Mikä on syynä ihmisen ristiriitaisuuteen puheiden ja toiminnan suhteen?

Toi on varmaan oikeasti opetettu joillekin jo lapsena. Pitää olla hyvä maine ja sen saa niin, kun huutaa kovaan ääneen itsestään ominaisuuksia. Käyttävät niitä, jotka puuttuvat.

oman rajallisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen puuttuu, kiitos amerikkalaistyylisen kasvatuksen- kun hoetaan jatkuvasti "you are special", katteettomasti. Luullaan että terve itsetunto on sitä, kun luulee olevansa itseään parempi.

Ei me kukaan olla ihmissuhteiden mestareita.

No osalla ihmisistä on yltiöpositiivinen mielikuva itsestään, sitten taas toisilla on hyvin alhainen. Jos jätetään nuo ääripäät pois laskuista, niin oman persoonan arvioiminen on itse asiassa aika vaikeaa. Oletko ihmisten mielestä ja missä määrin esim. hauska, iloinen, pessimistinen, luotettava, hyvä kuuntelija, ystävällinen, jne? Tästä saa jonkin verran hajua muiden reaktioiden perusteella, mutta toisaalta sekin perustuu paljon omaan tulkintaan ja sosiaaliset tavat vaikuttavat paljon siihen mitä ja miten omia ajatuksia ja tunteita eri tilanteissa ilmaistaan tai jätetään ilmaisematta. 

Jos vaikka on ahdistusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, adhd tai jotain muuta joka saa käyttäytymään poikkeavasti. Toisen pään sisälle ei kukaan näe kattavasti ainakaan. Ja jos et asu hänen kanssaan et todennäköisesti näe kaikkea. Ammattilaisellakin vaikeaa välillä toisen analysointi. Tuo juoruaminen voi johtua impulssi kontrollin puutteesta mutta vaikea sanoa. Voi myös olla kuten muut ehdotukset täällä esittävät,mutta nämä tosiaan vain spekulointia, koska liian vähän tietoa henkilöstä.

Tosi moni ihminen sekoittaa oikean minänsä ja ihanneminänsä. Lisäksi ihmiset on erittäin taitavia itsepetoksessa. Muille kuvataan itseä ihanneminän mukaisesti, mutta todellisuus onkin sitten toista. Moni ihminen esimerkiksi toitottaa olevansa ekstrovertti, vaikka ovat introverttejä. Mutta kun eivät haluaisi olla, niin hokevat ihanteensa mukaan sitten olevansa ekstroverttejä. Tätä näkyy erityisen paljon nettideittailussa ja itse aloin ihan suoraan pyytämään, että saisinko tutustua siihen todelliseen ihmiseen; en halua kuulla enää yhtään ihanneminä-kuvausta, mikä arjessa näyttäytyy sitten pahimmillaan lähes valehteluna.

Vierailija kirjoitti:

Tosi moni ihminen sekoittaa oikean minänsä ja ihanneminänsä. Lisäksi ihmiset on erittäin taitavia itsepetoksessa. Muille kuvataan itseä ihanneminän mukaisesti, mutta todellisuus onkin sitten toista. Moni ihminen esimerkiksi toitottaa olevansa ekstrovertti, vaikka ovat introverttejä. Mutta kun eivät haluaisi olla, niin hokevat ihanteensa mukaan sitten olevansa ekstroverttejä. Tätä näkyy erityisen paljon nettideittailussa ja itse aloin ihan suoraan pyytämään, että saisinko tutustua siihen todelliseen ihmiseen; en halua kuulla enää yhtään ihanneminä-kuvausta, mikä arjessa näyttäytyy sitten pahimmillaan lähes valehteluna.

Tähän olen myös törmännyt. Olen sellainen tarkkailija, ja monesti sivustakin seuranneena tullut siihen tulokseen, että he, jotka oikein suurimpaan ääneen aina adjektiivein kertovat toisille, millaisia ovat, ovat ehkä todellisessa elämässä kuitenkin jotain päinvastaista. Siis kun oikeasti ihmisten ja hänen käytöseensä ajan kanssa tutustuu. Se on raskasta, aina ei voi oikein luottaa siihen mitä ihminen itsestään kertoo. Eli jos alleviivaa isosti olevansa itse luotettavuus ja hienotunteinen, ei ehkä ole lainkaan käytännössä sellainen. Häneen voi pettyä.

