Lue keskustelun säännöt.
Mies ei koskaan lohduta jos olen huonolla tuulella
26.08.2022 |
hän tiuskii vaan että mikä sul nyt on, älä kiukuttele. Haluaisin lämpöä, halauksia ja ymmärrystä. Hän ei koskaan ota silloin syliin ja osoita rakkautta. Jokaisella on joskus huonoja päiviä.
Kommentit (26)
Mies ei välttämättä ymmärrä toimia kuten äiti lastaan kohtaan. Mitäpä jos sanoisit että nyt tarviin halia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa narsistiselta. Empatian puute. Tunnekylmyys.
Vierailija kirjoitti:
Mies ei välttämättä ymmärrä toimia kuten äiti lastaan kohtaan. Mitäpä jos sanoisit että nyt tarviin halia?
Nimenomaan äiti. Miehille se on se ja sama onko kyseessä lapsi, puoliso vai kuka, mutta kylmäkiskoisuus ja aggressio on parhaat tavat kohdata se että jollain on, hyi olkoon, TUNTEITA.
Luuletko ettei tällaisille miehille ole sanottu, että empatia ja toisen huomioiminen (vastavuoroisesti!) kuuluu parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ikinä katselisi kylmää, empatiakyvytön miestä. Never.
En ikinä katselisi turhasta kiukuttelevaa raivo-Riittaa. Never.
Sivusta. Ja sinä päätät, mikä on "turhaa"? Et kykene myötätunnon osoittamiseen taikka välittämiseen?
Hmmm.... Sääliksi käy naisia, jotka joutuvat suhteeseen kanssasi, jos tosiaan näin on.
Eri asia se, jos nainen tai mies käyttäytyy koko ajan raivokkaasti taikka holtittomasti. Mutta sinä käytit sanaa "turhasta" ja se jättää tulkinnanvaran siihen, että sinä ilmeisesti tunnekylmänä päätät, milloin vaivaudut ja muuten olet vaan että "naiset hullui, en vaivaudu."
Mutta kun sinulla on närkästyminen päällä, niin sinua tulee kuunnella, EIKÖ VAIN. Tai jatkuvaa arvostelua ja negatiivista valittamista sinulta elämäntyylinäsi, niin et näe siinä mitään raskauttavaa. Raskasta on.
Minulla on myöskin puoliso joka ei yhtään hyväksy sitä että muut vaivaa häntä omilla tunteillaan. Joskus on huonoja päiviä eikä esim. jaksa olla yhtä kärsivällinen ja joustava lasten kanssa kuin yleensä, ja silloin tilannetta vain pahentaa se että oikein tunnen miten tuomitsevat silmät porautuvat selkääni jos esim. vastaan lapsen vaatimuksiin (jotka toki kohdistuu 95% minuun eikä puolisoon) ärtyneellä äänellä. Ei apua, ei myötätuntoa, ei edes katsekontaktia sellaisena päivänä, täydellinen torjunta.
Puolisoni ei oikeastaan ole kärttyinen juuri koskaan, mutta toisaalta ei hänellä ole muitakaan näkyviä tunnetiloja. Ei hänestä näy sen enempää tyytyväisyys tai innostuminen. Sellainen kivimöhkäle. Esim. ei mitään hajua onko joku lahja tai teko joskus häntä ilahduttanut kun reaktio on varsin lattea. Lasten jutuille joskus harvoin naurahtaa.
Onneksi lasten kanssa ollaan samalla sivulla siitä, että kaikilla meillä on huonoja päiviä, joskus kaipaa tilaa ja joskus halausta, ja osataan mitä puolin ja toisin antaa. Ja myös näytetään toisillemme kun toisen seura tai teko ilahduttaa tai jos ihastellaan jotain tai tykätään toisistamme jne.