Miten syrjäytynyt aikuinen oppisi hyvät sosiaaliset taidot?

Menet vaan ja teet mitä täytyy tehdä. Joko opit ajan myötä seurassa tai sitten et. Itse en ole koskaan oikein oppinut mutta en ole antanut sen estää elämäni elämistä. Olen opiskellut, olen asiantuntijatöissä, olen matkaillut, ihan mitä vaan mieli tekee. Olen hyväksynyt oman töksähtelevän ja nolon itseni täysin. Minä nyt vaan olen tämmöinen, ehkä joku asperger tai ehkä en (ei ole enkä halua mitään diagnooseja), mutta meitä ihmisiä saa olla erilaisia ja minä nyt olen tällainen. Aikuisten maailmassa useimmat on fiksuja eivätkä esim. kiusaa erilaista.

Oletko parantuntut mt - ongelmista?

Tekemällä oppii. Se pätee tähänkin asiaan.

Mullekin sosiaaliset tilanteet tuottaa vaikeuksia. Omalla kohdallani ainakin asia on vaan niin, että en minä yksinkertaisesti opi hyviä sosiaalisia taitoja. Kun ei oma äly riitä että osaisin soveltaa taitoja käytännössä niin ei vaan onnistu. Ja edellinen sanoi hyväksyvänsä itsensä törppönä, no hyvä sille jos siihen pystyy. Mutta itseäni kyllä hävettää oma törppöys ja haluaisin muuttua.

Lukemalla käytöskirjoja. Itselleni ei kaikkia käytöstapoja opetettu. Noista opin lisää.

Smalltalkin opin seuraamalla ihmisiä ja sitä mistä ovat puhuneet. Vakiokysymykseni on: Miten on viikonloppu, päivä, syksy, kesä mennyt? Tai vastaavasti onko toisella suunnitelmia tietylle ajanjaksolle.

Luonne vaikuttaa kaikki eivät ole yhtä sosiaalisia. Eikä omaa luonnetta voi täysin muuttaa. Sellainen että on kohtelias, ei kiusaa muita, osaa tehdä ryhmätyötä, vaikka ei olisi kokoajan äänessä on ihan riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Menet vaan ja teet mitä täytyy tehdä. Joko opit ajan myötä seurassa tai sitten et. Itse en ole koskaan oikein oppinut mutta en ole antanut sen estää elämäni elämistä. Olen opiskellut, olen asiantuntijatöissä, olen matkaillut, ihan mitä vaan mieli tekee. Olen hyväksynyt oman töksähtelevän ja nolon itseni täysin. Minä nyt vaan olen tämmöinen, ehkä joku asperger tai ehkä en (ei ole enkä halua mitään diagnooseja), mutta meitä ihmisiä saa olla erilaisia ja minä nyt olen tällainen. Aikuisten maailmassa useimmat on fiksuja eivätkä esim. kiusaa erilaista.

Kirjoituksesi ei auta yhtään sellaista ihmistä, joka haluaa kehittyä paremmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menet vaan ja teet mitä täytyy tehdä. Joko opit ajan myötä seurassa tai sitten et. Itse en ole koskaan oikein oppinut mutta en ole antanut sen estää elämäni elämistä. Olen opiskellut, olen asiantuntijatöissä, olen matkaillut, ihan mitä vaan mieli tekee. Olen hyväksynyt oman töksähtelevän ja nolon itseni täysin. Minä nyt vaan olen tämmöinen, ehkä joku asperger tai ehkä en (ei ole enkä halua mitään diagnooseja), mutta meitä ihmisiä saa olla erilaisia ja minä nyt olen tällainen. Aikuisten maailmassa useimmat on fiksuja eivätkä esim. kiusaa erilaista.

Kirjoituksesi ei auta yhtään sellaista ihmistä, joka haluaa kehittyä paremmaksi.

Siinä oli se osa: "joko opit ajan myötä seurassa tai sitten et". Avainasia on mennä sinne ihmisten seuraan, ihan varmaa on että yksin kotona tätä miettimällä, siitä lukemalla ja siitä kirjoittamalla ei kauheasti opi. Mutta menemällä seuraan ja seuraamalla mitä muut tekee, mistä he juttelee jne ja osallistumalla osa oppii. Ehkä jopa suurin osa. 

