Ylivilkas (6kk) vauva -kohtalotovereita?
Nyt päätin alkaa etsiä muita ylivilkkaita vauvoja ja heidän vanhempia. Tänään oli yksi vauva ja äiti meillä kylässä ja tämä äiti sitten sanoi meidän pojasta, että on koko ajan kun sähköiskun saanut. Tuli paha mieli, mutta onhan se ihan totta.
Väpätti koko ajan ja oli ihan innossaan toisesta vauvasta. Nauraaa koko ajan vauvoille ja yrittää saada kontaktia kiljahtelemalla kun toinen vauva vaan olla lupsuttaa omissa maailmoissaan ja ignoroi tämän meidän ikiliikkujan...Meidän poika kyllä on helposti myös kärsimätön, eikä todellakaan siis rauhallinen...hymyili jo 3viikkosena ja sitten alkoikin paha itkukausi ja kannoin päiväkaupalla itkevää pentä kantoliinassa
Poika oli ekat kuukaudet tosi itkuinen ja kallonluut oli puristuksissa.
(aiheutui pitkästä synnytyksestä kuulemma)Osteopatiassa ollaan käyty, imetin alussa yötä päivää ja tuskin vessassa ehin käydä.
Sanottiin, että puristuksesta voi aiheutua ADHD, keskittymis-ja oppimishäiriöitä, juomahäiriöitä sun muuta...hoidossa ollaan useasti käyty. Poika on tosi " hereillä" ja tunteellinen, nauraa ja itkee helposti ja on hirmu kovaääninen.
Hereillä ollessa " väpättää" usein kun sähkön alla, eikä ole juurikaan rauhallinen. Nukkumaanmeno on ollu aina vaikeeta, alussa ei suostunu vaunuihin ollenkaan nyt on kuukauden päivät nukahtanu vaunuihin
ja elämä helpottunut huomattavasti!
Tissille nukahtaa illalla ja päiväunille kun on tosi väsynyt. Tällöin ei mikään muu kelpaa. Väsymys tulee ilmi itkuna ja kitinänä, silmät ei " lupsahtele" eikä ole ikinä yksin noin vaan nukahtaut. Autoistuimessaki yhtä huutoa vaan.
Onko muilla tämmösestä kokemusta, tuleeko meidän vauvasta ylivilkas lapsi ja voisko se olla esim. ADHD?
En tiedä miten nopeesti voi tuommoisen diagnoosi antaa. Poika ei viihdy yksin oikein missään, mutta kun on seurassa, niin nauraa ja sätkii paljon, mutta kyllästyy myös nopeasti.
Soseita syö jo kunnolla, ja ne on " pelastaneet" meidät antamalla rytmin päivään.
Yöllä poika heräilee koko ajan ja kyllä sitä miettii, että oonko tehny kaiken ihan väärin, kun poika ei ole niinkun muut vauvat. Käydään vauvauinnissa , ja siellä muut on niin rauhallisia ja kattoo eteensä, meidän poika hakee kontaktia, kiljahtelee ja sätkii. JOs joku on murheellisen näkönen tai itkee, niin se tarttuu heti.
Onneksi poika sentään hymyilee paljon ja nauraa, sen avulla jaksaa. Olisi silti kiva kuulla kohtalotovereiden tarinoita ja kenties joku osaa " aavistella" omien kokemuksien pohjalta, mikä meillä mättää, onko tää vaan temperamenttijuttu vaiko joku häiriö, johon löytyy apukin.
Kiitos jos joku jaksoi lukea ja ehkä kommentoidakin! :)
(esikoinen on meillä kyseessä...)
Kommentit (30)
meillä ei myöskään nukahdella mihinkään itsenäisesti. Huudon ja kitinän saattelemana kyllä. Meillä on myös kiinteiden aloitus auttanut rytmin muodostumista, ennen kiinteitä oli päivät ja yöt hulinaa. Enää yöt hulinoidaan ja päivällä nukutaan melkein saman rytmin mukaisesti. Olemme myös jo aikaisemmin tutkituttaneet mahdolliset allergiat ja niitä ei ole löytynyt. Pikkuhiljaa meidän on hyväksyttävä se tosiasia, että poikamme on erittäin vaatelias, vilkas ja kärsimätön. Onneksi myös todella hymyilevä useasti! Olisi mukava kuulla muiden kommentteja (yli)vilkkaista vauvoista ja myös lisää kuulumisia ja vertaistukea alkuperäiseltä kirjoittajalta!
Kiitos vastauksestasi, tuntuu lohduttavalta tietää, että näitä ylivilkkaita on enemmänkin!
