Ahdistavaa mennä lääkärille
Pakko mennä, koska en pysty tämän vaivan kanssa normaalisti toimimaan. Mutta kamalaa mennä sinne ja yrittää tehdä johdonmukainen tiivistelmä vaivasta. Tuntuu, etten tule kuitenkaan ymmärretyksi ja lääkäri ei tiedä, mitä pitäisi tehdä.
Kommentit (21)
Itellä esim. ollut päänsärkyjä, niin olen kirjoittanut kalenteriin päivämäärät ja kellon ajat suunnilleen sekä kohdan jossa päänsärky tuntuu. Joskus myös merkannut voimakkuuden, jos oikein kiristää. Kalenteri on ollut hyvä tuki lääkärissä.
kirjoita kaikki paperille ja anna se lääkärille. Siitä hyödyt sinä, sekä myös lääkäri ilahtuu, kun hän voi kopsata tiedot suoraan paperilta, jonka potilas oli kirjoittanut. Minä olen monta kertaa lukenut asiani paperilta ja lääkäri on yhtä montaa kertaa pyytänyt voisinko jättää sen hänelle, että voi siitä suoraan kirjoittaa oireet ylös ja sanonut, että ihanaa, että jotkut potilaat tekvät listoja: helpottaa ja nopeuttaa omaa työtä huomattavasti.
Lääkärinä minua kiinnostaa saada vastaus yleensä ainakin seuraaviin asioihin
- mikä vaiva?
- kuinka kauan on jatkunut?
- kuinka usein ilmenee (päivittäin/viikottain/kuukausittain)?
- onko uusi vaiva vai toistunut?
- onko jo tutkittu jotenkin?
- onko jo hoidettu jotenkin tai onko asioita jotka helpottaa vaivaa? Entä mikä pahentaa?
Näihin kun osaat suunnilleen vastata niin auttaa jo pitkälle, toki vaivasta riippuen kysymykset on erilaisia. Ja jos lääkäri ei tiedä mitä pitäisi tehdä, hän voi konsultoida toista lääkäriä samassa yksikössä tai esim erikoissairaanhoidossa
Vierailija kirjoitti:
Lääkärinä minua kiinnostaa saada vastaus yleensä ainakin seuraaviin asioihin
- mikä vaiva?
- kuinka kauan on jatkunut?
- kuinka usein ilmenee (päivittäin/viikottain/kuukausittain)?
- onko uusi vaiva vai toistunut?
- onko jo tutkittu jotenkin?
- onko jo hoidettu jotenkin tai onko asioita jotka helpottaa vaivaa? Entä mikä pahentaa?Näihin kun osaat suunnilleen vastata niin auttaa jo pitkälle, toki vaivasta riippuen kysymykset on erilaisia. Ja jos lääkäri ei tiedä mitä pitäisi tehdä, hän voi konsultoida toista lääkäriä samassa yksikössä tai esim erikoissairaanhoidossa
Voi, mutta motivoituminen auttamiseen on jo ihan oma aiheensa.
Meet vaan rohkeesti, kyllä lekurit on nähny ja kuullu kaikenlaista ja kun vain sanot vaivasi niin lekuri alkaa sitten kyselemään ja sitten vaan vastailet. Ihmisiä ne lekuritkin vaan on. Tsemppiä nyt.
Et välttämättä tulekaan. On parempi hyväksyä asia ja toivoa parasta kuin yrittää uskotella itselle, että voi vaikuttaa asiaan kun vaan yrittää tarpeeksi. On tuuripeliä saatko apua vaivaasi vai et.
jos menet terveyskeskukseen, muistilapusta on hyötyä, sillä vastaanottoaika on vain muutaman minuutin pituinen (itä-hki)
Vierailija kirjoitti:
kirjoita kaikki paperille ja anna se lääkärille. Siitä hyödyt sinä, sekä myös lääkäri ilahtuu, kun hän voi kopsata tiedot suoraan paperilta, jonka potilas oli kirjoittanut. Minä olen monta kertaa lukenut asiani paperilta ja lääkäri on yhtä montaa kertaa pyytänyt voisinko jättää sen hänelle, että voi siitä suoraan kirjoittaa oireet ylös ja sanonut, että ihanaa, että jotkut potilaat tekvät listoja: helpottaa ja nopeuttaa omaa työtä huomattavasti.
