Jotain on päässä vialla jos lomallakin pitää koko ajan suorittaa

Sinua ainakin tuntuu kovin kiinnostavan, mitä muut tekevät lomallansa! Keskity vain omaasi ja anna toisten "suorittaa" rauhassa!

Jos minä vain huilaan lomalla, paikat jäykistyy ja tulee kaikenmaailman kipuja. Kyllä päivittäinen liikunta on se, mikä pitää kunnossa.

Miten pakonomaisesti lenkkeillä ja kuntoilla? Itse olen onnellinen että kerrankin on aikaa liikkua niin paljon kuin sielu sietää.

Ihan niinkuin kommentoijat ei tajuaisi, että kyse on ylisuorittamisesta.

Mikä aloittajaa kaivelee? sekö, että ihmiset tekee haluamiaan asioita? 

Minusta taas jotain on päässä pahasti vialla jos ei osaa muuta tehdä kuin maata päivät pitkät.

Työaikana ei ole mahdollista reissata kuin viikonloppuisin, joskus harvakseltaan ottaa pidennettyjä viikonloppuja, joten tottakai käytän ison osan lomastani reissaamiseen. Tänä kesänä tuli muistaakseni 17 matkapäivää, laskin ne jonkin toisen ketjun yhteydessä, kun puhuttiin lomalla käytetystä rahamäärästä. Enemmän olisin matkustanut ellei korona edelleen rajoittaisi matkustushaluja.

Vierailija kirjoitti:

Sinua ainakin tuntuu kovin kiinnostavan, mitä muut tekevät lomallansa! Keskity vain omaasi ja anna toisten "suorittaa" rauhassa!

Monta vuotta olin naisen kanssa jolle lomat oli yhtä tuskaa. Ei sen suorittamisen aiheuttama kiukuttelu ole mukavaa. 

Lähipiirissä on henkilö; pakko kokoajan matkustaa, kyläillä, pyöriä kaupoissa jne jne. Mutta todellisuus kuten hirveässä kunnossa oleva asunto sitten ei kiinnosta häntä pätkääkään. 

Olen ihmetellyt että miksi ihmeessä on pakko rampata koko ajan jossakin? Onko se pakoa todellisuudesta, itsestä vai mistä? 

Lomalla huilata kotona, vaikka vietät kuitenkin suurimman osan vuodesta siellä kotona normaalistikkin?

Minulla olisi ainakin ihan hirveä olo, jos olisin vain maannut koko loman. Kiva kierrellä paikkoja ja liikkua, ei sen tarvitse mitään hampaat irvessä suorittamista olla kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissä on henkilö; pakko kokoajan matkustaa, kyläillä, pyöriä kaupoissa jne jne. Mutta todellisuus kuten hirveässä kunnossa oleva asunto sitten ei kiinnosta häntä pätkääkään. 

Olen ihmetellyt että miksi ihmeessä on pakko rampata koko ajan jossakin? Onko se pakoa todellisuudesta, itsestä vai mistä? 

Paha olla. Minulla on yksi ystävä, joka matkustaa kokoajan. Suhde ei voi hyvin, ilmeisesti kotona on paha olla. Rauhaton olo. On välillä epäsiistin näköinen sen takia, kun ei lepää tarpeeksi kotona.

Kodissa pitäisi pystyä rauhoittumaan ja rentoutumaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla olisi ainakin ihan hirveä:) olo, jos olisin vain maannut koko loman. Kiva kierrellä paikkoja ja liikkua, ei sen tarvitse mitään hampaat irvessä suorittamista olla kuitenkaan.

:) Niimpä. Jos ei olisi lapsia, olisin menossa enemmän. Siitä saa energiaa.

Toi meneminen ja ylenpalttinen matkustelu on oire mielenterveyden ongelmista. Reissussa ei tarvitse kohdata arkea. Kaikki on kivaa ja uutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissä on henkilö; pakko kokoajan matkustaa, kyläillä, pyöriä kaupoissa jne jne. Mutta todellisuus kuten hirveässä kunnossa oleva asunto sitten ei kiinnosta häntä pätkääkään. 

Olen ihmetellyt että miksi ihmeessä on pakko rampata koko ajan jossakin? Onko se pakoa todellisuudesta, itsestä vai mistä? 

