Lue keskustelun säännöt.
Sietämätön suru omasta ikisinkkuudesta
21.06.2022 |
Koko ajan näkee pariskuntia, perheitä ulkona. Sisarukset, sukulaiset, kaverit ja työkaverit muuttaa yhteen kumppanien kanssa, menee naimisiin ja saa lapsia. Minä olen vieläkin yksin ja olen kai sitten loppuelämän. Miten tätä kestää? Vaikea on enää nauttia mistään tekemisestä mistä ennen tykkäsin. Toisten onnen näkemistä ja kertomuksia ei pääse missään karkuun. Ainakin töissä ja ruokakaupassa on pakko käydä.
Kommentit (6)
Minullakin on kova suru ja kumppanin kaipuu. Tiedän, että pitäisi vain reipastua ja yrittää, mutta kerran olen sydämeni särkenyt ja pelkään etten enää toiste sitä kestäisi.
N28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän. Olin varmaan seitsemän vuotta sinkku, kunnes tapasin mieheni. Rasittavinta oli se toisten ihmisten ihmettely tilanteesta. Sen vaistoaa vaikka eivät sanoisi ihan suoraan mitään. Olisi tehnyt mieli karjua "joo en tiedä miksi en vaan ole tavannut sitä jotain oikeaa! En tiedä!"
Nyt jälkeenpäin ymmärrän että kuvio ei ollut valmis, että oli tarkoitus että tapaan puolisoni juuri silloin kun se on molemmille hyvä tilanne.
Mutta ymmärrän. Yritä pitää itsesi hyvin kiireisenä, matkustele.
Yhteiskunta yhä vieläkin painostaa jokaista löytämään parin mahdollisimman nopeasti. Kuin parisuhde olisi se oikea ihmiselämän muoto, ja kaikki muunlaiset vähän poikkeavia. Mutta eihän se niin ole, me ollaan jokainen yksilöitä. Ja sulla on varmaankin rima korkealla, mikä on hyvä!
Sullekin on lukuisat ei akateemiset miehet antaneet tykläyksen tinderissä mutta et edes näe heitä.
Järjestäkää sinkkupride. Pariskuntatuputus ja deittimarkkinointi ahdistaa monia sinkkuja.
No kauanko olet ollut sinkkuna? Minä olin 4 vuotta. Ihmiset säälivät minua, mutta luotin, että kyllä joku varmaan löytyy kun aktivoidun. Ja löytyi. Mutta yhtään sen onnellisempi en ole nyt parisuhteessa + lapsi -tilanteessa. Elämä on vain erilaista.