Kansalaisaloite: valtion tuettava taloudellisesti kotitalouksia, jotka eivät pysty palkallaan maksamaan kaikkia asumiskulujaan hintojen nousun vuoksi.
Pitäisköhän tehdä kansalaisaloite?
Tuskin päättäjiä siltikään kiinnostaa tavallistwn ihmisten kohtalot.
Taiteilijat ja ravintolayrittäjät ovat jo saaneet omansa. Olisiko nyt aika auttaa tavallista kansalaista, joka joutuu pulaan mm. sähkölaskujen vuoksi.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Nyt on viimeistään saatava se rahavirta Afrikkaan ja ties minne kankkulan kaivoon katkeamaan. Yhtään uutta paremman elämän tavoittelijaa ei myöskään tänne tarvita. Verotusta on kevennettävä, tarkoittakoot sitten vaikka sitä palvelujen karsimista. Ihan kaikkea ei tarvitse yhteiskunnalta kupata. Kukin kohdistakoot säästyneet veroeurot tarpeensa mukaan. Bensan hinta alemmas, muuten ei työssäkäynti kannata.
Eräässäkin maassa Suomen jakelema khitysapu päätyy armeijalle ja ihmisiä lappaa tänne p kolaisina. Jokainen sieltä tuleva, jonka kanssa olen puhunut, on sanonut, että rahan jakelu pitää lopettaa, koska se ei auta ihmisiä mitenkään.
pidin lintilää edes jonkun tolkun miehenä kyllä luulot karisivat sehän on aivan pöljä ei tajuu as tuki järjestelmästäkään mitään eli tukea vähiten käyttäville sosiaali pelleille joiden sähköt me muutenkin maksetaan. keskustan poomeritkin sen verran tajuuvat ettei lintilällä eikä saarikolla ole jatkoa NEHÄN OVAT AIVAN PIHALLA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt valtion pitäisi tukea niitä ihmisiä joiden asunto lämpiää sähköllä koska heille tuleva talvi tulee olemaan erittäin paha jos sopparin on joutunut tekemään tässä kesän aikana.
En itse hyväksy holtitonta rahan jakamista mutta nyt kun sähkön hinta on ennätyskallista niin sen takia niitä ihmisiä pitäisi tukea joiden asunto lämpiää sähköllä.
Ylimääräinen lapsilisä aivan järjetön ehdotus samoin myös asumistuen korotus.
Että susta on fiksumpaa tukea tyyppiä jolla on jättilukaali ja tolkuton kulutus, vaikka sen varat riittäis sähköön kunhan nipistäis jostain ulkomaanmatkastaan kuin antaa rahaa että kaikkein köyhimmät sais ruokaa itselleen kun senkin hinta on noussut? Meillä on aika erilainen moraalikäsitys kyllä nyt tässä näin.
Siinä oon samaa mieltä että kohtuullisissa määrin ja etenkin pienempituloisia pitäis tukea tossa lämmityksessäkin. Pienempituloisilla meinaan ihan työssäkäyvääkin porukkaa, kunhan ne tulot tosiaan on riittävän pienet. Kulutustaankin voi suitsia, eikä musta mitenkään tartte pönkittää kerskakulutusta, jossa sähköä palaa runsaasti keskimääräistä verrokkia enemmän.
Häh ei todellakaan kaikki sähkölämmitteisessä talossa asuvat ole mitään rikkaita, valoja päälle nyt sinne.
Mietippä oikeasti sitä työläistä kuka asuu sähkölämmitteisessä talossa ja saa palkkaa vaikka nettona 2000e/kk ja tammikuun sähkölasku tulee olemaan 1000e niin eikö sitä sun mielestä kuuluisi tukea?
Tuet mieluummin niitä ketkä asuu kerrostalossa jossa sähkölasku nousee nyt 40 eurosta 80 euroon kuukaudessa?
En ole väittänytkään, vaan musta pitäis tosiaankin niitä pienituloisia auttaa, jotka oikeasti on pulassa. Tossa ei vaan eroteltu että miten se raha jaettais enkä mä näe mitenkään perusteltuna jakaa lisärahaa jollekulle jolla ei sille varsinaista tarvetta ole.
Me puhumme siis eri aiheesta, itse näen että nyt on ongelmana se että sähkön hinta on vähintään nelinkertaistunut ja se tuottaa ongelmia niille ihmisille kenen asunnossa on sähkölämmitys joten heitä pitäisi nyt tukea.
Tässä oikeasti alkaa olemaan pulassa ne ihmiset joiden asunto lämpiää sähköllä koska talvella lähes kaikki tulot menevät jo pelkkään sähkölaskuun.
Tai ehkä voisivat hiukan pienentää kulutustaan? Mulla esim. faija pienituloinen eläkeläinen sähköllä lämmitettävässä, huonosti eristetyssä talossa eikä mee hirveitä summia sähköön kun ei tuhlaa. Vähän nosti kulutustaan kun siirtomaksut oli isommat kuin varsinaisen sähkön osuus.
Me puhumme siis eri aiheesta, itse näen että nyt on ongelmana se että sähkön hinta on vähintään nelinkertaistunut ja se tuottaa ongelmia niille ihmisille kenen asunnossa on sähkölämmitys joten heitä pitäisi nyt tukea.
Tässä oikeasti alkaa olemaan pulassa ne ihmiset joiden asunto lämpiää sähköllä koska talvella lähes kaikki tulot menevät jo pelkkään sähkölaskuun.