Mutta sitten on paljon sellaisia joilla jotenkin vaan persoonallisuus tai hermosto tai mikä lie on sellainen ettei se ole mahdollista, ja silloin ei ole mitään järkeä jäädä murehtimaan sitä mitä ei voi muuttaa, vaan tehdä parhaansa elää täyttä elämää niistä lähtökohdista jotka on itselle annettu. Esim. mun isäni loi hienon kansainvälisen uran alallaan, vaurastui perustamansa firman myynnillä tms. Mutta: hän oli samanlainen sosiaalisesti tökerö koko ikänsä kuin minäkin. Eli sellainen hidas, eleiltään ujo ja säikky, juro eikä small talkia osaava. Sillä ei ollut paskaakaan väliä koska hän oli omalla alallaan nerona pidetty. Eikä hän sitä myös murehtinut. Hän on ollut mullekin esikuva siitä, että turha kuluttaa energiaansa sen märehtimiseen mitä ei voi muuttaa, ja paljon voi saavuttaa vaikka niitä asioita ei voi muuttaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Mullekin sosiaaliset tilanteet tuottaa vaikeuksia. Omalla kohdallani ainakin asia on vaan niin, että en minä yksinkertaisesti opi hyviä sosiaalisia taitoja. Kun ei oma äly riitä että osaisin soveltaa taitoja käytännössä niin ei vaan onnistu. Ja edellinen sanoi hyväksyvänsä itsensä törppönä, no hyvä sille jos siihen pystyy. Mutta itseäni kyllä hävettää oma törppöys ja haluaisin muuttua.

Jos kerran olet varma, kuten itse sanot, että et vaan yksinkertaisesti opi hyviä sosiaalisia taitoja, niin miksi sitten jatkat pään hakkaamista seinään haluamalla muuttua? Jos jotain ei voi muuttaa, on viisautta opetella hyväksymään se. Ja se opettelu on ihan mahdollista kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Lukemalla käytöskirjoja. Itselleni ei kaikkia käytöstapoja opetettu. Noista opin lisää.

Smalltalkin opin seuraamalla ihmisiä ja sitä mistä ovat puhuneet. Vakiokysymykseni on: Miten on viikonloppu, päivä, syksy, kesä mennyt? Tai vastaavasti onko toisella suunnitelmia tietylle ajanjaksolle.

Se nyt ei paljon auta, että osaa kysyä. Se on helppoa, paitsi siinäkin se, että onko kysymys asiallinen ja tilanteeseen sopiva jne. Itselleni muiden kysymyksiin vastaaminen onkin paljon vaikeampaa. Ja kaikki muunlainen jutustelu, jossa ei kysellä mitään. Eri kuin ap.

Itse opin muita matkimalla. Katsoin mitä suositut ihmiset toimivat muiden ihmisten kanssa, kuuntelin small talkia harrastavia ihmisiä ja kopioin heitä. Tärkeintä olla ystävällinen, kiinnostunut toisen ihmisen asioista ja osata sopivassa suhteessa kuunnella ja puhua eikä tehdä mitään oletuksia. Peruskäytöstavat, tervehtiminen ja kiittäminen pitää muistaa. Itse joskus mietin valmiiksi, miten joitain juttuja voi kertoa ääneen. Ihmiset ovat lopulta aika suvaitsevaisia muiden outoutta kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menet vaan ja teet mitä täytyy tehdä. Joko opit ajan myötä seurassa tai sitten et. Itse en ole koskaan oikein oppinut mutta en ole antanut sen estää elämäni elämistä. Olen opiskellut, olen asiantuntijatöissä, olen matkaillut, ihan mitä vaan mieli tekee. Olen hyväksynyt oman töksähtelevän ja nolon itseni täysin. Minä nyt vaan olen tämmöinen, ehkä joku asperger tai ehkä en (ei ole enkä halua mitään diagnooseja), mutta meitä ihmisiä saa olla erilaisia ja minä nyt olen tällainen. Aikuisten maailmassa useimmat on fiksuja eivätkä esim. kiusaa erilaista.

