Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pitäiskö jäädä sairaslomalle?

Vierailija
17.07.2022 |

Lääkärit oli jo toukokuussa sitä mieltä, että mun pitäisi jäädä sairaslomalle. Oikea syy uupumus, mutta toki ne olisivat kirjoittaneet jonkun sellaisen dg:n jolla sairasloman saa palkallisena. En huolinut lomaa, koska a)kukaan ei tekisi töitäni loman aikana vaan sen loputtua odottaisi entistä pahempi tilanne ja b) olen määräaikaisessa työssä ja odotan vakinaistamista ja c)ajattelin että sinnittelen jotenkin kesälomaan asti.

Kesäloma alkaa nyt olla lopuillaan eikä se ole auttanut tilanteeseen. Päivastoin. Loman alussa lapset sähläsivät ja aiheuttivat taloudellisen katastrofin (en avaa enempää, mutta useiden kymppitonnien vahingot, joita mikään vakuutus ei korvaa, vaikka vakuutusmaksujakin on maksettu monta tonnia vuodessa). Kaikki tuntuu turhalta. Olen perheen ainoa työssä käyvä ja minun odotetaan elättävän lapset ja puolison ja maksavat vahingot. Mulle itselleni ei jää tarpeeksi rahaa edes pikkuhousujen ostamiseen. Ajatuskin töistä v/ituttaa. Aikanaan kuvittelin, että työni oli hyödyllistä ja tarpeellista yhteiskunnalle ja ihmiskunnalle, mutta nyt merkitys on kadonnut. Se olisi edelleen tarpeen, mutta kukaan ei välitä siitä, enkä pysty näissä oloissa tekemään sitä kunnolla. Enkä todellakaan jaksaisi mennä sinne sietämään alaisten märinää merkityksettömistä ja turhista pikkuasioista ja johdon tuolileikkejä 50-vuotta sitten vanhentuneiden liikkeenjohdon sloganeiden kanssa. Oksettaa jo pelkkä ajatus. Välillä tuntuu siltä, että haluaisin jäädä sänkyyn loppuelämäkseni - ja sama se, vaikka lyhenisi ruoan ja juoman puutteessa.

Että pitäiskö se sairasloma sittenkin pitää? Auttako se edes mihinkään? Vai pahentaako vaan? Tilanne työpaikalla ei siitä oikeasti muutu, eikä muutu tilanne kotonakaan. Töissä taatusti löytyy joku joka ainakin kuvittelee hoitavansa minun työni paremmin kuin minä. Kotona tilanne on vähän toinen: jos minä tästä menetän työpaikkani niin tätä joukkoa ei elätä enää kukaan.

Kommentit (24)

Vierailija
21/24 |
17.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

ULI ULI taas mitä pskaa.

Sossurottaa ei duuni ongelmat paljon paina.

Terv Eri ap

Vierailija
22/24 |
17.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ULI ULI taas mitä pskaa.

Sossurottaa ei duuni ongelmat paljon paina.

Terv Eri ap

Ei. Ei oo mitään kymppitonnien vahinkoja tapahtunut. Ei niistä puhuta sähläyksenä. Ja ettei muka vakuutukset korvaa mitään. HÖPÖHÖPÖ!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/24 |
17.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jää ehdottomasti sairauslomalle. Oma terveys ja jaksaminen menee työn edelle. Miettisin myös uuden työpaikan etsimistä, jos nykyinen on syynä uupumukseen. Toisaalta kuulostaa siltä, että voimavarojasi vie enemmän perhetilanteesi kotona. Onko miehesi passivoitunut kotonakin ihan täysin? Ja miksi hän saa karensseja jatkuvasti?

Olen ollut määräaikaisesta työstä 4,5 kk sairauslomalla, mutta olin kyllä ollut lähemmäs 10 vuotta kyseisessä paikassa siinä vaiheessa. Sairausloman jälkeen pääsin takaisin töihin.

Vierailija
24/24 |
17.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ala laittamaan tuo perheen asiat kuntoon

Mahtava neuvo uupuneelle. Käsittääkseni tuossa perheessä on myös mies, joka voisi itse laitella asioita kuntoon.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi viisi kuusi