Yllämainittujen syiden lisäksi sanoisin, että jotkut vain puhuvat kiinnittämättä sen enempää huomiota sanomisiinsa. Itsekin olen joskus havahtunut siihen, että selitän jollekin toiselle ihan täyttä puutaheinää, ja sitten on hävettänyt. En tiedä mitä tuossa taustalla on, koska tahallani en "valehtele".

Me ihmiset olemme ristiriitaisia. Itse esim. rakastan hyviä rasistisia vitsejä, vaikka näenkin ihmiset tasa-arvoisina ja olen herkkä ja empaattinen ihminen. Vihaan työn tekoa enkä ymmärrä työorientoituneita ihmisiä, mutta töissä olen silti ahkera ja ylitunnollinen. Vapaalla en sitten jaksakaan tehdä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Me ihmiset olemme ristiriitaisia. Itse esim. rakastan hyviä rasistisia vitsejä, vaikka näenkin ihmiset tasa-arvoisina ja olen herkkä ja empaattinen ihminen. Vihaan työn tekoa enkä ymmärrä työorientoituneita ihmisiä, mutta töissä olen silti ahkera ja ylitunnollinen. Vapaalla en sitten jaksakaan tehdä mitään.

No ehkä vähän eri asiaa kuitenkin.

Työkaveri aina vaahtoaa isoon ääneen milloin mistäkin. On niin maailmanparantajaa ja paheksuu muita.

Huvittaa, kun alkoi kasvissyöjäksi ja moitti muiden eväitä, silti jäi kiinni lihan pupeltamisesta eikä edes tajunnut, miten typerän vaikutelman itsestään antoi .

Samoin lopetti alkoholin käytön ja silti pikkujouluissa veti kunnon kännin...

Muita esimerkkejä on lukemattomia.

Siinä on ainakin ristiriitaa sanojen ja toiminnan suhteen. Mennyt maku koko ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Tosi moni ihminen sekoittaa oikean minänsä ja ihanneminänsä. Lisäksi ihmiset on erittäin taitavia itsepetoksessa. Muille kuvataan itseä ihanneminän mukaisesti, mutta todellisuus onkin sitten toista. Moni ihminen esimerkiksi toitottaa olevansa ekstrovertti, vaikka ovat introverttejä. Mutta kun eivät haluaisi olla, niin hokevat ihanteensa mukaan sitten olevansa ekstroverttejä. Tätä näkyy erityisen paljon nettideittailussa ja itse aloin ihan suoraan pyytämään, että saisinko tutustua siihen todelliseen ihmiseen; en halua kuulla enää yhtään ihanneminä-kuvausta, mikä arjessa näyttäytyy sitten pahimmillaan lähes valehteluna.

Pitää paikkansa. Monella on huono itsetuntemus ja lisäksi tarve vaikuttaa ulospäin hyvältä ihmiseltä. Oma lukunsa ovat narsistit ym. vakavasti persoonallisuushäiriöiset mutta suurin osa näistä ihmisistä lienee vain kypsymättömiä, ulkoaohjautuvia ja omia varjopuoliaan pelkääviä. Joillain saattaa olla kokemuksia siitä, että sitä omaa aitoa minää ei ole hyväksytty ja siksi ovat luoneet tällaisen ihanneminän, jota yrittävät väkipakolla toteuttaa. Pidemmän päälle se ei kuitenkaan kanna.

Jotkut eivät näe aina todellisuutta, vaan sen mitä haluavat nähdä tai luulevat. Ellei se myöhemmin selkene. Osalla häiriö, trauma, alkoholi, muuta, itsekeskeisyys.