Kirjoituksesi ei auta yhtään sellaista ihmistä, joka haluaa kehittyä paremmaksi.

Siinä oli se osa: "joko opit ajan myötä seurassa tai sitten et". Avainasia on mennä sinne ihmisten seuraan, ihan varmaa on että yksin kotona tätä miettimällä, siitä lukemalla ja siitä kirjoittamalla ei kauheasti opi. Mutta menemällä seuraan ja seuraamalla mitä muut tekee, mistä he juttelee jne ja osallistumalla osa oppii. Ehkä jopa suurin osa. 

Mutta sitten on paljon sellaisia joilla jotenkin vaan persoonallisuus tai hermosto tai mikä lie on sellainen ettei se ole mahdollista, ja silloin ei ole mitään järkeä jäädä murehtimaan sitä mitä ei voi muuttaa, vaan tehdä parhaansa elää täyttä elämää niistä lähtökohdista jotka on itselle annettu. Esim. mun isäni loi hienon kansainvälisen uran alallaan, vaurastui perustamansa firman myynnillä tms. Mutta: hän oli samanlainen sosiaalisesti tökerö koko ikänsä kuin minäkin. Eli sellainen hidas, eleiltään ujo ja säikky, juro eikä small talkia osaava. Sillä ei ollut paskaakaan väliä koska hän oli omalla alallaan nerona pidetty. Eikä hän sitä myös murehtinut. Hän on ollut mullekin esikuva siitä, että turha kuluttaa energiaansa sen märehtimiseen mitä ei voi muuttaa, ja paljon voi saavuttaa vaikka niitä asioita ei voi muuttaakaan.

On typerää kuvitella, ettei sosiaalisten taitojensa eteen voisi tehdä mitään muuta kuin "mennä vaan ja tehdä". Ja on myös todella mitätöivää antaa ymmärtää, että jokaisen tulisi tyytyä huonoihin sosiaalisiin taitoihin, jos taidot ei kehity hyviksi itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Itse opin muita matkimalla. Katsoin mitä suositut ihmiset toimivat muiden ihmisten kanssa, kuuntelin small talkia harrastavia ihmisiä ja kopioin heitä. Tärkeintä olla ystävällinen, kiinnostunut toisen ihmisen asioista ja osata sopivassa suhteessa kuunnella ja puhua eikä tehdä mitään oletuksia. Peruskäytöstavat, tervehtiminen ja kiittäminen pitää muistaa. Itse joskus mietin valmiiksi, miten joitain juttuja voi kertoa ääneen. Ihmiset ovat lopulta aika suvaitsevaisia muiden outoutta kohtaan.

Mä kun olen yrittänyt tätä, sitä oikein näkee miten ihmiset vaivaantuu ja kiusaantuu ja ahdistuu. Kyllä he yleensä kohteliaisuudesta vastaa, mutta selvästi näkee etteivät tykkää seurastani. Olen päätellyt että kyse on jostain eleistä, mikroilmeistä tms. joita en osaa tietoisesti hallita, ja jotka tavallaan kumoaa ystävällisen oloisen puheviestintäyritykseni niin että vastapuolelle tulee epämiellyttävä olo etten jotenkin ole aito, oikeasti mukava tai kiinnostunut tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menet vaan ja teet mitä täytyy tehdä. Joko opit ajan myötä seurassa tai sitten et. Itse en ole koskaan oikein oppinut mutta en ole antanut sen estää elämäni elämistä. Olen opiskellut, olen asiantuntijatöissä, olen matkaillut, ihan mitä vaan mieli tekee. Olen hyväksynyt oman töksähtelevän ja nolon itseni täysin. Minä nyt vaan olen tämmöinen, ehkä joku asperger tai ehkä en (ei ole enkä halua mitään diagnooseja), mutta meitä ihmisiä saa olla erilaisia ja minä nyt olen tällainen. Aikuisten maailmassa useimmat on fiksuja eivätkä esim. kiusaa erilaista.

