Lue keskustelun säännöt.
Mistäpä löytäisin vielä oikein hyvän ystävän, vaikka olenkin jo kuudenkympin ja kuoleman välissä iältäni?
26.08.2022 |
Nykyinen ns. ystäväni ei näytä ehtivän olla kanssani yhteyksissä niin usein kuin itse haluaisin.
Ymmärrän kyllä, että ystävälläni on ollut kiireinen elämänsä jo vuosikymmeniä, koska hän on tunnollinen ja huolehtivainen ihminen niin työssään kuin huolehtien kaikkein läheisimmistään, mutta joskus tuntuu, että hän on liiankin kanssa vain lähimpiensä kanssa tai hän ei ilmeisestikään kaipaa ketään perheensä ulkopuolisia ihmisiä kuin harvoin, ja nyt minulle alkaa jo riittäämään tämä yksipuolisuus suhteessamme. Välillä olen ajatellut sanoa ihan suorat sanat kyseiselle ystävälleni ja panna välimme poikki, mutta kun en tietyistä syistä ole viitsinyt, koska hän kuitenkin ottaa yhteyttä, kun etenkin olen malttanut välillä itse olla ottamatta yhteyttä häneen pitkään aikaan. Viimeiseltä ystäväni soittaa ja on ilmiselkeästi pohjattoman utelias, miten minulla kuitenkin menee elämässäni. Nyt ei ole kyse siitä, että minulla ei olisi muitakin hyviä ihmiskontakteja elämässäni ja että olisin joku säälittävä työtön ikisinkku ja kokonaisvaltaisesti yksin. Minullakin on parisuhde ja jo aikuiset lapset perheineen eli siis läheisiä rakkaita ihmisiä ympäröi minua ja on tietysti muitakin läheisempiä ihmisiä elämäni piireissä, mutta kuitenkin tuon pitkäaikaisen ns. hyvän ystävän kanssa on alkanut jo kauan aikaa sitten hiertämään ajatus, että mitä oikeastaan teen tuonkaltaisella ystävällä; ja onko noin käyttäytyvä ihminen lainkaan ystävä sanan varsinaisessa merkityksessään? Tiedän, että hänellä on vähemmän sellaisia ihmisiä elämänsä piirissä kuin mitä minulla, ja joskus olen ajatellut, että ehkä hän onkin kateellinen minulle tietyistä ihmissuhteistani, jotka häneltä on puuttuneet alunperinkin.
Kuitenkin miksi hän sitten roikottaa pitäen minua ystävänään ottamalla yhteyttä edes niitä harvojakaan kertoja minulle soittaen tai viestittäen puhelimellaan, jos ja kun ei ole edes kiinnostusta tavata ja kutsua vaikkapa kotiinsa viettämään ystäväiltaa tai ehdottaisi vaikkapa elokuviin, teatteriin tai konserttiin kanssani, mutta ei sellaista ei ole tapahtunut vuosiin, ja tuskin enää koskaan, koska itsekkin olen jo menettänyt uskon kyseisen ystävän tapaan hoitaa ystävyyttämme. Ystäväni on itse vieraillut minun kodissani muutama vuosi sitten viimeksi, mutta periaatteesta en ole kutsunut häntä uudestaan meille, koska hänkään ei ole erilaisten syiden takia ole voinut kutsua minua omaan kotiinsa. Pääasiallisen syyn me tiedämme molemmat, miksi ystäväni kotiin ei kukaan muukaan saa kutsuja vierailulle, mutta en nyt avaudu siitä asiasta, koska sehän tässä on viimeisimpien muutaman kymmenen vuoden aikana välissä ollutkin hiertämässä minun ja ystäväni välejä omalla tyylillään. Kyse on ystäväni parisuhteesta ja siihen liittyvistä asioista.
Joskus vaan itkettää runsaasti, koska itse olen menettänyt läheisiä ihmisiä kuoleman kautta, ja monta hyvää ihmiskontaktia on poissa ikuisesti ja heidän seuraansa on ikävä. Heidän kanssaan ei tarvinnut teeskennellä, eikä etsiä kalenterista päivää, jolloin tavattiin ja soiteltiin puolin ja toisin.
Mutta sehän on taivaan tosi, että ihminen on loppuen lopuksi yksin. Oma kuolemansakin ihmisen pitää kohdata periaatteessa yksin. Kadehdin etukäteen vaan heitä, joiden haudalle surevia ihmisiä riittää. Minusta on alkanut tuntua siltä, että itse haluaisin itselleni pidettävän niin minimaaliset maahanpanijaiseni, että sinne ei tarvitse vaivautua niiden ihmisten, joita minä kiinnostin eläessäni vain sen pikkuhetken silloin kun se heille sopi.
Kommentit (27)
Parisuhde on kahden kauppa ja kolmannen (ap) korvapuusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu kuin sysäisit liikaa odotuksia, painolastia ja vaatimuksia ystävälle.