Vierailija kirjoitti:

Tosi moni ihminen sekoittaa oikean minänsä ja ihanneminänsä. Lisäksi ihmiset on erittäin taitavia itsepetoksessa. Muille kuvataan itseä ihanneminän mukaisesti, mutta todellisuus onkin sitten toista. Moni ihminen esimerkiksi toitottaa olevansa ekstrovertti, vaikka ovat introverttejä. Mutta kun eivät haluaisi olla, niin hokevat ihanteensa mukaan sitten olevansa ekstroverttejä. Tätä näkyy erityisen paljon nettideittailussa ja itse aloin ihan suoraan pyytämään, että saisinko tutustua siihen todelliseen ihmiseen; en halua kuulla enää yhtään ihanneminä-kuvausta, mikä arjessa näyttäytyy sitten pahimmillaan lähes valehteluna.

Yksi ihminen sanoi kerran, että hänellä on ovaalin muotoiset kasvot. Olin itse katsellut, että hänellä on itse asiassa sen muotoiset kasvot, että ne ovat alhaalta leveämmät, vähän kuin päärynä tai inverted triangle. Selvästi ne eivät olleet soikiot, mutta kyseiselle ihmiselle ulkonäkö oli tosi tärkeää, joten sikäli ymmärrän miksi hänen egonsa ei hyväksynyt muuta kuin ihanteellisinta kasvojen muotoa.

Lisäksi hän oli mielestään sosiaalinen ja hyvä juhlimaan, oikeasti hänet tuntevien mielestä vetäytyvä, kontrollinhaluinen, varovainen ja usein huonoissa väleissä toisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Yllämainittujen syiden lisäksi sanoisin, että jotkut vain puhuvat kiinnittämättä sen enempää huomiota sanomisiinsa. Itsekin olen joskus havahtunut siihen, että selitän jollekin toiselle ihan täyttä puutaheinää, ja sitten on hävettänyt. En tiedä mitä tuossa taustalla on, koska tahallani en "valehtele".

Minullekin on käynyt noin. Joskus vaan jotenkin innostun.

Vierailija kirjoitti:

Tosi moni ihminen sekoittaa oikean minänsä ja ihanneminänsä. Lisäksi ihmiset on erittäin taitavia itsepetoksessa. Muille kuvataan itseä ihanneminän mukaisesti, mutta todellisuus onkin sitten toista. Moni ihminen esimerkiksi toitottaa olevansa ekstrovertti, vaikka ovat introverttejä. Mutta kun eivät haluaisi olla, niin hokevat ihanteensa mukaan sitten olevansa ekstroverttejä. Tätä näkyy erityisen paljon nettideittailussa ja itse aloin ihan suoraan pyytämään, että saisinko tutustua siihen todelliseen ihmiseen; en halua kuulla enää yhtään ihanneminä-kuvausta, mikä arjessa näyttäytyy sitten pahimmillaan lähes valehteluna.

Fake it 'till you make it. Kuvitellaan etteivät ihmiset huomaa feikkaamista. Tai jos huomaavat, niin eihän kukaan täydellinen voi olla. K*päitä ne jotka eivät tajua ettei joka hetki voi olla se paras versio itsestä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi moni ihminen sekoittaa oikean minänsä ja ihanneminänsä. Lisäksi ihmiset on erittäin taitavia itsepetoksessa. Muille kuvataan itseä ihanneminän mukaisesti, mutta todellisuus onkin sitten toista. Moni ihminen esimerkiksi toitottaa olevansa ekstrovertti, vaikka ovat introverttejä. Mutta kun eivät haluaisi olla, niin hokevat ihanteensa mukaan sitten olevansa ekstroverttejä. Tätä näkyy erityisen paljon nettideittailussa ja itse aloin ihan suoraan pyytämään, että saisinko tutustua siihen todelliseen ihmiseen; en halua kuulla enää yhtään ihanneminä-kuvausta, mikä arjessa näyttäytyy sitten pahimmillaan lähes valehteluna.

Fake it 'till you make it. Kuvitellaan etteivät ihmiset huomaa feikkaamista. Tai jos huomaavat, niin eihän kukaan täydellinen voi olla. K*päitä ne jotka eivät tajua ettei joka hetki voi olla se paras versio itsestä jne.