Paha olla. Minulla on yksi ystävä, joka matkustaa kokoajan. Suhde ei voi hyvin, ilmeisesti kotona on paha olla. Rauhaton olo. On välillä epäsiistin näköinen sen takia, kun ei lepää tarpeeksi kotona.

Kodissa pitäisi pystyä rauhoittumaan ja rentoutumaan.

Veljeni ja kälyni ovat himosuorittajia. Kaiken aikaa nytkin eläkkeellä matkustetaan, myös ennen eläkettä käytettiin jokainen vapaa-aika matkusteluun. Mistään ei oikein olla kiinnostuneita, huinitaan pitkin jonkun kaupungin katuja, poiketaan johonkin kirkkoon ja otetaan tuhat valokuvaa sieltä. Lopulta ei tiedetä edes missä kaupungissa se kirkko oli. Ostetaan joku matkamuisto sieltä sun täältä. Pääasia, että Suomessa voi kertoa missä taas käytiin. Kerran olin mukana enkä ikinä enää moiseen stressiin lähde. Alemmuuskompleksi? Matkustelu on jotenkin edelleen erikoisuus, että siitä pitää aina erikseen mainita syrjäisessä Suomessa? 

Tämä ketju osoittaa jälleen, että erilaisuuden ymmärtämäinen on vaikea taitolaji. 

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissä on henkilö; pakko kokoajan matkustaa, kyläillä, pyöriä kaupoissa jne jne. Mutta todellisuus kuten hirveässä kunnossa oleva asunto sitten ei kiinnosta häntä pätkääkään. 

Olen ihmetellyt että miksi ihmeessä on pakko rampata koko ajan jossakin? Onko se pakoa todellisuudesta, itsestä vai mistä? 

Tunnen vastaavanlaisia tyyppejä. Pakko mennä koko ajan ja kaikki pitää sopia jo pari-kolme kk aiemmin, koska allakka on täynnä ja sen pitääkin olla täysi. Jos tulee peruutus ja tyhjä hetki, niin siihenkin pitää ympätä joku toiminto. Hiljaisuus pitää aina täyttää vaikka radiolla. Näiden sometilitkin on pelkkää oman itsensä korostamista ja tekemisten listaamista.

Kun heitä joskus tapaa, niin keskustelu on lähinnä sellaista yksipuolista, että minä kuuntelen toisen puolen suoltamaa monologia siitä, missä tämä on käynyt, mitä tehnyt ja mitä tulee tekemään. Suunvuoroa ei saa.

Oletan, että heillä on päällä jatkuvan stressin aiheuttama oravanpyörä, joka pyörii myös vapaalla. He eivät aivojensa osalta osaa enää olla rauhassa, sillä sekin aika pitää suorittaa ja olla tehokas. Näille on kauhistus, jos pitääkin vain pysähtyä ja katsella hiljaisuudessa perhosta.

Voi tosiaan olla niinkin, etteivät viihdy kotosalla, koska asunto on niin sekaisin, että sieltä on pakko päästä jonnekin. Lisäksi muualla pääsee ruuanlaitosta ja kotihommista, kun syö ulkona.

Ehkä heillä myös on vaikeuksia kommunikoida läheistensä kanssa, jolloin sitä ei tarvitse tehdä, kun ei edes tapaa.

Ehkä oma pääkin on kuin karuselli, ettei omia ajatuksia kiinnosta setviä eikä nämä oikeastaan tunne itseään.

Tai sitten he saavat muista ihmisistä energiaa tjsp.? Ainakin kaipaavat jatkuvaa kehujen toistoa, sillä muiden (tosi tai epätosi) palaute on näille ihan hirveän tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissä on henkilö; pakko kokoajan matkustaa, kyläillä, pyöriä kaupoissa jne jne. Mutta todellisuus kuten hirveässä kunnossa oleva asunto sitten ei kiinnosta häntä pätkääkään. 

Olen ihmetellyt että miksi ihmeessä on pakko rampata koko ajan jossakin? Onko se pakoa todellisuudesta, itsestä vai mistä? 

