Lue keskustelun säännöt.
Miksi pyydän aina anteeksi?
Maria84
11.07.2022 |
Tyypillinen hetki elämästäni:
Mies valittaa jostain turhanpäiväisestä asiasta. Yleensä korjaan/hoidan sen hiljaa itsekseni, mutta loukkaanun ja haluan olla yksin. Mies tulee jankkaamaan, että mikä mulla nyt taas on. Syntyy riita, jossa minä selitän sadatta kertaa, että minusta olisi kiva, jos minua arvostettaisiin ja huomioitaisiin. Mökötystä. Lopulta ehkä tunnin-parin kuluttua tai seuraavana päivänä haluaisin korjata jääkylmät välit ja pyydän anteeksi, että reagoin niin näkyvästi, kun pahoitan mieleni, vaikka asia on loppujen lopuksi pieni ja turha. Saan vastaukseksi murahduksen ja eipä sille kai mitään voi.
Tämä toistuva kuvio ärsyttää ja turhauttaa, mutta se ei kuitenkaan ole niin iso ongelma, että ratkaisuksi edes harkitsisin eroamista.
Usein myös menetän malttini ja kimpaannun, kun mies huutaa lapsille tai lorvii kännykän ääressä ja mulla on kädet täynnä töitä. Tätä kimpaantumista tapahtuu vain miehen läsnöollessa. Kun olen vaikka yksin lasten kanssa, niin pystyn tiukassakin tilanteessa olemaan rauhallinen. Samoin töissä. Mielestäni en ole mikään tulinen tuittupää, vaan oikeasti aika rauhallinen ja harkitsevainen persoona. Tästä mies taas on sitä mieltä, että naiset nyt vaan on tuollaisia tuittupäitä ja ei voi mitään.
Kommentit (11)
Niin. Vältän konfliktia ja yritän olla välittämättä jatkuvasta valituksesta ja nalkutuksesta. kuinka teen kaiken väärin. Eihän yksi tuollainen kerta ole mikään iso juttu, se on totta, ja siksi yritän vain niellä sen ja olla hiljaa ja korkeintaan olla itsekseni hetken, ettei tarvii heti taas kohta kuulla sitä nalkutusta ja niellä lisää sitä paskaa. Mutta kun päivästä toiseen se on jatkuvaa vihamielistä, väheksyvää ja piittaamatonta käytöstä mua kohtaan. Ja MINÄ olen aina se, joka joutuu pyytämään anteeksi. Mies ei koskaan yritä korjata sanojaan tai korjata tilannetta, koska hänhän on mielestään aina oikeassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no voit alkaa nalkuttaa takaisin mut se ei sit ehkä tee parisuhteesta onnellisempaa
Älä korjaa valituksen kohteita jos ne kerran on pikkuasioita. Kirjoita valituksen aiheet ylös mukaan lukien päiväys ja kellonaika.
Viikon kuluttua istutte keskustelemaan valituksen aiheista ja kommunikaatiosta laajemmin. Teette muutoksia.
Sama pätee tähän tuleviin "muijatkin nalkuttaa" -kommentteihin.
Auttakaa itken jatkuvasti tän asian takia. Pitääkö vaan jaksaa hymyillä ja näyttää iloiselta, vaikka toinen koko ajan valittaa milloin haarukan väärästä asennosta ja milloin ikkunan väärin avaamisesta? Toivoisin, et mies tajuais, et noin pikku asiasta ei tarviis ees mitään sanoa tai vois vaikka jotenkin rakastavalla tavalla neuvoa, jos se ikkunan avaaminen nyt on niin tärkeä asia. Miksi mä joudun pyytämään anteeeksi, että mulla on tunteet, kun toinen ei tajua, et sanoilla voi satuttaa ja vois joskus jotain tilannetajua tai ystävällisesti sanomista yrittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä korjaa valituksen kohteita jos ne kerran on pikkuasioita. Kirjoita valituksen aiheet ylös mukaan lukien päiväys ja kellonaika.
Viikon kuluttua istutte keskustelemaan valituksen aiheista ja kommunikaatiosta laajemmin. Teette muutoksia.
Sama pätee tähän tuleviin "muijatkin nalkuttaa" -kommentteihin.
Kiitos, kokeilen tätä, vaikka kuulostaa aika työläältä. Ehkä tosiaan on fiksumpi yrittää puhua jonakin toisena aikana kuin heti siinä hetkessä. Yleensä kun se miehen nalkutuskin on varmaan oire hänen jostain stressistä ja pahasta olosta, ja sit mun on vaikeaa olla ottamatta jonkinlaista pulttia siitä epäreilusta nipotuksesta, joten hetki ei tosiaan ole otollisin millekään rakentavalle juttelulle, josta voisi seurata muutosta.
Minä en pyydä anteeksi. Tai siis koiraltani kyllä jos astun tassulle tai lapselta jos unohdan tuoda jotain sovittua kaupasta. Mutta ihmissuhteissa sana anteeksi ei kuulu sanavarastooni. Elän sen mukaan tietysti, ettei mitään anteeksipyydettävää olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en pyydä anteeksi. Tai siis koiraltani kyllä jos astun tassulle tai lapselta jos unohdan tuoda jotain sovittua kaupasta. Mutta ihmissuhteissa sana anteeksi ei kuulu sanavarastooni. Elän sen mukaan tietysti, ettei mitään anteeksipyydettävää olekaan.
Mitä teet, jos kumppanisi tekee jotain, josta pahoitat mielesi? Ja mitä teet, jos ajaudutte mökötykseen tai muuhun skismaan?
Oletko ajatellut, että voisit jo heti miehen nalkuttaessa ottaa eri asenteen hänen nalkutukseensa?
Minulla puoliso nalkutti, miten kehnosti imuroin. Lopetin imuroimasta kokonaan ja annoin kotimme pölyyntyä ihan rauhassa. Kun hän huomautti pölymakkaroista totesin vain, etten osaa tehdä sitä ja puoliso saa jatkossa opettaa ja näyttää mallia miten se tehdään oikein.
SAma juttu tiskikoneen täytön kanssa.
MIksi ihmeessä vaivautua, jos kotona asuu besserwisser ja joka voi tehdä saman työn "paremmin"?
Meillä puoliso otti molemmat hommat vastuulleen ja minun ei tarvinnut loukkaantua hänen huomautteluistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsetunnossasi on kohentamisen varaa
Ei aikuisena tarvitse koko ajan olla jotain anteeksi olla pyytämässä.
Anteeksi että Olen olemassa??
Tsemppiä!
"asia on loppujen lopuksi pieni ja turha. Saan vastaukseksi murahduksen ja eipä sille kai mitään voi"
Mieti tuota lausettasi tänään ja huomenna ja ylihuomenna ja niin kauan, että tulet järkevään lopputulemaan.