Itse etsiskelen netistä neuvoja useinkin ja olen soitellut kätilölle ja lääkäriltä hakenut apua, mutta mitään orgaanista vaivaa ei täälläkään ole-
Olisi silti kiva saada selkeä diagnoosi, että tietäisi, mikä pojalla on.
sukulaisetkin ihmettelee meidän poikaa, että miten muka ei nukahda kun laittaa vaan sänkyyn jne. eikä usko kunnes ite pääsi mukaan meidän yörumbaan ja poika ei noin vaan rauhottunutkaan ;)
Mutta siis olisi kiva saada lääkäriltä tai joltain expertiltä selkeä diagnoosi, että voisi ees sanoa, että joo, meidän vauvalla on adhd, tai pos-syndrooma, se on se , eikä aina vaan että vanhemmat ne on syyllisiä, jotainhan me ollaan tehty väärin kun lapsi on tällanen jne.
Anoppikin kertoilee usein, miten rauhallisia hänen lapsensa olivat, ja että olinko minä pienenä " tollanen" - itsekin olin rauhallinen vauva, eli ei voi siihenkään vedota.
Lääkärillä muuten meidänkin poika on hyväntuulinen ja rakastaa tavata uusia ihmisiä, nauraa jopa melkein aina piikin saadessaan...
Joskus poika huitoo niin kovasti, että ihmettelen, etteikö siihen satu, päätä ja reittä hakkaa ja oikeen tuntuu pahalle. Mutta ei siis ole itse moksiskaan. Jalkojaan lyö usein hoitopöydän reunaa vasten...
Musta tuntuu, ettei tämä enää mikään temperamenttiasia ole, vaan jotain muuta. Toivon tietysti, että voisin helpottaa pienen miehen olemista, ja että elämästä tulisi vähän " rennompaa"
tosiaan lisää viestejä olisi kiva lukea ja kokemuksia mukava vaihtaa!
Meillä ei rokotukset hetkauta, jalkoja lyödään hoitopöydän reunaan joka kerta siinä ollessa ja muutenkin läiskyttää käsillään pöytää ja jalkoja, meidän vanhempien naamaa läpsii ja raapii. Meidän poika on ollut todella tarkkaavainen todella varhain ja kolmikuisena neuvolassa todettiin neljäkuisen näkösektorit. Minä jouduin myös kantamaan ja hyssyttämään 2,5kk ikäiseksi miltei kaikki päivät. Poika huusi ja kirkui äänensä käheäksi moneksi viikoksi. Sitäkin ihmettelin ja neuvolasta kyselin, oli kuulemma epätavallista, mutta mahdollista. Siitä hommasta oli järki kaukana ja monesti mietin, että voiko vauvan hoito oikeasti olla näin rankkaa ja etsin vikoja itsestäni ja ajattelin, että olen vain liian laiska yms. Onneks olen tavannut muitakin vauvallisia ja todennut, että vika ei ole minussa.
Poika ei ole ikinä viihtynyt rinnan päällä makaamassa, niinkuin vauvat yleensä, myös kylpy ja suihku oli alkuun epämukavaa. Monilla vauva rauhoittuu viereen nukkumaan , mutta meillä siitä alkaa pahempi hyörinä, joten poika onkin nukkunut alusta lähtien omassa sängyssä, omassa huoneessa. Meillä myös anoppi kehuskelee kuinka rauhalliset lapset hänellä on ollut, eikä ikinä ollut mitään vaikeuksia. Hän onkin ollut hieman hukassa tämän meidän tapauksen kanssa. Poika on todella äänekäs ja ollessamme kylässä muissa lapsiperheissä poika saattaa kirkua ja karjua suureen ääneen ihan vain huvikseen ja ihmiset ovat ihmeissään. Poika on myös jo hyvin aikaisin ruvennut nostamaan päätään lattiasta ikään kuin tehden vatsalihasliikkeitä samalla polkien jaloilla. Ollaankin naurettu, että itse pitäisi tehdä samaa liikettä, olisi ainakin teräsvatsa;)
Täällä myös yhden vaativan ja vauhdikkaan poikavauvan äiti. Teidän kahden ylläkirjoittaneen vauvat kuulostivat vielä astetta meidän poitsua levottomammilta, koska meillä yöunille sentään osaa rauhoittua ok. Mutta meilläkin kannettiin ensikuukaudet olkapäällä vauvaa, eikä edelleenkään jaksa seuratta kuin tosi pieniä hetkiä. Kiljuu paljon, pomppii sylissä hulluna ja vaatii paljon. Aiemmin olin ahdistunut tuosta super-vaativuudesta ja tuntui niin kurjalta, kun jossain vauvatapaamisessa muut vauvat köllöttelivät lattialla antaen äitiensä keskustella keskenään, kun taas mä sain hyppiä-tanssia-pomputtaa vauvaa ihan läkähdyksiin asti. Nyt kuitenkin on alkanut tuntua helpommalta, kun poika on 6kk ja meno on enemmän nauravaista kuin kitinäistä.