Tunnen vastaavanlaisia tyyppejä. Pakko mennä koko ajan ja kaikki pitää sopia jo pari-kolme kk aiemmin, koska allakka on täynnä ja sen pitääkin olla täysi. Jos tulee peruutus ja tyhjä hetki, niin siihenkin pitää ympätä joku toiminto. Hiljaisuus pitää aina täyttää vaikka radiolla. Näiden sometilitkin on pelkkää oman itsensä korostamista ja tekemisten listaamista.

Kun heitä joskus tapaa, niin keskustelu on lähinnä sellaista yksipuolista, että minä kuuntelen toisen puolen suoltamaa monologia siitä, missä tämä on käynyt, mitä tehnyt ja mitä tulee tekemään. Suunvuoroa ei saa.

Oletan, että heillä on päällä jatkuvan stressin aiheuttama oravanpyörä, joka pyörii myös vapaalla. He eivät aivojensa osalta osaa enää olla rauhassa, sillä sekin aika pitää suorittaa ja olla tehokas. Näille on kauhistus, jos pitääkin vain pysähtyä ja katsella hiljaisuudessa perhosta.

Voi tosiaan olla niinkin, etteivät viihdy kotosalla, koska asunto on niin sekaisin, että sieltä on pakko päästä jonnekin. Lisäksi muualla pääsee ruuanlaitosta ja kotihommista, kun syö ulkona.

Ehkä heillä myös on vaikeuksia kommunikoida läheistensä kanssa, jolloin sitä ei tarvitse tehdä, kun ei edes tapaa.

Ehkä oma pääkin on kuin karuselli, ettei omia ajatuksia kiinnosta setviä eikä nämä oikeastaan tunne itseään.

Tai sitten he saavat muista ihmisistä energiaa tjsp.? Ainakin kaipaavat jatkuvaa kehujen toistoa, sillä muiden (tosi tai epätosi) palaute on näille ihan hirveän tärkeää.

Kuvasit meidän naapurit sekä yhden vanhan koulukaverini. Rumpu pärisee perceessä ja päässäkin ehkä vähän viiraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissä on henkilö; pakko kokoajan matkustaa, kyläillä, pyöriä kaupoissa jne jne. Mutta todellisuus kuten hirveässä kunnossa oleva asunto sitten ei kiinnosta häntä pätkääkään. 

Olen ihmetellyt että miksi ihmeessä on pakko rampata koko ajan jossakin? Onko se pakoa todellisuudesta, itsestä vai mistä? 

Paha olla. Minulla on yksi ystävä, joka matkustaa kokoajan. Suhde ei voi hyvin, ilmeisesti kotona on paha olla. Rauhaton olo. On välillä epäsiistin näköinen sen takia, kun ei lepää tarpeeksi kotona.

Kodissa pitäisi pystyä rauhoittumaan ja rentoutumaan.

Veljeni ja kälyni ovat himosuorittajia. Kaiken aikaa nytkin eläkkeellä matkustetaan, myös ennen eläkettä käytettiin jokainen vapaa-aika matkusteluun. Mistään ei oikein olla kiinnostuneita, huinitaan pitkin jonkun kaupungin katuja, poiketaan johonkin kirkkoon ja otetaan tuhat valokuvaa sieltä. Lopulta ei tiedetä edes missä kaupungissa se kirkko oli. Ostetaan joku matkamuisto sieltä sun täältä. Pääasia, että Suomessa voi kertoa missä taas käytiin. Kerran olin mukana enkä ikinä enää moiseen stressiin lähde. Alemmuuskompleksi? Matkustelu on jotenkin edelleen erikoisuus, että siitä pitää aina erikseen mainita syrjäisessä Suomessa? 

Tuossahan se suorittamisen pointti on. Pitää näyttää muille, päteä ja todistella vähän kaikenlaista. Todistusaineistot postataan someen ja petytään, jos ei tule odotettua määriä tykkäyksiä ja kommentteja. Lomilta palataan töihinn persaukisina, palaneina ja mustat renkaat silmien ympärillä. Eropaperit vetämässä, mutta mahtavaa oli, superia!

Pahantahtoista jupinaa taas, kun joku tekee eri lailla kuin itse. Jos ihminen haluaa viettää lomaansa muuten kuin löhöillen ja siivoten omaa kotia, jossa arkena saa olla joka päivä, ei se ole pakonomaista suorittamista. Itse olen juuri reissaillut suunnitellulla päiväohjelmalla, ei stressiä eikä suorittamista vaan piristävää.