teki ja  arvostan paljon sitä, miten hän meistä huolehti. Mutta väitän, etten ole ainoa, jonka lapsuudessa ruokaelämykset olivat  aika harvassa.

Vierailija kirjoitti:

Äitini laittoi ruokaa alusta asti itse joka päivä, mutta ei minulle ole jäänyt mieleen mitään ihmeellistä. Äitini syntyi -40 ja hänen lapsuudessaan ruoka oli tasan perunaa ja kastiketta. Kaiken muun hän opetteli tekemään aikuisena. Ei omassakaan lapsuudessani ollut vielä mitään sellaista kulttuuria, että ruoan pitäisi olla elämys. Itse asiassa rakkaimmat lapsuuteni ruokamuistot liittyvät niihin harvoihin kertoihin, kun sain nakkikioskilta hodarin! Nyt aikuisena tietysti tajuan, että aika epäkiitollista hommaa äitini teki ja  arvostan paljon sitä, miten hän meistä huolehti. Mutta väitän, etten ole ainoa, jonka lapsuudessa ruokaelämykset olivat  aika harvassa.

Luulen, että se ruokakulttuuri on ollut paljon ns. parempien perheiden asia Suomessa. Ei nyt ihan minkään aatelisten, mutta isojen talonpoikaistalojen ja kaupunkilaisten kulttuurisukujen, joissa muutenkin on säilynyt kaikenlaista jälkipolville. Ehkä myös karjalaisten. Vaikea sanoa, kun sukuni on ollut länsisuomalaisia pikkutilallisia vuosisatoja. Ei ole jäänyt kuvia eikä välittynyt mitään perinteitä, reseptejä, esineitä tai muutakaan. 

Ei ole mitään ruokamuistoja äidistä tai mummoista. Kai sitä jotain syötiin, vaikken aina ole ollut varma siitäkään, mutta ei mikään ole jäänyt positiivisesti mieleen.

Äitini oli keittäjä ammatiltaan.

Ehkä ei kotona enää jaksanut.

Tuosta ruokakulttuurista: meillä oli sellanen tapa, että ruuan kanssa oli leipää, mutta sen päällä ei ollut muuta kuin rasvaa, tai ehkä kesällä kurkkua, tomaatti oli erikseen lautasella tai viipaloitu astiaan.

Itä-Suomen sukulaisilla taas oli aina jotain muutakin leivän päällä: kinkkua, makkaraa, juustoa. Ja ruuan kanssa jopa karjalanpiirakoita. Alussa tuntui vähän oudolta se tapa, mutta kyllä siihen tottui. 

Tosi surullista!

Mä tein äitini, mummoni ja meidän kaikkien parhaista resepteistä keittokirjan ettei pääse tuleviltakaan polvilta unohtumaan.

Meillä useimmat ruuat onkin nimeltään tyyliin famokala (anopin graavilohi), mummin sipulipihvi tai papan paimenenpiiras.

Minulla oli naispuolinen ystävä (ei siis oltu yhdessä), ammatiltaan keittäjä tmv. Kysyin häneltä, että mitä ruokia teet kotona? - Ei juuri mitään: kun töissä joutuu niitä tekemään, niin kotona ei paljon enää huvita.

Oman mummun ruuista en tiedä, kun oli vanha ja kodinhoitaja kävi tekemässä ruuat. Tuo kodinhoitaja oli niitä vanhanajan kh:ia, jotka teki ruuan, siivosivat jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini laittoi ruokaa alusta asti itse joka päivä, mutta ei minulle ole jäänyt mieleen mitään ihmeellistä. Äitini syntyi -40 ja hänen lapsuudessaan ruoka oli tasan perunaa ja kastiketta. Kaiken muun hän opetteli tekemään aikuisena. Ei omassakaan lapsuudessani ollut vielä mitään sellaista kulttuuria, että ruoan pitäisi olla elämys. Itse asiassa rakkaimmat lapsuuteni ruokamuistot liittyvät niihin harvoihin kertoihin, kun sain nakkikioskilta hodarin! Nyt aikuisena tietysti tajuan, että aika epäkiitollista hommaa äitini teki ja  arvostan paljon sitä, miten hän meistä huolehti. Mutta väitän, etten ole ainoa, jonka lapsuudessa ruokaelämykset olivat  aika harvassa.

Luulen, että se ruokakulttuuri on ollut paljon ns. parempien perheiden asia Suomessa. Ei nyt ihan minkään aatelisten, mutta isojen talonpoikaistalojen ja kaupunkilaisten kulttuurisukujen, joissa muutenkin on säilynyt kaikenlaista jälkipolville. Ehkä myös karjalaisten. Vaikea sanoa, kun sukuni on ollut länsisuomalaisia pikkutilallisia vuosisatoja. Ei ole jäänyt kuvia eikä välittynyt mitään perinteitä, reseptejä, esineitä tai muutakaan. 

Ehkä sitten tosiaan myös karjalaisten. Mun suku oli ns. pieneläjiä, mutta mummo oli kyllä hitsin hyvä kokki. Ja just osin sen takia, että kun ruuasta oli ollut niukkaa, osasi tosi luovasti loihtia ruokaa vähistä aineksista. Leipoi leipää, pullaa ja monenlaisia piirakoita (ohra -, peruna - ja riisitäytteillä kalitkuja eli näitä mitä karjalanpiirakoiksi sanotaan, sultsinoita, tsupukoita jne), kukkoja ym. Sienesti innolla eli teki hyviä kasvisruokiakin. Ja kasvimaa oli. Hiillostetut nauriit ja paahdetut sipulit jäi mieleen. Ja kalaruokia teki paistaen, keittäen, hiillostaen, halstraten...