Sen verran psykologiaa olen opiskellut, että tiedän, että ADHD-diagnoosia tai muita ei anneta vauvoille, jotka vielä kehittyvät ja muuttuvat niin paljon, ja joiden persoonallisuus on vasta alkamassa kehittyä. Temperamentti sen sijaan on jo vastasyntyneellä - ja yksi temperamenttityypeistä on nimeltään vaativa...
Tsemppiä vauvojenne kanssa, näistä tulee energisiä tarmopesiä vielä :)
Bea76 ja Poitsu 6½kk
Voi miten hyvältä tuntui lukea että jollain muillakin on elämä samanlaista hullunmyllyä kuin meillä! Olen jo miettinyt, että onko minussa äitinä jotain vikaa, vai mistä oikein on kyse!
Olen itse ehtinyt epäillä jo ADHD:tä tai jotain vammaa. Meillä kun poika vielä kärsi hapenpuutteesta synnytyksessä. Lääkäriin en ole epäilyjeni takia mennyt, koska neuvolassa vaan kehuvat aina kuinka on reipas, touhukas ja aktiivinen vauva. Neuvolan lääkärikin sanoi, ettei ole koskaan tavannut noin " puheliasta" vauvaa... Joten tuntuu että ihan nolottaisi mennä lääkäriin kertomaan, että meidän vauva on liian aktiivinen!
Ikää pojalla on nyt 10kk. Meillä päivä alkaa sillä, että poika nousee aikaisin aamulla sängyssään seisomaan, huutaa kurkku suorana ja pomppii ylös alas. Koko ajan kaatuilee niin että pää vaan kolisee, ja välillä ihan hakkaa itse päätään sängyn laitaan. Kun pojan laittaa lattialle, hän lähtee menemään kuin raketti. Nousee seisomaan tukea vasten ja kävelee, kaatuilee, kiskoo johtoja, konttaa päin seinää, kaatuu kontatessaan päälleen, itkee ja kirkuu, nauraa ja kiljahtelee... Jos istuu hetken paikallaan, niin huojuu edestakaisin. Tämä sama meno jatkuu koko päivän! Ei juuri nuku päiväunia, koskaan ei ole vaunuissa viihtynyt eikä ulkona suostunut nukkumaan. Ja kipukynnys näyttää olevan korkea, sillä meidänkään miekkonen ei itke rokotusta, tai juuri kaatuiluakaan. Eniten itkettää pelästyminen, tai se että joutuu olemaan HETKENKÄÄN yksin, ja kiukku, joka tulee ihan pienimmästäkin asiasta...
Meillä kannettiin vauvaa yötäpäivää ensimmäiset kolme kuukautta, ja silti itkua ja huutoa piisasi jopa 6 tuntia päivässä. Tuntuu että vasta ryömimään oppiminen vähän vähensi itkuisuutta. En tunne oikein ketään vauvaperheitä, joten vertailu on ollut tosi vaikeaa. Alkuun luulin että kaikki vauvat huutavat 6 tuntia päivässä, ja ihmettelin miten äidit jaksavat vauva-arkea! Muutama kuukausi sitten tuttavani, kolmen lapsen äiti, kävi kylässä, ja ihmetteli vauvani käytöstä. Kukaan hänen lapsistaan ei ole kuulema itkenyt niin paljon tai ollut niin kova touhuamaan kuin meidän miekkonen... Ja minusta kun vauva itki juuri silloin tosi vähän!
Sylissä vauva ei paljon viihdy, muuta kuin kannettaessa. Yleensä vetää hiuksista, raapii, kiemurtelee, puree ja huutaa, jos ei lähde hänen kanssaan liikkeelle. Nukuttaminen tapahtuu niin, että kannan poikaa edestakaisin, hyräilen ja heijaan. Ihan viimeaikoina on suostunut joskus nukkumaan tuttipullon kanssa omaan sänkyyn, kun äiti jaksaa olla tarpeeksi kauan vieressä. Yöllä heräilee seisomaan ja huutamaan sängyssään n. 4-10 kertaa, tosi levottomasti nukkuu, sänky vaan kolisee kun poju pyörii!
Tosi väsy on äidillä, kunpa tämä touhu joskus rauhoittuisi! Jaksamista teille kaikille vaativien vauvojen äideille!
