En jaksa, rivitalo ja naapurit kyttäävät.

Rivi - ja kerrostalossa et saa ikinä omaa rauhaa.

Tehkää kuten minä tein miehen kanssa, eli säästäkää pitkäpinnaisesti vuosia.

Olihan se kirjoittamista nuorena ja työn tekoa koko ajan, mutta oli lopulta varaa saada riittävän iso laina sopivaan omakotitaloon.

On hyvien kulkuyhteyksien päässä, perheellemme sopiva loppuelämän koti sekä ennen kaikkea (helppo hoitoiseksi tehty) riittävän iso tontti.

Tontti sekä sijain ovat ne asiat, jotka takaavat viihtyvyyden sekä sen oman rauhan.

Ei ole ongelmaa naapureista, on oma tupa ja lupa eikä kukaan häiriköi tai kyttää.

Elämä on valintoja, toki tähän ei olisi päästy ilman säästämistä ja työtä.

Mutta tiedettiin miehen kanssa jo nuorina, että emme ole kerrostalo/rivitalo ihmisiä.

Kesällä eläkeläiset istuu rivissä kerrostalon ulko-oven edessä ja ruotii jokaisen asukkaan kulkemiset. "Nyt se kävi taas kaupassa" "Oli se pitsalaatikko. MINÄ NÄIN!"

Sama täällä. Rivarissa asutaan ja meno on kuin getossa. Mukulat riehuu pihalla hajottaen paikkoja ja meteli on korviahuumaavaa. Vanhempia ei kiinnosta. Omaa rauhaa ei ole pätkääkään. Heti lähdetään kerrostaloon kun päästään.

Ymmärrän hyvin. Ne on jotkut rivitalot ja pienkerrostalot niin ne vihonviimeisiä paikkoja asua. Ne on semmosia yhteisöjä. En itsekkään viihtyisi. Haluan itse valita tuttavani tai kaverit, en viihtyisi talossa joka on kuin yksi suuri yhteisö. Ahdistaviahan ne on asua. Jos joku on heti kimpussa kun ulos menee. Ja kyselevä puhetyyli on painostavaa. Kannattaa muuttaa pois jos on ahdistavaa.

Minäkin kokeilin nuorena rivaria, ei vttu ikinä enää. Yksi kerta, siis tasan yksi opetti mitä helvettiä se on. Kaikki tekemisi puidaan, juoruilu ja kyttäämine on uskomatonta.

Siihen päälle se, että vanhukset tekivät valituksia kaikesta ihan vain koska olin nuori. Olin erittäin kiltti, uskovainen tyttö. Ei bileitä eikä mitään. Asunnossa ei kai olisi saanut edes hengittää?

Palasin kerrostaloon, vaikka vikansa niissäkin toki. Elämä helpottui jo siitä paljon. Tästä säästetään omakotitaloon pikkuhiljaa.

Siihen on ihan syynsä, että miksi rivitaloja pyritään esittelemään talviaikaan, eikä kesällä - talvella ne naapurit kun ovat todennäköisesti sisällä, eivät takapihalla meluamassa.

Minusta olisi mukava, jos naapurit juttelisi tässä rivarissa enemmän. Ei tarvitse juoruilla eikä kytätä, mutta olisin valmis muutaman minuutin juttutuokioihin vaikka säästä tai maailman tilanteesta milloin vain.

Mäkin asuin rivarissa 80 luvulla ja meno oli kyl aikamoista. Naapurin pikkupoika otti tavaksi käydä kusella takapihallamme ja aidan toisella puolella solisi yötäpäivää ärsyttä suihkulähde.  Ei rivariin enää ikinä. Kalliimmassa kerrostalossa nyt ja aaah  niin ihana rauha  ja valtava lasitettu parveke nyt.

Rivitalojen suurimmat ongelmat ovat eristykset sekä naapurit. Taloa vuokrataan et ikinä tiedä, onko nuo kaksi asiaa kunnossa.

Tottakai vuokranantaja kehuu hyviä äänieristyksiä sekä naapureita. Valitettavasti vasta kun nimi on vuokrasopimuksesta, muutto tehty sekä olet asunut talossa niin nuo asiat selviävät.

Jos hommassa kummassa on vikaa, niin vaikeaksi se rivitaloelämä menee. Myös naapurin vaihtuminen voi tehdä elämästä kauheaa.

Meillä on esim seinänaapurina sekakäyttäjiä, häiriöt massiivisia. Sitä ennen oli jotenkin siedettävää asumista. Ja kyllä, on valitettu, soitettu poliisit jne mutta häädössä vain kestää...

Ja jos joku kehuu muuttamaan, niin tottakai ollaan etsitty uutta asuntoa. Sen verran hankalaksi elämä mennyt, että riitti. Asuntoja vain ei ole, ne menevät nopeasti tai vuokra on liian kallis.

Samaan aikaan maksetaan tästä rivitalon paskasta vuokraa, luultiin että tämä olisi kerrostaloa huomattavasti parempi vielä. Ja vitut sanon minä, lyötiin kätemme paskaan kun muutettiin tähän.