Kirjoituksesi ei auta yhtään sellaista ihmistä, joka haluaa kehittyä paremmaksi.

Auttaahan. Siinähän sanotaan selkeästi, että pitää tehdä, mennä ja tehdä.

Jos jä makaamaan himaan, niin varmasti mitkään sosiaaliset taidot naamatusten muiden kanssa eivät parane, joten homman nimi on mennä ihmisten luokse ja yrittää. Kukaan ei tiedä, että jollakin on ongelmia ja joka ikisellä ohmisellä on omat ongelmansa, joten ei se ainakaan hyödytä alkaa pelkäämään lähtemistä. Eli kauppaan, naapureiden lähelle, toiseen kauppaan, pyöräilemään, kävelemään, jätski ostamaan kioskilta, ruokaa hakemaan mäkkäristä tai ihan mitä vain, pitää vain mennä. Ja kannattaa katsoa ihmisiä edes hetken silmiin, vääntää se hymy naamalle, niin ihmiset eivät edes ajattele toisen olevan ujo, arka ja vasta harjoittelemassa muiden kanssa olemista. Hymy auttaa oikeasti monessa ja katsekontakti. Aurinkolasit ovat nyt hyvät ja niiden takana voi lymyillä hieman.

Pitää hyväksyä ja tykätä itsensä. Voi myös "ulkoistaa" itsensä ja ajatella, että opettaa itseään taustalla vähän niin kuin opettaisi ystävää näihin asioihin.

Joka paikasta löytyy ihania ihmisiä, joilla on aikaa sanoa sinulle pari nättiä sanaa. Jo kun menee johonkin kauppaan ja sanoo henkilökunnalle Huomenta! niin se on hyvä alku. Seuraavalla kerralla se on jo helpompaa.

Tiedän mistä puhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullekin sosiaaliset tilanteet tuottaa vaikeuksia. Omalla kohdallani ainakin asia on vaan niin, että en minä yksinkertaisesti opi hyviä sosiaalisia taitoja. Kun ei oma äly riitä että osaisin soveltaa taitoja käytännössä niin ei vaan onnistu. Ja edellinen sanoi hyväksyvänsä itsensä törppönä, no hyvä sille jos siihen pystyy. Mutta itseäni kyllä hävettää oma törppöys ja haluaisin muuttua.

Jos kerran olet varma, kuten itse sanot, että et vaan yksinkertaisesti opi hyviä sosiaalisia taitoja, niin miksi sitten jatkat pään hakkaamista seinään haluamalla muuttua? Jos jotain ei voi muuttaa, on viisautta opetella hyväksymään se. Ja se opettelu on ihan mahdollista kaikille.

Jos kleptomaani ei yrityksistä huolimatta pysty lopettamaan pientä varastelua, pitäisikö hänen lakata yrittämästä ja jatkaa tyytyväisenä varastelua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menet vaan ja teet mitä täytyy tehdä. Joko opit ajan myötä seurassa tai sitten et. Itse en ole koskaan oikein oppinut mutta en ole antanut sen estää elämäni elämistä. Olen opiskellut, olen asiantuntijatöissä, olen matkaillut, ihan mitä vaan mieli tekee. Olen hyväksynyt oman töksähtelevän ja nolon itseni täysin. Minä nyt vaan olen tämmöinen, ehkä joku asperger tai ehkä en (ei ole enkä halua mitään diagnooseja), mutta meitä ihmisiä saa olla erilaisia ja minä nyt olen tällainen. Aikuisten maailmassa useimmat on fiksuja eivätkä esim. kiusaa erilaista.

Kirjoituksesi ei auta yhtään sellaista ihmistä, joka haluaa kehittyä paremmaksi.

Siinä oli se osa: "joko opit ajan myötä seurassa tai sitten et". Avainasia on mennä sinne ihmisten seuraan, ihan varmaa on että yksin kotona tätä miettimällä, siitä lukemalla ja siitä kirjoittamalla ei kauheasti opi. Mutta menemällä seuraan ja seuraamalla mitä muut tekee, mistä he juttelee jne ja osallistumalla osa oppii. Ehkä jopa suurin osa. 