En ole koskaan kuullutkaan etta synnytyksella olisi merkitysta tallaiseen asiaan. Meilla tytto 3 veella oli juuri tuollainen synnytys, paan luut venyivat " parsamaiseksi" synnytyskanavassa erittain vaikeassa synnytyksessa (tarjontavirhe), ja persoonallisuus on juuri ap:n kuvaaman kaltainen, ts. erittain huonosti nukkuva (ei yhtaan lapinukuttua yota alle yksivuotiaana, herasi 5-10 kertaa joka yo, ja edelleen heraa kerran yossa ja todella vaikea rauhoittaa nukkumaan), tunteissaan raiskyva jo ihan vastasyntyneena, ja viihtyy ja kayttaytyy loistavasti kunhan ollaan vaan vakijoukoissa ja uusissa paikoissa (lempipaikkoja kahvilat, ostoskeskukset ja rock-konsertit) mutta kotona monesti " hankala" . Ei hanta kylla ole ADHD:ksi tai muuksikaan " patologiseksi" diagnosoitu, painvastoin, tarhassa on erittain sosiaalinen ja hyvin ryhmassa parjaava lapsi. Me ollaan vaan ajateltu etta tama on hanen persoonallisuutensa, ei sen kummempaa, mutta toisaalta mielenkiintoista kuulla etta synnytyksella voisi olla osuutta asiaan, varsinkin kun meidan kakkonen jolla oli " helppo" synnytys on aivan toista maata.
...on meille myos tuttua, tytolla on erittain korkea kipukynnys eika ole viela koskaan itkenyt rokotettaessa, verikoetta otettaessa tms. -- tassakin asiassa aivan toista maata kuin veljensa. :-)
...kun ei kerralla kaikkea muista kolmen vuoden valvomisen jalkeen ;-): eli siis meilla tytto myos alkuun _vihasi_ kylvetysta. Ja silminnahden nautti jo pariviikkoisena liikenteen katselusta babybjornista kasin, silma kovana vahtasi kaikkea liikkuvaa. Tarhassa hanta kuvaillaan monesti sanoilla " sisaisesti jannittynyt" ja sellainen han minustakin on. Mutta tosiaan patologisena en pida tata hanen tapauksessaan vaan tosiaan enemmankin vain sellaisena extreme-persoonallisuustyyppina, joka vaatii vanhemmiltakin erittain paljon mutta samalla on hyvin palkitsevaa seuraa suurine tunteineen. :-)
Lueskelin teidän turinoita ja aika pitkälle kuullostaa tutulta ainostaan ett meillä on tyttö kohta 5kk.Unille mennään aina kiljumisen kera ei kelpaa maito ei tutti ei syli ei mikään,annan hetkisen puhdistella keuhkoja ja rauhottelen sitten tilanteen.Tota on monta kertaa päivässä :(.Onnex yöt sujuu suht rauhallisesti.Koko ajan pitäisi olla tekemistä mutta yksinään ei lelut pitkään kiinnosta.Neuvolassa kehuivat aktiiviseksi ja hyväntuuliseksi.Kuukaus sitten oppi kirkumaan ja se on jotain sellasta etten meinaa kestää kuunnella.Kirkumista käytetään kun ei saa mitä yrittää pyytää tai kun on liian kuuma.Väsyttää monesti toisen aktiivisuus mutta en toisaalta haluais apaattistakaan lasta joten eiköhän elämä " rauhotu" kun meilläkin päästään itse tutkimaan ympäristöä ;).
Jaksamisia kaikille tempperamenttisten vauvojen rautasille vanhemmille!!!!
ja ponnistusvaihe venyi niin että lapsi oli lopulta pari päivää synnytyksen jälkeen teholla. Ei meille puhuttu mistään ADHD jutuista mitään...sanottiin vaan että neiti ei ollut missään vaiheessa hapen puutteessa kun koko synnytyksen ajan sydänäänet oli hyvät. ???
Meillä on tosi energinen neitonen, todella kova liikkumaan, on nyt 6,5kk konttaa, ryömii vauhdilla ja nousee tukea vasten seisomaan... meilläkään ei viihtynyt nuorempana yhtään yksinään, kokoajan sai olla koheltamassa, kantelemassa ja viihdyttämässä neitiä, nyt kun liikkuu itse niin viihtyy jo omissa touhuissaan... nukahtaa vain rinnalle, mikään muu ei kelpaa, ja silloinkin tosi tosi väsyneenä kunhan on ensin potkinut äidin syödessä mustelmille :)
Millainen vauvasi mahassa oli, meidän neiti myllersi koko ajan, käytiin lisätutkimuksissa kovista sydänäänistäkin kun niin tarvitsi riehua...Jotenkin en ole ajatellut vaikka neitonen on aika levoton sielu että sillä olisi yhteyttä johonkin sairauteen, meidän neidin temperamentti on vaan sellainen että aina täytyy olla menossa..Meillä liittyy vilkkauteen myös se että ei oikein nuku päiväunia, yöt menee hyvin kun on ihan rättiväsynyt iltaisin...kauhea kiire " kehittää" itseään tuntuu olevan...