Ei mun ole tarvinnut lisätä painolastia ystävälleni, mutta muut tekevät sen mun puolestani, etenkin se hänen rakas kultainen ja herkkämielinen miehensä, joka on lyönyt turpaan jopa omaa sukulaistaan kännipäissään joskus vuosia sitten. Mies on katkonut ystävänikin ihmissuhteita ihan urakalla käytöksellään. Ja en ole yhtään ihmetellyt, että miksi ystäväni mies ja hänen ex.muijansa ja lapsensa äiti on joutunut ottamaan eron ennen ystäväni ensikohtaamistaan.
Mutta ystäväni kohtalo tuonkaltaisessa parisuhteessa on hyvä esimerkki riippuvuudesta hänen heikon itsetuntonsa vuoksi. Se on totta kuin olla voi, sen verran olen oppinut vuosikymmenien aikana tuntemaan ystävääni. Pelko yksin jääväksi vailla parisuhdetta ajauttaa ihmisen tuonkaltaiseen parisuhteeseen, jossa orkesteria johtaa ns. vahvempi puolisko.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde on kahden kauppa ja kolmannen (ap) korvapuusti.
Nyt ei ole kyse mistään kolmiodraamasta, on kyse naimisissa olevien puolisoiden omien ystävysten keskinäisestä kanssakäymisestä. Eihän kenenkään avioituminen voi olla loppu ystävien normaalille kanssakäymiselle.
Ap.
En nyt oikein ymmärrä, miksi jauhat tästä ystävästäsi lähes obsessiiviseen sävyyn, vaikka jo aloituksen otsikossa oli olevinaan kyse siitä, miten löytäisit uusia ystäviä. Tosi katkeraa ja outoa tilitystä, enkä oikeastaan kuule minkäänlaista empatiaa tuosta, mitä kerrot hänen parisuhteestaan ja kaltoinkohtelevasta miehestään. Ei kuulosta siltä, että haluaisit auttaa ja samalla tunnut olevan lähestulkoon kateellinen siitä, kun hänellä riittää aikaa muille, muttei sinulle. Tai tuollaisia pelejä, että "en kutsu kylään, kun ei hänkään minua". Anna hemmetti sitten olla jo, siirry eteenpäin, et sinä tässä mikään uhri ole. Tuntuu kuin haluaisit oikein muhia siinä, miten sinua kohtaan tehdään väärin ja kuinka 'ystäväsi' tekee sitä tai tätä väärin mielestäsi. Samaan hengenvetoon kauhistelet sitä, miten ystäväsi ei osaa pitää puoliaan... no, se on hänen asiansa, pidä nyt sinä sitten omat puolesi ja hae ihmissuhteita, jotka tyydyttävät sinua.
Ja toisena juttuna lisäisin, että ihan hirveetä, että tämä ystävä joutuu elämään (ainakin henkisesti) väkivaltaisessa suhteessa ja se, ettei sellaisesta pysty lähtemään, ei ole mikään ilkkumisen tai piikittelyn aihe. Siihen on usein todella, todella monia ja monimutkaisia syitä, miksi sellaiseen on päätynyt. Ja yksikään ei anna aihetta haukkua uhria. Minusta tuossa tilanteessa, noin huonoissa karseissa kotioloissa elävältä ihmiseltä ei oikeastaan voi odottaa yhtään mitään. Voi yrittää auttaa/tukea, mutta et voi olettaa, että hänellä olisi tällä hetkellä voimavaroja yhtään mihinkään, jos olot ovat tuollaiset. Toki siinä sitten, jos näyttää siltä, ettei toista voi auttaa lähtemään tilanteesta, niin homma voi käydä liian raskaaksi tukijalle/auttajalle ja silloin ei auta muu kuin yrittää keskittyä muihin asioihin omassa elämässä.
Eli tee omat päätöksesi asiasta, mutta ei tuo ystävän käytöksen ruotiminen ja ihmettely, miten se ei nyt ole just sitä mitä sä haluat - niin se ei nyt varmaan auta tässä ketään tai myöskään millään tavalla paranna mahdollisuuksia hyvään ystävyyssuhteeseen.
Mun paikkakunnalla: talkoorengas, uimahalli, senioriliikuntaryhmät - siellä ne mummot on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni sanoi, ettei halua olla paljoa munun kanssa tekemisissä, kun piereskelen lähes jatkuvasti. Häntä kuulemma ällöttää jatkuva kova rutina ja ympäristöön leviävä todella paha löyhkä. Olen loukkaantunut! Kyseessähän on täysin normaali kehon toiminto. Tosiystävä ei minun piereskelyyni reagoisi noin.
ApYllä oleva pierutarina ei ole oikean aloittajan eli minun kirjoitus.
Ap.
Se pieruhöpötyskin oli kiinnostavampi kuin sinun kitinäsi.
:D Olen niin tykätty, minkä mä sille voin.