Mutta sitten on paljon sellaisia joilla jotenkin vaan persoonallisuus tai hermosto tai mikä lie on sellainen ettei se ole mahdollista, ja silloin ei ole mitään järkeä jäädä murehtimaan sitä mitä ei voi muuttaa, vaan tehdä parhaansa elää täyttä elämää niistä lähtökohdista jotka on itselle annettu. Esim. mun isäni loi hienon kansainvälisen uran alallaan, vaurastui perustamansa firman myynnillä tms. Mutta: hän oli samanlainen sosiaalisesti tökerö koko ikänsä kuin minäkin. Eli sellainen hidas, eleiltään ujo ja säikky, juro eikä small talkia osaava. Sillä ei ollut paskaakaan väliä koska hän oli omalla alallaan nerona pidetty. Eikä hän sitä myös murehtinut. Hän on ollut mullekin esikuva siitä, että turha kuluttaa energiaansa sen märehtimiseen mitä ei voi muuttaa, ja paljon voi saavuttaa vaikka niitä asioita ei voi muuttaakaan.

On typerää kuvitella, ettei sosiaalisten taitojensa eteen voisi tehdä mitään muuta kuin "mennä vaan ja tehdä". Ja on myös todella mitätöivää antaa ymmärtää, että jokaisen tulisi tyytyä huonoihin sosiaalisiin taitoihin, jos taidot ei kehity hyviksi itsestään.

No, laita sitten niitä vinkkejä tulemaan. Täällä kun ei vielä ole kovin kummoisia ollut. No, ehkä jos perus käytöstapojen osaamisessa on puutteita niin se käytöskirja on ihan jees. Mutta useimmat sosiaalisesti taidottomat kyllä tuntee jo käytöstavat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullekin sosiaaliset tilanteet tuottaa vaikeuksia. Omalla kohdallani ainakin asia on vaan niin, että en minä yksinkertaisesti opi hyviä sosiaalisia taitoja. Kun ei oma äly riitä että osaisin soveltaa taitoja käytännössä niin ei vaan onnistu. Ja edellinen sanoi hyväksyvänsä itsensä törppönä, no hyvä sille jos siihen pystyy. Mutta itseäni kyllä hävettää oma törppöys ja haluaisin muuttua.

Jos kerran olet varma, kuten itse sanot, että et vaan yksinkertaisesti opi hyviä sosiaalisia taitoja, niin miksi sitten jatkat pään hakkaamista seinään haluamalla muuttua? Jos jotain ei voi muuttaa, on viisautta opetella hyväksymään se. Ja se opettelu on ihan mahdollista kaikille.

Jos kleptomaani ei yrityksistä huolimatta pysty lopettamaan pientä varastelua, pitäisikö hänen lakata yrittämästä ja jatkaa tyytyväisenä varastelua?

Tämä on ihan eri asia koska kyseessä on rikos, laiton teko joka vahingoittaa myös muita. Mutta kyllä monella meistä on sellaisia persoonallisuuden, ulkonäön yms. piirteitä jotka täytyy ja voi vaan hyväksyä ja näin tehden elää onnellista, täyttä elämää. Kukaan meistä ei ole täydellinen, ja omia puutteitaan voi vain hyväksyä saadakseen sisäisen rauhan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menet vaan ja teet mitä täytyy tehdä. Joko opit ajan myötä seurassa tai sitten et. Itse en ole koskaan oikein oppinut mutta en ole antanut sen estää elämäni elämistä. Olen opiskellut, olen asiantuntijatöissä, olen matkaillut, ihan mitä vaan mieli tekee. Olen hyväksynyt oman töksähtelevän ja nolon itseni täysin. Minä nyt vaan olen tämmöinen, ehkä joku asperger tai ehkä en (ei ole enkä halua mitään diagnooseja), mutta meitä ihmisiä saa olla erilaisia ja minä nyt olen tällainen. Aikuisten maailmassa useimmat on fiksuja eivätkä esim. kiusaa erilaista.