Minun 7kk tyttö on ollut aina vaativa: kannettu sylissä, kangassa, nukutetaan syliin edelleen. Äitikerhossa hyppii ja pomppii ja jokeltaa koko ajan. Sitten kun kyllästyy, huutaa/itkee. Olen viihdyttänyt ja kantanut itseni uupumukseen asti. Öisin heräilee, potkii pinnasänkyä jne. Yöllä saan rauhottumaan vaan maitopullon kanssa. Kait se unikoulu tulee olemaan edessä.
Rattaissa viihhtyy nykyään ihan kivasti. Jos neiti kyllästyy, alkaa huuto ja minä kannan neitiä hetken aikaa ja sitten taas rattaisiin.
Käytiin läpi koliikki, testattiin allergiat, kunnes oli vain todettava, et temperamenttia tämä vain on. Joskus olen kanssa tokaissut, et ADHD taitaa joskus diagnoosiksi tulla.
Neuvolakäynnitkin on yhtä huutoa, neiti kun ei suostuisi vaakaan.
Vielä muutama päivä sitten ajattelin et tämä lapsi ei opi ryömimään, kun tuolla lattialla vaan huutaa. Sitten vaan jostain löyty malttia ja HALUA tavoitella leluja ja niin neiti potki itsensä lattialla eteenpäin. Nyt on itselläni jo helpompaa, kun ei tarvitse kokoajan viihdyttää. Toivottavasti kun ryömiminen alkaa kyllästyttämään, niin neiti innostuu uusista asioista ja samalla tahdonvoimalla nousee istumaan.
Tuli vielä mieleen, et kuulin neuvoja et " anna sen huutaa siellä lattialla, kyl se oppii" . Itse en olis kestäny huudattaa yhtään enempää, koska olin jo todennut et se ei auta. Ja kyllä siihen päivään mahtu pari minuuttia tyytyväistä aikaa ja neiti viihty lelujen kimpussa.
Oli ihana huomata, et on muitakin samanlaisia huutajia. Omaan jaksamiseen auttoi se, et sain tunnin verran olla muualla kuuntelematta huutoa ja viihdyttämättä vauvaa. Tämä apu tuli siinä vaiheessa, kun en jaksanut muuta kuin itsekin itkeä.
Minä nautin nyt näistä hetkistä ja jossain vaiheessa täytyy sit aloittaa se unikoulu.
kohta seitsenkuinen poika on aika tavalla samanoloinen, mitä tuossa yllä monet ovat kuvanneet. Seuraa ja toimintaa kaipaa koko ajan ja nukkuu ja nukahtaa tosi huonosti. Kuitenkin näyttää tosiaan onneksi myös ne positiiviset tunteet voimakkaasti. Ja todellakin koko ajan meno päällä, ei koskaan köllöttele rauhassa. Ollut tällainen ihan pienestä asti. Itse en osaa olla huolissani ADHD:sta tms. Erään tutun lapsella on ko. diagnoosi tehty, ja ollut kuulemma vauvana rauhallinen, suoraastaan flegmaattinen. Joten rauhallisestakin vauvasta voi näköjään tulla ylivilkas. Voimia kaikille vilkkaiden ja vaativien vauvojen vanhemmille!
...eli mun luona kotona käyvä kätilö ei myöskään aavistanut mitään,vaikka kerroin pitkästä synnytyksestä ja pojan imemisongelmia hänen kanssa pähkäiltiin viikosta toiseen parannusta löytämättä.
tämän kätilön kollega sitten näki meidän pojan snnytyksen jälkeisessä kuntoutuksessa ja ihmetteli ensin, kun sanoin, etten voi osallistua muuten kun silleen että poika on kantoliinassa.
Laskin hänen pyydöstä pojan kuitenkin maahan, ja kamala väpätys alkoi, silmät oli sepposen selälläänj a raajat huitoi ja sitten tuli kamalan kova huuto (juomaongelmista tiesi jo).
Kätilö otti pojan syliin ja huomasi, miten jäykkä tämä on (itelläni ei ollu vertauskohdetta tähän mennessä, luulin että on ihan ok) - kätilö antoi mulle osteopaatin numeron ja sanoi, että luultavasti tietää, mikä tällä pojalla on vikana.
Osteopaatti sitten huomasi, että luut on päässä toistensa päällä, ja ollaan niitä aktoivoitu nyt auki. Ne puristaa joitain hermoja, mistä sitten aiheutuu mm. imemisongelmia, nukkumisongelmia, rauhattomuutta ja myöhemmin oppimisongelmia ja jopa ADHD (siis voi aiheutua).
Kehon pitää kuitenkin ite alkaa avaamaan luita, siis pelkkä hoitaminen ei tuo 100%:sti apua.
Osteopaatti kertoi, että yleensä näitä lapsia luullaan koliikkivauvoiksi ja harvat tuodaan hoitoon. Meidän pojan itkusuus kyllä on hoitojen myötä vähentynyt ja iloisuutta on tullut paljon enemmän, mutta on siis sätkivä, potkiva,rauhaton,hermoileva ja tosi sähöinen pikkumies edelleen.