No mutta ei pidemmän päälle jaksa feikkaavaa ihmistä ainakaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Se on todella raskasta. Kyllä syvät ystävyyssuhteet karsiutuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi moni ihminen sekoittaa oikean minänsä ja ihanneminänsä. Lisäksi ihmiset on erittäin taitavia itsepetoksessa. Muille kuvataan itseä ihanneminän mukaisesti, mutta todellisuus onkin sitten toista. Moni ihminen esimerkiksi toitottaa olevansa ekstrovertti, vaikka ovat introverttejä. Mutta kun eivät haluaisi olla, niin hokevat ihanteensa mukaan sitten olevansa ekstroverttejä. Tätä näkyy erityisen paljon nettideittailussa ja itse aloin ihan suoraan pyytämään, että saisinko tutustua siihen todelliseen ihmiseen; en halua kuulla enää yhtään ihanneminä-kuvausta, mikä arjessa näyttäytyy sitten pahimmillaan lähes valehteluna.

Yksi ihminen sanoi kerran, että hänellä on ovaalin muotoiset kasvot. Olin itse katsellut, että hänellä on itse asiassa sen muotoiset kasvot, että ne ovat alhaalta leveämmät, vähän kuin päärynä tai inverted triangle. Selvästi ne eivät olleet soikiot, mutta kyseiselle ihmiselle ulkonäkö oli tosi tärkeää, joten sikäli ymmärrän miksi hänen egonsa ei hyväksynyt muuta kuin ihanteellisinta kasvojen muotoa.

Lisäksi hän oli mielestään sosiaalinen ja hyvä juhlimaan, oikeasti hänet tuntevien mielestä vetäytyvä, kontrollinhaluinen, varovainen ja usein huonoissa väleissä toisten kanssa.

Veikkaan, että tuokin on omaa analyysiäsi. Ei voi tietää mikä on totta ja mikä tulkintaa.

Riippuu mihin vertaa. Ajattelen että ihmiset kertovat tuollaisilla lauseilla myös käsityksensä muista. Millaisia muut ovat, mitä muut odottavat. Käsitys voi tulla mistä vain.

Esim jos näkee kavereita kerran viikossa. Onko se sosiaalisuutta vai epäsosiaalisuutta? Tunnen kummallakin tavalla ajattelevia ihmisiä.

Tai ajatteleeko vaikka, että muut ihmiset ovat pahantahtoisia, minä vain tarkoitan hyvää = minun toimintani, esim juoruilu, on lähtökohtaisesti ok.

Juoruiluun liittyy myös avoimuus. Minulla on ystävä, joka kertoo hyvin avoimesti intiimit ja aratkin asiat lähes kenelle vain, ja toinen joka suhtautuu hyvin estyneesti ja vaikeasti suunnilleen kaikkeen. Mikä on oikea taso kertoa kummankin ystävän kuulumisista? Lopulta sen määrää oma käsitykseni.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu mihin vertaa. Ajattelen että ihmiset kertovat tuollaisilla lauseilla myös käsityksensä muista. Millaisia muut ovat, mitä muut odottavat. Käsitys voi tulla mistä vain.

Esim jos näkee kavereita kerran viikossa. Onko se sosiaalisuutta vai epäsosiaalisuutta? Tunnen kummallakin tavalla ajattelevia ihmisiä.

Tai ajatteleeko vaikka, että muut ihmiset ovat pahantahtoisia, minä vain tarkoitan hyvää = minun toimintani, esim juoruilu, on lähtökohtaisesti ok.

Juoruiluun liittyy myös avoimuus. Minulla on ystävä, joka kertoo hyvin avoimesti intiimit ja aratkin asiat lähes kenelle vain, ja toinen joka suhtautuu hyvin estyneesti ja vaikeasti suunnilleen kaikkeen. Mikä on oikea taso kertoa kummankin ystävän kuulumisista? Lopulta sen määrää oma käsitykseni.

No en kyllä pahantahtoiselle juorutädille kertoisi mitään asioitani, kertoo ne väritettyinä ja liioiteltuina ikävään sävyyn kaikille. On kokemusta.