Kirjoituksesi ei auta yhtään sellaista ihmistä, joka haluaa kehittyä paremmaksi.

Auttaahan. Siinähän sanotaan selkeästi, että pitää tehdä, mennä ja tehdä.

Jos jä makaamaan himaan, niin varmasti mitkään sosiaaliset taidot naamatusten muiden kanssa eivät parane, joten homman nimi on mennä ihmisten luokse ja yrittää. Kukaan ei tiedä, että jollakin on ongelmia ja joka ikisellä ohmisellä on omat ongelmansa, joten ei se ainakaan hyödytä alkaa pelkäämään lähtemistä. Eli kauppaan, naapureiden lähelle, toiseen kauppaan, pyöräilemään, kävelemään, jätski ostamaan kioskilta, ruokaa hakemaan mäkkäristä tai ihan mitä vain, pitää vain mennä. Ja kannattaa katsoa ihmisiä edes hetken silmiin, vääntää se hymy naamalle, niin ihmiset eivät edes ajattele toisen olevan ujo, arka ja vasta harjoittelemassa muiden kanssa olemista. Hymy auttaa oikeasti monessa ja katsekontakti. Aurinkolasit ovat nyt hyvät ja niiden takana voi lymyillä hieman.

Pitää hyväksyä ja tykätä itsensä. Voi myös "ulkoistaa" itsensä ja ajatella, että opettaa itseään taustalla vähän niin kuin opettaisi ystävää näihin asioihin.

Joka paikasta löytyy ihania ihmisiä, joilla on aikaa sanoa sinulle pari nättiä sanaa. Jo kun menee johonkin kauppaan ja sanoo henkilökunnalle Huomenta! niin se on hyvä alku. Seuraavalla kerralla se on jo helpompaa.

Tiedän mistä puhun.

Niinpä. Olen itse olltu pahimmillani paniikkihäiriön kotiini eristämä. Ja mikään pohdinta ja opettelu siellä kodin seinien sisällä ei auttanut mitään. Eikä varsinkaan itseni sheimaaminen miten varmasti olen nolo jos tuonne ulkomaailmaan menen. Ainoa mikä auttoi oli mennä, tietäen että voin vaikka saada paniikkikohtauksen siellä ja käyttäytyä todella oudosti, mutta mennä silti. 

Varmaan on muutakin mitä voi tehdä ajan kanssa, mutta ihan tärkein on tuo liikkeelle lähteminen. Ap näytti aloituksessaan pitävän sosiaalisia taitoja ikään kuin esiehtona normaalin elämän elämiselle, ikään kuin hän voisi vain kotona ne opetella ja lähteä sitten maailmaan. Se taitaa toimia varsin harvoin jos koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menet vaan ja teet mitä täytyy tehdä. Joko opit ajan myötä seurassa tai sitten et. Itse en ole koskaan oikein oppinut mutta en ole antanut sen estää elämäni elämistä. Olen opiskellut, olen asiantuntijatöissä, olen matkaillut, ihan mitä vaan mieli tekee. Olen hyväksynyt oman töksähtelevän ja nolon itseni täysin. Minä nyt vaan olen tämmöinen, ehkä joku asperger tai ehkä en (ei ole enkä halua mitään diagnooseja), mutta meitä ihmisiä saa olla erilaisia ja minä nyt olen tällainen. Aikuisten maailmassa useimmat on fiksuja eivätkä esim. kiusaa erilaista.

Kirjoituksesi ei auta yhtään sellaista ihmistä, joka haluaa kehittyä paremmaksi.

Siinä oli se osa: "joko opit ajan myötä seurassa tai sitten et". Avainasia on mennä sinne ihmisten seuraan, ihan varmaa on että yksin kotona tätä miettimällä, siitä lukemalla ja siitä kirjoittamalla ei kauheasti opi. Mutta menemällä seuraan ja seuraamalla mitä muut tekee, mistä he juttelee jne ja osallistumalla osa oppii. Ehkä jopa suurin osa. 

