Miten jotkut pystyvät pitämään parvekekukat elossa? Pari päivää kun unohtaa kastella, niin ne kuolevat
Minulla taisi kuolla nyt kokonaan yksi puoliksi kuollut.
Kommentit (14)
Kastelen 2 kertaa hellepäivänä. Pahimmilla helteillä siirrän kukat lattiatasolle kaiteen viereen ettei aurinko kuihduta niitä. Sit illalla nostan taas pöydälle. Minun parvekkeella moni kukka kuollu jos todella kova helle. Joutuu siis vähä taktikoimaan niitten kans että saa pidettyä hengis
Olet tainnut valita varjossa/puolivarjossa viihtyviä kasveja. Harva kasvi kestää suoraa auringonpaahdetta tuntikaupalla, vaikka olisi aurinkoisen paikan kasvi. Tai sitten ruukku liian pieni tms.
Pitää muistaa kastella riittävästi ja sään mukaan. Kovilla helteillä voi joutua useamman kerrankin kastelemaan päivän aikana. Joskus siirrän pienemmät kasvit esimerkiksi pöydän alle varjoon päiväksi. Kannattaa valita myös aurinkoa ja kuivuutta sietäviä lajeja. Toki jos parveke on Pohjois suuntaan, voi kokeilla puolivarjon lajejakin.
Minulla on parveke täynnä pelagroneja, ja kukoistavat kuumalla ja kuivalla paikalla. Kastelen 2 kertaa viikossa. Ne ovat isoissa ruukuissa ravinteikaissa mullassa.
Muovikukat ovat ainoita, jotka pysyvät hengissä kastelematta.
Altakasteluruukut ja kun laittaa blumatin ja ämpärin, voi huoletta lomailla.
Osta tekokukkia. Mulla on eräät ruukut,joissa kuolee kukat,ihan sama mitä niihin laittaa. Mut sit taas itse ruukut on niin kauniit koristeet,niin päädyin niihin ostamaan tekokukat. Muuten kyllä kukkii ja vihertää kaikki muut.
Riippuu kukista. Pelargonit taitaa olla kestävämpiä.
Juuret mätäni, liian kastelun vuoksi. Molempi pahempi.
Vierailija kirjoitti:
Muovikukat ovat ainoita, jotka pysyvät hengissä kastelematta.
Ei pysyneet nekään, lörpähtivät ja muovi suli kun parveke kuumeni helteillä.
Vierailija kirjoitti:
Altakasteluruukun avulla
Altakastelua suosittelen minäkin. Ja oikeat kasvit oikealle paikalle, esim. varjokasvit eivät sovellu jatkuvaan auringonpaahteeseen.
Joskus kuivuneen kasvin voi elvyttää.
Jos muovikukkakin sulaa partsilla, voipi miettiä kannattaako sinne mitään elävää edes yrittää. Miten olis joku pieni suihkulähde-elementti? Betonia tai jotain, ei muovista.
🙄
No kastelemalla joka päivä