Mitään diagnoosia en ole lääkäriltä saanut - nyt luin netistä POS-sydroomasta,ja ihan oman pojan tunnistin siitä...nyt poika huuutaa, täytää rientää!!!
Kyselit, että mimmonen meidän vauva oli mahassa
- tunsin jo aikasin pojan liikkeet, mutta en osaa sanoa, liikkuiko poika paljon, kun en tiedä mihin verrata. JOskus potki kyllä niin kovin, että hyvä ettei rakko halennut ;)
Raskaus oli kyllä tosi rasittava ja en millään haluaisi enää raskaaksi, vaikka olisi kiva saada pojalle sisaruksia...toisaalta en tiedä miten jaksan, jos toisestakin tulee vauhtihirmu. Sitten saa kyllä mieskin jäädä kotiin 24/7!!! Ekat kuukaudet oli suoraan sanoen niin hirveät, etten ajattele niitä aikoja ollenkaan hyvällä, vaikka poikaa rakastankin koko sydämestäni juuri tuollaisena -siis ihan oikeasti. Oli vaan niin vaikeeta, että on ihanaa nyt, kun poika kiljuu, nauraa ja kikattaakin paljon.
(tänäänkin vauvauinnissa oli ainut joka kiljahteli ilosta ja nauro ja hymyili, muut katselivat eteensä eivätkä reagoineet oikeen mihinkään)
sydänäänet oli hyvät meilläkin koko synnytyksen ajan, mun supistukset vaan lakkasi useasti eikä synnytys edistynyt toivotulla tavalla. Olin lopulta niin väsy, että koko kroppa vaan tärisi kun en ollut nukkunu kahteen yöhön ja päivään. Pojan pää oli syntymässä myös ihan pitkulainen ja mulla oli häntäluu jotenkin tiellä, että mietittiin, pitääkö sittenkin leikata ulos. Mutta ihan " normaalisti" syntyi poitsumme.
kylä tätä tekstiä tulisi vaikka kuinka.... ;)
On kiva lukea teidän muiden kokemuksia ja on helpottavaa kuulla, että muitakin energiahirmuja on valloittamassa maailmaa, jes! :)
voi halukkaat käydä myös sen vilkaisemassa ettei tule väärinkäsityksiä;)
Feijoa again
Aattelin nostaa vielä tätä pinoa, jos lisää juttuja löytyisi :)
Mites muuten teidän vauhdikkaiden vauvojen kehitys ja kasvu on edennyt?
Meidän poika on pitkä ja hoikka (hontelokin), kun vertaa kaverin vauvaan joka on saman ikänen mutta tosi mahtavan suuri, pyöreä ja hidasliikkeinen nallekarhuvauva. Mietin, että onko muutkin vauhtihirmut hoikkia ja kuluttaako näin myös enempi energiaa? Kaverin vauva on tosiaan hirmu iso ja yhä pelkällä rintamaidolla, meidän poika syö soseita jo 4kk iästä asti.
Muuten on kehittynyt ihan ok, ei mitenkään äly nopeasti muttei hitaastikkaan. Hymyili ja nauraa röhötti jo ikäisiänsä aiemmin. Vatsalla ei halua olla yhtään, kääntyy heti ympäri jos vatsalleen laitetaan. Toisinpäin kääntyi joskus vähän alle 4kk iässä, sitä kokeili pari kertaa muttei sen jälkeen olla enää käännytty vatsalleen oma-aloitteisesti.
Ryömimisestä ei siis ole tietoakaan, kun poika kääntyy vaan heti.
Sylissä istuessa nousee alati seisomaan...
mennyt oikein mukavasti. Tarkkaavaisuus on ollut hieman edellä keskimääräistä. Kuten aiemmin totesin neuvolassa sanoivat pojan seuraavan leluja yms. kuukauden edellä. Meidän energiapakkaus on myös pitkä ja hoikka. Paino on ollut syntymästä lähtien alakanttiin pituuteen nähden ja muistan vaiheen, kun tuskailin, että paino ei voi nousta millään, kun poika on koko ajan liikkeessä. Liike alkoi jo mahassa. Minullakaan ei ole vertailukohdetta, mutta minusta tuntuu, että poika oli keskimääräistä aktiivisempi, ainakin voimaa löytyi potkuista ja maha sinkoili edes takas. Poika rääkäisi oikein komeasti heti synnyttyään eikä äidin tarvinnut näin ollen ainakaan pelätä, onko poika kunnossa. Meillä ei myöskään poika ole ikinä istunut rauhallisesti sylissä saati sitten maannut. Aina on pitänyt pitää häntä pystyssä kainaloiden alta kiinni tukien päätä. Siinä asennossa on myös uni tullut alkuaikoina. Näitä asioita alkoi pitää normaalina kunnes tapasi muita vauvoja, jotka vain olla möllöttivät selällään. Sain hyvät naurut yhdessä vauvaryhmässä, jossa viereinen vauva tuijotti samaa lelua koko tunnin. Ei toiminut meillä!
