Lue keskustelun säännöt.
Mies ei ole missään asiassa mun tukena
23.08.2022 |
Istua möllöttää sohvalla kuin zombie joka ilta. En enää pysty puhumaan hänelle omista fiiliksistä. Tuntuu et ole ihan yksin monen asian kanssa. Esim yksi esimerkki; olen hakenut työssäni toisiin tehtäviin ja en tullut valituksi ja hän ei mitään lohdutuksen sanaa sanonut vaikka näki et olin allapäin. Kävin yöllä itkemässä vessassa ja on kiva taas kun silmät turvoksissa. Vanhemman lapsen kanssa ongelmia mutta häntä ei kiinnosta kun lapsi ei ole hänen. En tiedä enää onko tämä rakkautta.
Kommentit (21)
Jos kysyisit mieheltäsi miten hän jaksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei muakaan kiinnostaisi toisten lapsia kasvattaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei muakaan kiinnostaisi toisten lapsia kasvattaa.
No joitain nyt ei kiinnosta kuin oma napa. Mutta kypsä aikuinen ottaa vastuun niistä asioista joista vastuuta pitää kantaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei muakaan kiinnostaisi toisten lapsia kasvattaa.
No joitain nyt ei kiinnosta kuin oma napa. Mutta kypsä aikuinen ottaa vastuun niistä asioista joista vastuuta pitää kantaa.
Eikö se vastuu kuulu vanhemmille? Siis niilme jotka ovat sen lapsen tehneet?
Jälleen kerran pakko kysyä onko miehesi enemmän ratkaisukeskeinen suorittajatyyppi kuin puheterapiaan taipuvinen filosofi? Onko sulla taipumusta jymähtää puhumaan samaa asiaa yhä uudelleen ja uudelleen, jolloin koet ettei toinen tue kun ei jaksa joka päivä tai joka viikonloppu analysoida samaa asiaa? Jäätkö mielelläsi murehtimaan kuin koettaisit mietiä, miten selviät eteenpäin.
Surra saa, mutta jos toinen ei osaa lukea ajatuksiasi ja muutenkin kyvytön ennustamaan (niin kuin me kaikki ihmiset valitettavasti olemme) saattaisi olla järkevä idea kertoa hänelle miten vain itkettää ja surettaa. Jos miehesi on tunne-elämältään betoniesteen tasolla jäät surusi kanssa yksin, mutta jos hän kykenee kommunikoimaan hän ehkä saa edes halata?
En tiedä pitääkö miehestäsi heti erota, mutta ennen kuin teet sano selkeästi mitä tahdot. Älä voivottele saati uhriudu. Siitä ei edes naiset tykkää muissa naisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä ei taida mennä hyvin parisuhteessanne. Voisiko sitä yrittää korjata? Yhteistä aikaa enemmän. Nyt on syksy tulossa, mitä jos lähtisitte johonkin retkeilemään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei muakaan kiinnostaisi toisten lapsia kasvattaa.
No joitain nyt ei kiinnosta kuin oma napa. Mutta kypsä aikuinen ottaa vastuun niistä asioista joista vastuuta pitää kantaa.
Eikö se vastuu kuulu vanhemmille? Siis niilme jotka ovat sen lapsen tehneet?
Päävastuu kuuluu mutta se ei tarkoita etteikö vastuuta olisi myös muilla lapsen kanssa asuvilla aikuisilla. Ihan normaalia vastuunottoa aikuiselta on se että on aikuisen mallina ja kasvattajana lapselle jonka kanssa asuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jälleen kerran pakko kysyä onko miehesi enemmän ratkaisukeskeinen suorittajatyyppi kuin puheterapiaan taipuvinen filosofi? Onko sulla taipumusta jymähtää puhumaan samaa asiaa yhä uudelleen ja uudelleen, jolloin koet ettei toinen tue kun ei jaksa joka päivä tai joka viikonloppu analysoida samaa asiaa? Jäätkö mielelläsi murehtimaan kuin koettaisit mietiä, miten selviät eteenpäin.
Surra saa, mutta jos toinen ei osaa lukea ajatuksiasi ja muutenkin kyvytön ennustamaan (niin kuin me kaikki ihmiset valitettavasti olemme) saattaisi olla järkevä idea kertoa hänelle miten vain itkettää ja surettaa. Jos miehesi on tunne-elämältään betoniesteen tasolla jäät surusi kanssa yksin, mutta jos hän kykenee kommunikoimaan hän ehkä saa edes halata?
En tiedä pitääkö miehestäsi heti erota, mutta ennen kuin teet sano selkeästi mitä tahdot. Älä voivottele saati uhriudu. Siitä ei edes naiset tykkää muissa naisissa.
