Lue keskustelun säännöt.
Miten selvisitte lapsen kuolemasta?
Kommentit (11)
Ei siitä tarvitse selviytyä. Sure niin kauan kun on tarvetta. Muistella ja katsella kuvia niin hänen muisto säilyy pitkään. Osanotto. Mutta muista tehdä arkisia asioita ja ehkä Ikävä alkaa joskus vähentyä. Mutta unohtaa ei tarvitse. Pidä hänestä muistoa yllä muistelen ja keskusteluin toisten läheisten kanssa. Voimia sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko selvitä, kun ei vaihtoehtoakaan ole. Päivä kerrallaan eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Voiko siitä edes kokonaan selvitä? Pakkohan asian kanssa on vähitellen oppia elämään, mutta se on eri asia kuin selviäminen.
Minusta taasen selviäminen on sitä, että jatkaa elämää. Jos ei selviä, kuolee suruunsa. Huono vertaus mutta vähän sama idea kuin "hän selvisi onnettomuudesta hengissä" vs. "hän ei selvinnyt onnettomuudesta, vaan menehtyi saamiinsa vammoihin".
En tiedä? Kai sen kanssa ajan saatossa oppi elämään? Kun ei vaihtoehtoja ole!Sama se on kaikissa kuolemissa läheltä ,suru ei yhtään ole pienempi tai suurempi silloin kun läheltä joku kuolle! Maailma ihmiset vain kylmiä , Jättävät sen ihmisen jolla menetys, yksin suremaan!Koska suru ei heitä kosketa sillä hetkellä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siitä selviä, mutta asian kanssa voi oppia elämään, jos suru ei vie mukanaan. Itse en uskonut että enää koskaan hymyilisin tai tuntisin iloa, olin kuin pystyyn kuollut. Toisen lapsen syntymä kuitenkin pelasti.
Eipä siitä voi selvitä kuin jatkamalla elämää. Jos ei selviä, on oma vuoro seuraavaksi hyvinkin pian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne jää ikuisiksi seuralaisiksi, suru ja ikävä, viiltävät ajan kanssa harvemmin, mutta kipeästi. Niiden kanssa täytyy oppia elämään, mulle niistä on tullut läheisiä, joista en pääse eroon, mutta eivät onneksi piinaa joka hetki. En yritä paeta niitä, kun tiedän jo, etteivät ne koskaan jätä minua. Sattuu minkä sattuu, hyväksyn tämän.
Muutuin ihmisenä, kun yksi lapsistani teki itsemurhan. Siitä on jo kauan.
Lapsi on silti aina osa minua ja elämääni. Läsnä, vaikkei fyysisesti.
Olen onnekseni päässyt itsesyytöksistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutuin ihmisenä, kun yksi lapsistani teki itsemurhan. Siitä on jo kauan.
Lapsi on silti aina osa minua ja elämääni. Läsnä, vaikkei fyysisesti.
Olen onnekseni päässyt itsesyytöksistä.
Voiko siitä edes kokonaan selvitä? Pakkohan asian kanssa on vähitellen oppia elämään, mutta se on eri asia kuin selviäminen.