Mutta sitten on paljon sellaisia joilla jotenkin vaan persoonallisuus tai hermosto tai mikä lie on sellainen ettei se ole mahdollista, ja silloin ei ole mitään järkeä jäädä murehtimaan sitä mitä ei voi muuttaa, vaan tehdä parhaansa elää täyttä elämää niistä lähtökohdista jotka on itselle annettu. Esim. mun isäni loi hienon kansainvälisen uran alallaan, vaurastui perustamansa firman myynnillä tms. Mutta: hän oli samanlainen sosiaalisesti tökerö koko ikänsä kuin minäkin. Eli sellainen hidas, eleiltään ujo ja säikky, juro eikä small talkia osaava. Sillä ei ollut paskaakaan väliä koska hän oli omalla alallaan nerona pidetty. Eikä hän sitä myös murehtinut. Hän on ollut mullekin esikuva siitä, että turha kuluttaa energiaansa sen märehtimiseen mitä ei voi muuttaa, ja paljon voi saavuttaa vaikka niitä asioita ei voi muuttaakaan.

On typerää kuvitella, ettei sosiaalisten taitojensa eteen voisi tehdä mitään muuta kuin "mennä vaan ja tehdä". Ja on myös todella mitätöivää antaa ymmärtää, että jokaisen tulisi tyytyä huonoihin sosiaalisiin taitoihin, jos taidot ei kehity hyviksi itsestään.

No, laita sitten niitä vinkkejä tulemaan. Täällä kun ei vielä ole kovin kummoisia ollut. No, ehkä jos perus käytöstapojen osaamisessa on puutteita niin se käytöskirja on ihan jees. Mutta useimmat sosiaalisesti taidottomat kyllä tuntee jo käytöstavat. 

Miksi oletat, että osaisin antaa tuntemattomalle ihmiselle joitain hyödyllisiä vinkkejä? Opettelin nuorena sosiaalisia taitoja vapaaehtoisen tukihenkilön avulla ja siitä oli paljon apua. Se ei silti tarkoita, että osaisin tuosta vaan auttaa netissä sellaisia ihmisiä, joita en ole ikinä tavannut.

Vierailija kirjoitti:

Itse opin muita matkimalla. Katsoin mitä suositut ihmiset toimivat muiden ihmisten kanssa, kuuntelin small talkia harrastavia ihmisiä ja kopioin heitä. Tärkeintä olla ystävällinen, kiinnostunut toisen ihmisen asioista ja osata sopivassa suhteessa kuunnella ja puhua eikä tehdä mitään oletuksia. Peruskäytöstavat, tervehtiminen ja kiittäminen pitää muistaa. Itse joskus mietin valmiiksi, miten joitain juttuja voi kertoa ääneen. Ihmiset ovat lopulta aika suvaitsevaisia muiden outoutta kohtaan.

Tämä. Eli ihmiset ovat aika suvaitsevaisia muiden outoutta kohtaan. Tai sanoisiko niin, että ihmiset ovat aika suvaitsevaisia muita kohtaan yleensäkin? Ei kukaan tosiaan näe ihmisestä ulospäin toista tuntematta minkälainen hän on sisimmästään. Tottakai jos pukeutuu hyvin eri tavoin kuin muut, meikkaa, laittaa itsensä täysin muista poikkeavaksi, niin silloin muille saattaa tulla jonkunlainen aavistus, mutta ei muuten. Niinpä itsensä voi esitellä muille sellaisena kuin on.

Pitää myös muistaa, että oikeasti kukaan ei muistele ketään pitkään, vaan vastaantulevat ihmiset ovat massaa, josta yksi ihminen ei todellakaan erotu millään tavoin ja jää mieleen. Aika harva myös tuijottaa ketään tai jos tuijottaa ja sen huomaat, niin silloinhan sinä teet samoin, eli katsot toista ihmistä normaalia pitempään. Asioista ja muista ihmisistä ei kuitenkaan kannata tehdä mitään isoja numeroita, vaan he ovat tavallisia ihmisiä, jotka syövät, pissivät, kakkaavat, nukkuvat ja elävät täällä ihan niin kuin se ujokin.