hoitotädit ehdottivat että ois hyvä että tyttö on 3pv viikossa, ei vähempää -
kun on joskus 2 tai jopa 1 mut yleensä 3-4 riippuen mun työvuoroista. Nyt kun tyttö jo 4v oli tämmöinen idea, pienempinä parempi vaan kun ovat vähän mut nyt kuulemma parempi lapselle että pääsee mukaan ryhmään erilailla. Ok, ymmärrän ja tänään vein sit vaikka oli vapaapäivä mulla. Muillla näin?
Kommentit (11)
Se on heille helpompaa. Muutenhan heidän pitäisi tehdä jotain, että kaikki pääsee leikkeihin mukaan!
provo, sinun äo:tasi olisi jonkun kannattanut aikoinaan ehdottaa nostettavaksi.
että lapset tulevat kahdeksaksi hoitoon, koska "muuten ei pääse leikkiin mukaan".
Eli kaikki sitten kiikuttaa kahdeksaksi, vaikka tarve olisi esim. vasta kello 12.
Ja sitten kun siitä päiväkodista kulkee ohi, tädit seisoo tiiviinä ryppäänä pihan nurkassa ja lapset toilailee itsekseen. Jos joku on yksin kahdeksalta, hän on yksin kello 12.
Eivät tee mitään sen eteen, että lasten leikkeihin pääsisi joku yksin tapittava mukaan tms. Se kun vaatisi jopa parin askelen ottamista ja ihan jopa ajatustoimintaa.
Samaten, kuule, käytä omia aivojasi! Ja vähän lähdekritiikkiä, kiitos!
5
"Hoitotädit" eivät pysty pakottamaan toisia lapsia ottamaan jotakin mukaan leikkeihin. Leikkejä pystytään ohjailemaan mutta jos jotain lasta ei oteta mukaan niin ei siihen voi pakottaa. Tai lapsi kyllä otetaan mukaan mutta hän saa tuntea koko ajan olevansa ulkopuolinen. Siksi on parempi että on muutaman päivän viikossa kuin vain 1pvä.
Samaten, kuule, käytä omia aivojasi! Ja vähän lähdekritiikkiä, kiitos!
5
Lähdekritiikkiä! Voi pyhä sylvi!
tuolle ehdotukselle. Meillä on aina ollu näin. Isän vuorojen mukaan hoidossa. Hyvin pärjäävät porukassa mukana. Ja eskarilainen nyt kuljetetaan eskarissa joka päivä, hoidossa sen lisäksi vain tarvittaessa.
Taisi kolahtaa. Olet niitä typeryksiä, jotka kiltisti tottelee, kun joku keksii vaatia jotain. ÄÄLIÖ.
että ihanko tädit ehdottavat lasten tuontia 8 aikaan "jotta pääsevät leikkiin mukaan"? Tuskinpa vain tuo on syynä. En voi uskoa että missään päin Suomea on noin ammattitaidotonta kasvatushenkilökuntaa päiväkodissa. Tai sitten sinne on kerääntyneet kaikki kouluttamattomat, juorunhaluiset akat pätevien hoitajien puutteen takia.
t 6
Ilmoitin, että käytän päiväkotia vain lasten hoitoon ja en ota enempää päiviä kuin tarvitsen.
Ei ollut masentunut eikä mitään vaan tykkäsi niistä parista hoitopäivästä viikossa, mitä oli. Ja monesti nämä pari hoitopäivää oli vain n. 5 tunnin pituisia.
Lapselle on usein helpompaa olla vähän useammin hoidossa kuin päivä viikossa. Silloin pääsee porukkaan mukaan helpommin eikä ole sellainen "ulkopuolinen vierailija" joka aina toisinaan pistäytyy joukossa.
Lapsi oli 4-vuotiaana hoidossa vain pari päivää viikossa ja oli tosi masentunut, huonotuulinen jne. Ei tykännyt olla päiväkodissa eikä kotona eikä mikään sujunut.
Päiväkodissa oli onneksi fiksu lastentarhanopettaja ja johtaja jotka omatoimisesti ehdottivat, että lapsi voisi tulla päiväkotiin useammin. Hoitomäärää nostettiin säännöllisesti vähintään 3 päivään viikossa vaikka meillä olisikin ollut vapaata ja avot - lapsen vointi parani silmissä. Hän viihty sekä päiväkodissa että kotona, pääsi paremmin mukaan päiväkodin toimintaan jne.
Eli ongelma oli se, että lapsi oli ihan hukassa päiväkodin arjesta ja rytmistä sekä tunsi itsensä ulkopuoliseksi kun kävi siellä niin harvoin eikä päässyt mukaan muiden leikkeihin. Kun hoitomäärää nostettiin niin lapsi kuului joukkoon.
Täytyy vain todeta että onneksi päiväkodissa oli fiksut aikuiset jotka ymmärsivät mistä oli kyse ja rohkeasti ehdottivat hoitomäärien nostamista vaikkei se muotia olekaan.