Mulla on kerran ollut lista mukana, jota vähän vilkuilin ja lääkäri sitten ihmetteli suureen ääneen huvittuneena, että oletko TODELLA tehnyt jonkun listan?! Ei tuntunut kovin kivalta. Lääkäreitä on joka lähtöön.

Kiva lääkäri, toivottavasti tämä tyyppi ei osu ap:n kohdalle
Eräs naispotilas oli kirjoittanut esseen vaivastaan. Hekotetaan sille vieläkin kollegoiden kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoita kaikki paperille ja anna se lääkärille. Siitä hyödyt sinä, sekä myös lääkäri ilahtuu, kun hän voi kopsata tiedot suoraan paperilta, jonka potilas oli kirjoittanut. Minä olen monta kertaa lukenut asiani paperilta ja lääkäri on yhtä montaa kertaa pyytänyt voisinko jättää sen hänelle, että voi siitä suoraan kirjoittaa oireet ylös ja sanonut, että ihanaa, että jotkut potilaat tekvät listoja: helpottaa ja nopeuttaa omaa työtä huomattavasti.
Mulla on kerran ollut lista mukana, jota vähän vilkuilin ja lääkäri sitten ihmetteli suureen ääneen huvittuneena, että oletko TODELLA tehnyt jonkun listan?! Ei tuntunut kovin kivalta. Lääkäreitä on joka lähtöön.
Kiva lääkäri, toivottavasti tämä tyyppi ei osu ap:n kohdalle
Juuri tästä syystä mikään valmistautuminen tai käyttäytyminen itse tilanteessa ei ole riittävän hyvää. Riippuu täysin lääkäristä, miten paperiin suhtaudutaan.
Naisten elämä on varmaan kamalaa kun kaikesta ahdistuu.
mies54v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoita kaikki paperille ja anna se lääkärille. Siitä hyödyt sinä, sekä myös lääkäri ilahtuu, kun hän voi kopsata tiedot suoraan paperilta, jonka potilas oli kirjoittanut. Minä olen monta kertaa lukenut asiani paperilta ja lääkäri on yhtä montaa kertaa pyytänyt voisinko jättää sen hänelle, että voi siitä suoraan kirjoittaa oireet ylös ja sanonut, että ihanaa, että jotkut potilaat tekvät listoja: helpottaa ja nopeuttaa omaa työtä huomattavasti.
Mulla on kerran ollut lista mukana, jota vähän vilkuilin ja lääkäri sitten ihmetteli suureen ääneen huvittuneena, että oletko TODELLA tehnyt jonkun listan?! Ei tuntunut kovin kivalta. Lääkäreitä on joka lähtöön.
Kaikki lääkärit eivät ymmärrä, että potilas voi olla ahdistunut jo pelkästään siitä vastaanottotilanteesta. Minulla on valkotakikammo ja ahdistun jo siitä, kun näen tk:n, työterveyden, sairaalan tai vastaavan tilan. Tämä kammoni on kehittynyt vuosien mittaan siitä syystä, että olen liian monta kertaa kohdannut lääkärin, joka tulkitsee liikaa sanomisiani, eikä kuuntele ja kirjaa asiat väärin tietoihini. Olen mysö adhd, joten kaikki tietoni vastaanotolle lähtemisen syistä haihtuvat kuin tuhka tuuleen sillä hetkellä, kun varaan ajan lääkäriin ja selitän oireeni ajanvarasuhoitajalle (aivoni tulkitsevat asian silloin siten, että homma hoidettu, ei tarvitse enää muistaa). Jos sitten onnistunkin lääkärin vastaanotolla muistamaan miksi sinen menin, muistan lähinnä vain yhden oireen. Kun palaan kotiin, muistan mitä kaikkea tärkeää unohtui sanoa. Onneksi saan käydä nykyisin samalla lääkärillä ja tämä on hyvä lääkäri sikäli ettei ole noita tulkitsijatyyppejä, vaan kirjoittaa asiat siten kuin sanon. Tykkää myös, kun minulla on lappu mukana. Onneksi siis lääkäreitä on monenlaisia. Toivottavasti sinä vältyt jatkossa noilta lääkäreiltä, jotka eivät ymmärrä noinkaan yksinekrtaista asiaa, että miksi potilas voi unohtaa oireensa.

Miehetkin ahdistuvat, mutta oman kokemukseni mukaan naiset huomaavat ja tunnistavat miehiä paremmin ahdistuksensa ja näin sitten tietenkin vaikuttaa siltä, että naiset ahdistuvat kaikesta.