Minulla on samanlaiset mietteet alkuajoista, kun Ingwerillä. Se oli kamalaa painajaista. Parin kuukauden kohdalla tuntui, että nyt loppuu paukut. Onneksi lähellä oli auttavia ihmisiä ja elämään sai hieman järkeä. Välillä itkin vauvan kanssa yhtäaikaa ja olin aivan pohjamudissa. Masennusta en ole kokenut vaan aina pyrkinyt lähtemään kotoa ulos. Onneksi myös kavereita kävi kylässä ja silloin huomasin, että poikahan on paljon rauhallisempi, kun on vieraita. Muistan myös elävästi sen aamun, kun poika nukahti sattumalta sitteriin, kun keinutin sitä (ei toiminut sitä ennen eikä jälkeen) ja sain syödä aamupalan rauhassa ilman huutavaa vauvaa olkaa vasten. Sitä tilannetta ei kyllä voi ymmärtää ennenkuin siinä on itse. Alkuaikojen tunne oli kokonaisvaltainen ahdistus ja olin silloin täysin varma, että minun loppuelämäni on tätä. Minä en pelkää uutta raskautta, ensimmäinen meni oikein hyvin kaikin puolin ja haluaisinkin uskoa, että tämä vauva on meille opettanut paljon ja antanut kyllä muhkeat eväät mahdollista seuraavaa vauvaa varten.
En tiedä onko tuolla vaikutusta, meidän tyttö syntyi imukupilla ja hänen kallonsaumansa luutui kiinni ja 4,5 kk ikäisenä oli kallonsaumojen avaus leikkauksessa.
Tyttö ei ollut tyytyväinen ellei koko ajan ollut meno päällä. Sitterissä istui jos koko ajan heilutti ja lujaa. Lattialla viihtyi silloin, kun joku oli seurana leluja esittelemässä tai muuten hauskuttamassa. Neuvolassa olo ajan yleensä itki punaisena.
Vaunuissa suostui nukkumaan, kun ensin oli raivonut siellä vähintää puoli tuntia. Yöunille nukutettiin joskus parikin tuntia ja heräs välillä 15 minuutin välein, eikä rauhoittunut, kun tissille tai pullolle, tätä kesti 9 kk, jolloin lääkäri passitti tytön sairaalaan unikouluun, se onneksi toi avun yöuniin.
Tyttö rakasti kauppoja, kerhoja ja muita paikkoja jossa oli paljon ihmisiä ja ääntä. Automatkat oli painajaisia puoli tuntia autossa oloa oli jo liikaa tytölle ja alkoi karmea huuto.
Aika on jo kullannut paljon muistoja, tyttö on nyt 6,5 vuotta ja reipas eskarilainen. Rakastaa esiintymistä ja on tosi reipas uusissakin tilanteissa. Juttelee aivan tuntemattomille ihmisille ja ei juuri ujostele mitään. Edelleen tempperamenttiä löytyy ja osaa pitää puolensa ja myös kavereiden puolia, kavereita hänellä on tosi paljon. Tykkää edelleen vauhdista, huvipuistossakin istuisi varmaan koko päivän hurjissa laitteissa.
En lähtisi luokittelemaan vauvoja vielä adhd-vauvoiksi, kun suurin osa on kuitenkin vaan vilkkaita ja sosiaalisia veijareita. Meille on syntynyt tytön jälkeen kaksi poikaa, jotka ovat olleet aivan erilaisia vauvoja, rauhallisia ja tyytyväisiä ja onhan heidän kanssa vauva-aika paljon helpompi. Mutta nopeeta se vauva-aika menee ja kun taapero lähtee liikkeelle, niin silloin yleensä on jo huomattavasti tyytyväisempi tapaus, tosin silloin äitillä saa olla silmät selässäkin :)
Jaksamisia vauhtiveikkojen ja-mimmien kanssa.
