Mistä kaikesta voi vanhemmuudessa vanhempien välillä tulla iso kriisi

Ajankäytöstä. Siitä paljonko kukakin voi käyttää kodin ulkopuoliseen elämään. Siitä miten vastuu jaetaan jos toinen on kotona ja toinen töissä. Ja siitäkin miten se jakautuu jos molemmat käyvät töissä. 

Siitä miten kotityöt jaetaan, kun perheessä on lapsia.

Miten joulut ja muut pyhät hoituu, ollaanko kotona vai mennäänkö jommankumman vanhempien luo tai kutsutaanko heitä käymään.

Miten lomalla jaetaan lasten hoito. Kuka pakkaa tavarat ja kuka huolehtii niistä ja lapsista matkan  aikana. 

Kuka menee vanhempainiltoihin. Kuka hakee lapset hoidosta. Kuka kuskaa harrastuuksiin. 

Miten jaetaan se ettei toinen ole hyvä poliisi ja toinen paha poliisi.

Eron sattuessa en edes jaksa alkaa luetella 

Useimmille raskainta vaihetta on, kun äiti palaa töihin ja molemmat alkavat kantamaan yhtälaista vastuuta päiväkotikuljetuksista, ruuanlaitosta yms. Samaan aikaan lapsi oireilee uuteen tottumista, voi olla yöheräilyä jne. koti on helposti jatkuvasti sotkun vallassa, lapsi sairastaa ja toisen pitää jäädä kotiin hoitamaan yms. Oman kokemuksen mukaan parisuhde voi aika hyvin vielä vauvavuonna. Kun lapsi on taapero ja aikanaan leikki-ikäinen, niin alkaa tajuamaan sen "vapauden" ja rauhan minkä on menettänyt. Se toki helpottaa kun lapsi kasvaa. Toki sitten on vielä sekin, että lapsi voi olla erityistarpeinen ja se raskas hoidollinen aika vain jatkuu ja jatkuu, vaikka muuttaa muotoaan.

Kun lapsi kasvaa niin hän alkaa muodostamaan suhdetta molempiin vanhempiin. Riidat kasvatuksesta ovat ihan eri luokkaa 7-vuotiaan tai saati sitten 12-vuotiaan kohdalla kuin vauva- ja taaperoaikana.

Ei noihin edes kovin voi valmistautua. Aika sen näyttää ketkä pystyvät puhaltamaan yhteen hiileen ja ketkä eivät. Lapsi voi olla helppo tai sitten kaukana siitä. Voitte molemmat olla myös uupumuksen partaalla, jos lapsella on kokoajan jotain haasteita. Harvoin siinä enää pelkällä rakkaudella parisuhdetta kannetaan.