Samoin, pitäisi mennä uusimaan unilääkeresepti. Kun ei vaan saa nukuttua niin ei saa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten elämä on varmaan kamalaa kun kaikesta ahdistuu.
mies54v
Miehetkin ahdistuvat, mutta oman kokemukseni mukaan naiset huomaavat ja tunnistavat miehiä paremmin ahdistuksensa ja näin sitten tietenkin vaikuttaa siltä, että naiset ahdistuvat kaikesta.
Miehet eivät ahdistu. Miehet on rautaa ja kansakunnan selkäranka
mies54v
Samoin. Mulla on niin paljon vaivoja, etten tiedä voiko kaikista kertoa samalla kertaa, vai valitanko vain siitä yhdestä, jonka takia varasin ajan.
Kirjoittakaa tärkeimmät diagnoosit paperille, joka kerran lääkärit aloittavat kyselyt diagnooseista ihan alusta. Sitten itse vaivoihin ei jää aikaa. Tämä on käsittämätöntä. Miksei voi olla edes perussairaudet koneella yhdellä sivulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kirjoita kaikki paperille ja anna se lääkärille. Siitä hyödyt sinä, sekä myös lääkäri ilahtuu, kun hän voi kopsata tiedot suoraan paperilta, jonka potilas oli kirjoittanut. Minä olen monta kertaa lukenut asiani paperilta ja lääkäri on yhtä montaa kertaa pyytänyt voisinko jättää sen hänelle, että voi siitä suoraan kirjoittaa oireet ylös ja sanonut, että ihanaa, että jotkut potilaat tekvät listoja: helpottaa ja nopeuttaa omaa työtä huomattavasti.
Mulla on kerran ollut lista mukana, jota vähän vilkuilin ja lääkäri sitten ihmetteli suureen ääneen huvittuneena, että oletko TODELLA tehnyt jonkun listan?! Ei tuntunut kovin kivalta. Lääkäreitä on joka lähtöön.
Kaikki lääkärit eivät ymmärrä, että potilas voi olla ahdistunut jo pelkästään siitä vastaanottotilanteesta. Minulla on valkotakikammo ja ahdistun jo siitä, kun näen tk:n, työterveyden, sairaalan tai vastaavan tilan. Tämä kammoni on kehittynyt vuosien mittaan siitä syystä, että olen liian monta kertaa kohdannut lääkärin, joka tulkitsee liikaa sanomisiani, eikä kuuntele ja kirjaa asiat väärin tietoihini. Olen mysö adhd, joten kaikki tietoni vastaanotolle lähtemisen syistä haihtuvat kuin tuhka tuuleen sillä hetkellä, kun varaan ajan lääkäriin ja selitän oireeni ajanvarasuhoitajalle (aivoni tulkitsevat asian silloin siten, että homma hoidettu, ei tarvitse enää muistaa). Jos sitten onnistunkin lääkärin vastaanotolla muistamaan miksi sinen menin, muistan lähinnä vain yhden oireen. Kun palaan kotiin, muistan mitä kaikkea tärkeää unohtui sanoa. Onneksi saan käydä nykyisin samalla lääkärillä ja tämä on hyvä lääkäri sikäli ettei ole noita tulkitsijatyyppejä, vaan kirjoittaa asiat siten kuin sanon. Tykkää myös, kun minulla on lappu mukana. Onneksi siis lääkäreitä on monenlaisia. Toivottavasti sinä vältyt jatkossa noilta lääkäreiltä, jotka eivät ymmärrä noinkaan yksinekrtaista asiaa, että miksi potilas voi unohtaa oireensa.
Kiitos, hyvin sanottu. Mulla on sosiaalisten tilanteiden kammoa ja yleistä ahdistuneisuutta sekä myöskin tuota valkotakkikammoa. Tuntuu, että pää tyhjenee täysin ja verenpaine nousee pilviin jo pelkästä ajatuksesta, että nyt mitataan verenpaine. Ja sitten kun lääkäri vielä lyttää tuolla tavalla ajattelemattomuuttaan, huoh.
Kirjoita paperille kaikki, mitä tulee mieleen ranskalaisilla viivoilla. Mieti huolellisesti ajan kanssa. Auttaa keskittymään siihen vastaanotolla olemiseen. Voit vaikka antaa lääkärille luettavaksi, jos jännittää.