T:Nette ja poika 8kk
Kyllapa on ollut mielenkiintoista luettavaa! Taalla myos vilkkaan ja jatkuvaa viriketta kaipaavan 6kk pojan kanssa elellaan. Synnytys oli myos pitka, 49 tuntia lahes edistymatta ja sitten hirvealla vauhdilla viimeinen puoli tuntia kun ponnistusvaihe alkoi lahes yllattaen, pojan sydanaanet lahtivat myos laskemaan ja imukupilla autettiin ulos. Kuhmuun saatiin apua arnicasta ja osteopatiasta, ja nyt on enaa ihan vahan havaittavissa. Mutta, vaikka poika oli iloinen ja hiljainenkin ensimmaiset kolme kuukautta, jalkeenpain ajatellen kylla hanta jatkuvasti kantelimme, hetkessa kyllastyi jos ei ollut toimintaa. Sitten noin nelikuisesta eteenpain han on ollut kovin vaativa, vaunuissa huutaa jos kavellaan samoja reitteja, selvastikin kyllastynyt samojen puiden ja lampaiden katseluun - kaupungissa taas on tyytyvainen pitkaan, tai taalla maallakin jos tulee ihmisia vastaan, heille flirttailee ja naureskelee mutta jos yritetaan jatkaa matkaa niin huutohan siita tulee. Ja nukkumaanmeno myos on huutoa, etenkin paivalla.
Aiti-lapsi kerhossa aina tulee tunne etta muut aidit katsoo pitkaan ja ihmettelee kun koko ajan pitaa vaihtaa paikkaa ja hyppyytella - muut vauvat tyytyvaisena mollottavat ja nukahtavat ihan minne vaan. Meidan poika tikkana tarkkailee kaikkea ymparilla tapahtuvaa ja samalla heiluu jalat ja hopottaa itsekseen, kommentoi kai nakemaansa! Eika julkisella paikalla imettamisesta tule nykyaan mitaan kun kaikki muu kiinnostaa niin paljon enemman...
Tamakin poika on ollut syntymasta lahtien laihanpuoleinen, tosi pitka ja hoikka poika, vaikka liikkeelle ei ole kylla lahtenyt. Kaantyminen vatsalle ei kiinnosta ja vatsallaan on alkanut viihtymaan vain lahipaivina ja vahan aikaa, ja vain jos on aidin rinnan paalla harjoiteltu. Istumaan yrittaa koko ajan ja istuallaan on paljon tyytyvaisempi kun nakee paremmin.
Mutta sita piti sanoa, etta olen itse koettanut nahda taman tempperamentin vain positiivisena piirteena, silla monet ihmettelevat ja ihailevat kuinka ikaistaan vanhemmalta poika jo joskus nelikuisena vaikutti, niin tietoinen ja lasna han oli. Ja itsellani on vahva olo siita etta poika ei oikein ole edes ' vain' vauva, vaan todella vahva persoona, ja se tekee yhteiselosta kovin antoisaa - joskin raskasta! Sita olen myos miettinyt etta onkohan tama tyypillista esikoisille, kun ovat tottuneet kaiken huomion saamaan? Veljeni lapsista esikoinen on hyvin tempperamenttista ja vaativaa tyyppia, toinen sitten paljon ' vahempaan tyytyvaisempi' . Enpa tieda!
Mutta nyt on lahdettava iltamaratoonisyotolle (tunnin imetys edessa) - nautitaan vauhtiveikoista ja -viiveistamme!! :)
Lumsku ja poika 6kk
Kylläpä kuulosti tutulta tarinasi!! Meillä ei synnytyksessä tapahtunut mitään ihmeellistä, mutta muuten meidän alku poikamme kanssa on ollut juuri tuollainen. Poikamme on 6kk. Viime viikolla ollaan ravattu kolmessa eri lääkärissä, koska en voi uskoa vauvan käyttäytyvän terveenä tällä tavalla. Kaikki on lääkärien mukaan kunnossa! Poika viihtyy hyvin, kun on menoa ja meininkiä ja jokainen lääkäri onkin todennut, että onpa siinä harvinaisen tyytyväinen vauva! Mitäs siihen voi sanoa... Kotona kaikki on toisin ja varsinkin yöt ovat olleet jo kolme kuukautta painajaista. Poika heräilee jatkuvasti vaikertamaan ja välillä saa hirveän kohtauksen ja huutaa ja kirkuu 10 minuutista puoleen tuntiin. Näiden yöhuutojen takia lähdettiin lääkärikäynneille. Mutta kun mitään ei löydy, täytyy vain todeta, että pojalla on temperamenttinen persoonallisuus. Hereillä ollessaan päivät juoksee selällään omalla leikkimatollaan, kun ottaa syliin juoksee ilmassa ja ketkuttaa lanteitaan. Meidän poika hymyilee myös paljon ja kikattaa päiväsaikaan. Pari kaveria sanoi myös minulle, että onpas aika vilkas ja kärsimätön vauva, heillä on suurinpiirtein saman ikäiset vauvat itsellään. Meillä siis myös kyllästyy todella nopeasti kaikkeen: leluihin ja muuhun viihdykkeeseen ja pitää koko ajan keksiä uusia juttuja. Yksikään päivä ei ole tasaita elämää. Tunteella mennään ja kovaa! Tsemppiä sinulle todella paljon, samassa veneessä ollaan ja tiedän, että rankkaa on!