Onko muita, joiden mielestä oman äidin seura on aina jotenkin tavattoman raskasta?

Kyllä.

Ei meillä oikeasti ole mitään sanottavaa toisillemme, emme ole läheisiä tai edes pidä toisistamme.

Silti äiti soittelee, ihmettelen miksi. Onko se niin tärkeä esittää muille toista kuin totuus.

Ei. Mun äiti on kiva ja rauhallinen eikä rasittava.

Olen kateellinen kaikille, joilla on mukava, kuunteleva ja ymmärtävä äiti. Oma äitini ei ole sellainen, vaan kaikki on aina huonosti. Jos menen käymään, kuuntelen kun äiti kertoo ties monettako kertaa kaikkien mahdollisten sukulaisten asiat ja valittaa ongelmistaan, joita riittää. Sukulaisetkin tekevät kaiken väärin. Minun asiat ei jaksa äitiä kiinnostaa. Olen tekemisissä hänen kanssaan mahdollisimman vähän, koska en viihdy hänen seurassaan ollenkaan. Itsekeskeiset ja negatiiviset ihmiset on rasittavaa seuraa, olivatpa he sukua tai eivät.

Ei todellakaan. Onneksi oma äiti on ystävällinen, hienotunteinen ja tilannetajuinen.

Vie kaikki voimat. Ei pidetty vuosiin mitään yhteyttä mutta kun sain lapsia hän halusi alkaa pitää heihin tiiviisti yhteyttä ja haluaisi luoda läheisen isoäiti suhteen. Minua hän ei tosin voi sietää, joten minun hyvinvointini tai elämäni ei kiinnosta joten hän ei ole koskaan ollut lapsenvahtinakaan tai ottanut lapsia luokseen kertaakaan yöksi, edes silloin kun lapset eivät olleet vielä päiväkodissa ja olisimme kovasti tarvinneet apua, mutta vastaus oli aina ei. Koen uuvuttavaksi hänen kotiin tunkeutumisensa. Välit kuitenkin toistaiseksi muodolliset kireästä ilmapiiristä huolimatta joten en viitsi katkaista välejä ihan vielä . Hän ei kuitenkaan ansaitse suhdetta lapsiin sillä hän on ollut niin huono äiti omalle tyttärelleen ja ei oikein voi sietää minua muutenkaan koska meillä ei ole mitään yhteistä