Muut ateistit tai ei-uskovat, miten olette suhtautuneet
mm. päiväkodeissa uskonnollisiin tapahtumiin ja siihen, että lapsillenne tuputetaan uskontoa? Itse kielsin kaiken uskonnollisen kasvatuksen ja sanoin, että meillä ei harrasteta sellaista. Varsinkin näin joulun alla alkaa jeesus-satuja taas pukata, huoh..
Kommentit (4)
Me asumme aika kiihkouuskovaisella alueella.
TV:stä ja muuten ei voi välttyä aina esim. lastenlauluja (Enkeli taivaan) kuuluu muutenkin ja niitä saa sitten selitellä. Mielestäni pitää kuitenkin saada tietää uskonnoistakin, ja ei pahaa uskonnossakaan varsinaisesti. Ja Jeesukset yms. painii samassa sarjassa joulupukin kanssa vielä kouluikään asti ja sittenkin vielä murrosikään asti.
Ei minusta sekään ole suvaitsevaisuutta, jos kasvattaa lapsensa vihaamaan ja arvostelemaan kaikkia uskontoja ja uskovia ja tapakristittyjäkään. Lapsi saa itse päättää uskontokantansa aikanaan kun on siihen kypsä. Mutta ei tarvi silti tuputtaa ja vedota " lapsenuskoon" . Enkä ole kuullut, että kukaan alle kouluikäistä päiväkodissa tai vastaavassa opettaisi uskonnolla perustellen homojen vihaajaksi.. Eiköhän sellaiset asiat opeteta jossain muualla kuin koulussa?
Haluan hänen oppivan uskonnoista, mutta en niin että mikään olisi yksi ja ainoa totuus. Tämä on se malli, joka usein koulussa jo annetaan; uskonnonopetuskin on pelkkää kristinuskon " tuputtamista" . Meillä ei sitä tosin tulekaan. En halua lapseni uskovan turhiin satuihin, mutta toki hän saa aikuisena päättää uskontokuntansa ja uskonsa itse.
Mutta kieltämättä mietietyttää että mitä tässä kannattaisi tehdä. Ymmärrän uskonnon arvon. Toisaalta haluaisin, että lapseni tekisi päätöksiä ilman kaikenlaisia järjettömiä sääntöjä. Kuten että homoja ja lesboja kuuluu inhota, ja että he eivät muka pääse taivaaseen. Todennäköisesti annan lapsen mennä viirran mukana, mutta en mitenkään tuo esiin uskontoa kotona. Jos lapsi jotain kyselee, sanon että asiasta ollaan monta mieltä ja kukin voi sydämessään päättää mitä uskoo. Koetan kyllä myös kasvattaa lastani suvaitsevaiseksi, eikä miksikään homovihaajaksi.