Meillä on rivarissa rauhaisaa eikä sanota kun Moi ohikulkiessa. Ei yhteisöllisyyttä. Onneksi koska olen introvertti.

Voi tietysti tehdä hieman eroa se, että asuuko (kalliissa) omistusrivarissa vai kunnan vuokrarivarissa.

Älä jää juttelemaan jos ei kiinnosta, sano pitää mennä. Älä kerro mitään, sano jotain ympäripyöreää jos pakko. Hanki kunnon verhot ja kaihtimet. Vai muutto toiseen, jossa ei juorukerhoja.

Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on rivarissa rauhaisaa eikä sanota kun Moi ohikulkiessa. Ei yhteisöllisyyttä. Onneksi koska olen introvertti.

Joko asut jossain pääkaupunkiseudulla, siellä saattaa meinaan oikeasti olla rivitaloja joissa ketään ei kiinnosta naapurit.

Tai et sitten et ymmärrä, että jokaisessa pienen kunnan/kaupungin rivitaloissa on aina vähintään se yksi kyylä tai useampi.

Täällä päin (asukkaita vähän alle tuhat) eräässä kaupungissa, et löydä rivitaloa missä pääset morottamalla naapureista, eikä menemisiäsi puida.

Usko tai älä, itse yritän olla edes tervehtimättä eli mennä vähän eri aikaan pihallekin, jotta en vaan törmää naapureihin.

Olen hiljainen, ei häiriöitä ja silti naapureitani minun elämäni kiinnostaa.

Juttuja ja juoruja minusta on kuulunut muiden kertomana minulle itselleni, ovat siis naapurieni keksimiä.

Naapureista on ilmeisen ikävää, etten puhu yksityisasioitani heille eli juttuja on vaikka keksittävä itse sitten.

Kerrostalossakin voidaan tietty kytätä, mutta rivitalossa on vaikeampaa vältellä naapureita kun piha-alue.

Ja taka-pihalla en vietä enää aikaa ollenkaan, naapurit ovat omineet pihat omaan käyttöönsä. Siis kummaltakin puolelta, ei hetken rauhaa siellä.

Kuulokkeet päähän vaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on rivarissa rauhaisaa eikä sanota kun Moi ohikulkiessa. Ei yhteisöllisyyttä. Onneksi koska olen introvertti.

Joko asut jossain pääkaupunkiseudulla, siellä saattaa meinaan oikeasti olla rivitaloja joissa ketään ei kiinnosta naapurit.

Tai et sitten et ymmärrä, että jokaisessa pienen kunnan/kaupungin rivitaloissa on aina vähintään se yksi kyylä tai useampi.

Täällä päin (asukkaita vähän alle tuhat) eräässä kaupungissa, et löydä rivitaloa missä pääset morottamalla naapureista, eikä menemisiäsi puida.

Usko tai älä, itse yritän olla edes tervehtimättä eli mennä vähän eri aikaan pihallekin, jotta en vaan törmää naapureihin.

Olen hiljainen, ei häiriöitä ja silti naapureitani minun elämäni kiinnostaa.

Juttuja ja juoruja minusta on kuulunut muiden kertomana minulle itselleni, ovat siis naapurieni keksimiä.

Naapureista on ilmeisen ikävää, etten puhu yksityisasioitani heille eli juttuja on vaikka keksittävä itse sitten.

Kerrostalossakin voidaan tietty kytätä, mutta rivitalossa on vaikeampaa vältellä naapureita kun piha-alue.

Ja taka-pihalla en vietä enää aikaa ollenkaan, naapurit ovat omineet pihat omaan käyttöönsä. Siis kummaltakin puolelta, ei hetken rauhaa siellä.

Onko Suomessa muka oikeasti jokin kaupunki, jossa on alle tuhat asukasta??

Ja ihan yleinen tosi asia on, että mitä vähemmän ihmisiä, niin sitä enempi juttelevat keskenään ja sen paremmin tietävät toistensa asiat. Ihan loogista.

Vierailija kirjoitti:

Älä jää juttelemaan jos ei kiinnosta, sano pitää mennä. Älä kerro mitään, sano jotain ympäripyöreää jos pakko. Hanki kunnon verhot ja kaihtimet. Vai muutto toiseen, jossa ei juorukerhoja.

Minulla on tarkoituksella pimennys verhot, joista naapurin kyylä ei näe läpi mitään. Tilanne meni siihen pisteeseen, että oli pakollinen investointi. Kyylää tämä ärsyttää vieläkin, yli vuoden jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Rivarissa asutaan ja meno on kuin getossa. Mukulat riehuu pihalla hajottaen paikkoja ja meteli on korviahuumaavaa. Vanhempia ei kiinnosta. Omaa rauhaa ei ole pätkääkään. Heti lähdetään kerrostaloon kun päästään.

Ja noita naapurien kullannuppuja jos erehtyybmedes vahingossa komentamaan, on heti sotatila valmis taloyhtiössä. Sen jälkeen sinua vihataan ihan olan takaa vanhempien toimesta.