Kuuluukohan tänäkin iltana liikettä tuolta tyhjästä yläkerrasta
Meillä kummittelee. Tämä on meidän kesämökki, vuonna 1920 papereiden mukaan rakennettu, mutta todellisuudessa talo on vanhempi, tuolloin on tehty taloon laajennus. Alkuperäinen talo on ollut pieni kaksi huoneinen hirsitalo.
Joskus kuuluu yläkerrasta ääniä. Ihan kuin vaimeaa puhetta ja pari kertaa on kuulunut selviä askelia. Ei ne ole varsinaisesti pelottaneet, mutta en ole koskaan sentään mennyt katsomaan että mitä siellä on (kun ei siellä mitään pitäisi olla!) kun niitä on kuulunut. Yläkerran oven laitan kyllä aina säppiin, ja illalla katson että on kiinni. Yhteen aikaan se oli aina auki kun tultiin tänne, vaikka kumpikin oli sitä mieltä että kyllä se kiinni laitettiin kun lähdettiin.
Nyt olen täällä yksin, eilen illalla kuului pari kertaa epämääräinen tömäys/kolaus mutta voi olla ihan luonnollinen syy niille äänille. Mitähän tänään. (Just muuten kuului keittiöstä puun elämisen naksahdus, vähän säikähdin😄)
Kommentit (4)
näin on närvänderi kirjoitti:
voin aikavarmasti sanoa että askeleen ääneet kuuluu vain kun korppi kävelee peltikatolla :) se kuulostaa todella realistiselle ja ihmismäiselle.
Ne olivat askelia yläkerrassa. Lattialautojen narahtelua ja naksahtelua siis kuului, ihan niin kuin aina kun joku meistä siellä kävelee. Yläkerrassa on huoneita, ei joku linnun tepastelu katolla edes kuuluisi vintin ja yläkerran läpi tänne alakertaan.
Joku laitapuolenkulkija pitää majaa
voin aikavarmasti sanoa että askeleen ääneet kuuluu vain kun korppi kävelee peltikatolla :) se kuulostaa todella realistiselle ja ihmismäiselle.