En jymähdä puhumaan samaa asiaa päivästä toiseen. Esim eilen sanoin et hitto kun ottaa päähän etten päässyt toisiin tehtäviin niin häneltä ei tullut edes lohdutuksen sanaa tai vaikka pientä halausta. Ihankun hän ei olisi edes halunnut et saisin paremmat työajat jne. Ehkä olisin odottanut jonkinlaista pientä tukea tästä asiasta edes. Olen aika yksin asioiden kanssa kun en viitsi ystäviä kuormittaa omilla jutuilla. T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei meilläkään ja jos jotakin "neuvoa" kysyy tms. niin korottaa vaan ääntään ja alkaa tiuskimaan. Ei osoita mitään välittämisen merkkejä, ei kysele koskaan miten päivä on mennyt tai toivota mitään kuten mukavaa päivää tms. Häntä pitää kuitenkin kuunnella tarvittaessa tms.
Mutta kaippa tuo välittää ylipäätään minusta?! Hänellä on ahdistava tunneilmapiiri ollut lapsuudessa ja puhekieli kotona on usein ollut tiuskiva ja ääniä on korotettu.
Sulla on paska mies. Maailma on miehiä täynnä - vaihda. Minä en jaksa enää yhtään narsistista omaanapaantuijottajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulla on paska mies. Maailma on miehiä täynnä - vaihda. Minä en jaksa enää yhtään narsistista omaanapaantuijottajaa.
Opettele kirjoittamaan??????? Huoh!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se tunne on todellisuus. Moni jotenkin selittelee itselleen toisin.
Mun rima kulkee sillä korkeudella, että mun ei tarvi itkeä yksin vessassa pahaa mieltä tollasista. Mulle mies olisi liian tunnekylmä/ itsekäs/ pitäisi mua liian itsestäänselvänä.
Miksi reagoit noin vahvasti pettymykseen ettet tullut valituksi uuteen tehtävään? Itket tuollaista vessassa.
Voi eiii.. taas itkuntuhruiset silmät
Sen sijaan, että keskitytään miehen syyttelyyn, olisi varmasti aika tarkistaa sellainen tosiasia, että monella näistä "sohvalla makaavista miehistä" on ihan oikeasti piilevänä vähintään lievä masennus.
Itse kärsin tästä suunnattomasti. Sain synnytyksenjälkeisen masennuksen (!) molempien lasten syntymän jälkeen. Toisella kerralla auttoi todella paljon, kun tiedostin asian, ja pystyin hakemaan apua + käsittelemään sen.
Tein jaksamiseni mukaan kaikkia kotitöitä ja lasten hoitoa, mutta emotionaalisesti minusta ei kyllä ollut mihinkään. Olin kuin elävä kuollut, en pystynyt tuntemaan mitään, ja pahimpina päivinä vaimon puhuessa minulle en kirjaimellisesti ymmärtänyt mitä hän sanoi. Minulla ei todellakaan ole mitään puhutun ymmärtämisen häiriötä (päin vastoin, työni puitteissa olen tehnyt esim. syvähaastatteluja), mutta tuossa masennustilassa saatoin kuulla vaimon puhuvan ja nähdä hänen suunsa liikkeet, mutta olin niin syvällä pahassa olossa, että koko maailma oli kuin kalvon takana.
Tätä tilannetta ei parantanut yhtään se, että pääsin "yhteyteen" oman kehoni, mieleni ja maailman kanssa vain harrastaessani seksiä, eli vauva-aikana käytännössä sooloseksiä. Sen takia tarvitsin ja kaipasin sitä aina miltei riippuvuuteen asti.
Onneksi tajusin lopulta, että tässä asiassa on kyse masennuksesta - en pystynyt kommunikoimaan, en pystynyt fyysiseen läheisyyteen, enkä kuuntelemiseen. Halusin vain masturboida, koska se toi minut edes hetkeksi "pintaan" masennuksen kaivosta.
En väitä, että ap:n tilanteessa on samasta asiasta kyse.
Halusin kuitenkin kertoa omasta, kipeästä elämänvaiheestani, joka on onneksi muuttunut, eli kääntynyt kokonaan ylösalaisin.
Joskus vain luen naisten kirjoittamia hätähuutoja miehistä, jotka makaavat sohvalla, eivät ota kontaktia, ovat passiivisia ja ilottomia, mutta haluavat pelkkää seksiä.
Jos hän ei taju. Niin sano että nyt haluan että halataan, piristä mua tms. Jos silti on umppelo, niin sit sanot sille heipat ja eroatte.
Aina kannattaa muistaa että kukaan ei ole ajatusten lukija. Ja mies voi luulla ettet halua mitään lohdutusta jos et ole ikinä sanonut siitä ja aina tyytynyt tähän. Niin ehkä hän luulee että näin haluat hoitaa mieltä painavat asiat.
Ei ole rakkautta.