2v ja 9kk samaan huoneeseen?
Mitenhän onnistuu? Kyseessä vilkas 2v poika joka iltaisin kiukuttelee nukkumaan menosta ja aamuisin herää viimeistään 7 mennessä ja 9kk tyttö joka herää öisin kertaalleen syömäään ja nukkuu aamulla n. 9 asti.
Olisi todella hyvä juttu jos saataisiin lapst nukkumaan samaan huoneeseen, mutta tuleekohan siitä mitään?
t. Tuuliina
Kommentit (5)
nyt nukkuneet pari yötä samassa huoneessa. Tuota, että vanhempi tekisi jotain kamalaa, en ole osannut edes pelätä, vaikka periaatteessa ei kaksivuotiaaseen tietysti voi luottaa.
Kummallista on se, että vanhemmat heräävät ainakin meillä lasten huutoihin toisessa huoneessa ennen kuin vieressä nukkuva sisarus. Pienet huudot sitten menevät ohi kaikkien korvien, mikä tämän järjestelyn tarkoitus onkin.
Ainoa vaikeus on nukkumaan meno silloin kun olen lasten kanssa yksin, mutta se olisi olemassa olipa nukkumapaikat sitten missä huoneissa hyvänsä.
Itse olen tämän järjestelyn suhteen toiveikas, ja lapset ovat innoissaan.
Meillä vauvan tullessa aika pian laitettiin pojat samaan huoneeseen. Vanhempi oli tosin jo lähempänä kolmea. Eivät heränneet toistensa huuteluihin ja illalla samaan aikaan nukkumaan meneminen helpotti molempien nukkumaan menoa. Etenkin vanhempi tajusi, että on tosiaan nukkumaanmenoaika kun velikin pistettiin sänkyyn. Meillä vanhempien makuuhuone vieressä ja ovet auki joten yöllä herätään jos jotain hälinää kuuluu.
Tuota 2 vuotiaan arvaamattomuutta minäkin mietin. Omia makkareita ei voi kummallekin antaa kun on vaan 2 makuuhuonetta (kolmatta kyllä on kaipailtu...) mutta oikein ei enää onnistu vauvan nukuttaminen samassa huoneessa meidän kanssa. Esikoinen muutti omaan huoneeseen 6kk iässä jolloin kaikkien unet paranivat ja nyt todella kaipaisin että minäkin saisin pieniltä ähinöiltä nukuttua. Korvatulppia en voi käyttää, vaikka kuulisin pienemmän itkut niin sitten en kuule isompaa.
Tuossa toisessa ketjussa oli 2 nukkumaan menosta joka on meilläkin yhtä härdelliä, toivotaan että kk päästä alkava päivähoito pojan väsyttäisi tai sitten pitää pyytää että nukkuisi siellä vain pienet unet.
Mutta voimien päälle tämä alkaa käydä ja jotain täytyy keksiä.
Me siirrettiin aikoinaan n. 6 kk vauva meidän makkarista 2-v esikoisen kanssa samaan huoneeseen. Nimenomaan haluttiin lapset samaan huoneeseen nukkumaan, toinen lasten huone toimi sitten leikkihuoneena.
Ainakaan meillä ei lapset yleensä heräile toistensa " mölinöihin" ; saa olla aikamoinen älämölö, että näin tapahtuisi.
Täytyy kyllä tunnustaa, että mulle ei tullut edes mieleen, että esikoinen tekisi jotain vauvalle öiseen aikaan... Jokatapauksessa vauvahan oli kuitenkin pinnasängyssä " turvassa" , ja varmasti olis herätty, jos toinen olis alkanut kiusata. (Tosin pinnasänky ei tietty auta, jos vaikka pudottaa jonkun tavaran sinne vauvan päälle... Meillä oli lelut eri huoneessa, niin ei kyllä ollut sitä vaaraa.)
Nukuttamiset oli aluksi yhtä härdelliä, mutta samaa härdelliä se olis ollu eri huoneissakin (paitsi että vielä hankalampaa...)
Tytöt ovat nyt 5 ja 6 vuotta -ja edelleen samassa huoneessa! Sängyt lähekkäin ja supina alkaa, kun valot sammuu... :-)
En laittaisi samaan huoneeseen. Meidän kuopus on 2 v ja on tosi arvaamaton, en voisi olla varma mitä mahdollisesti vauvalle tekisi. Nyt esim. on kova vimma yht' äkkiä tullut lyödä ja raapia kaikkia... Sitten kyllä halii perään.... Kohta varmaan menee tämäkin vaihe ohi.
Ja sitten tietty se, että häiritsee huudoillaan toista. Jos mahdollista omiin huoneisiin. Tai vauva omaan makkariin.