Aloin käymään terapiassa

Ei ole käynyt noin. Olen käynyt terapiassa parikymmentä vuotta sitten, saanut työkykyni takaisin ja pstynyt terapian jälkeen elättämään itseni ja kaksi lastani.747

Tajusin ilman terapiaakin. Mutta terapiassa ymmärsin myös olleeni oikeassa.

Terapiasta hyötyisi ne, joilla paska on vasta kaatumassa niskaan eikä ne, jotka sitä lopulta saa. Suomessa apua saa vasta, kun on jo "pää kainalossa".

Et vaan vielä näe sitä valoa tunnelin päässä. Ja se sinun tunnelisi on niin pitkä, ja/tai kaareva, ettet juuri nyt näe valoa edessäsi etkä takanasi. Jatka vain eteenpäin. Kyllä se sieltä jonain päivänä vielä selkenee.

Itse erotan jo tunnelin pään ihan selvästi, mutta vielä on matkaa jäljellä. Ei ole juna tulossa vastaan.

Ekstentiaalinen kriisi iskee silloin tällöin, mutta itse olen sitä mieltä, että terapia antoi hyviä välineitä selvitä tästä elämästä, vaikka kuinka merkityksetöntä se olisi (ja kysymys, merkityksetöntä kenelle?). Mitä sitten ettei elämällä ole välttämättä merkitystä? Jos tykkäät kuitenkin kivoista fiiliksistä ja asioista niin yritä elää niitä maksimoiden. Aina kuitenkin on vaihtoehto, että haluaako elää että kaikki on paskaa-fiiliksellä vai että onhän tää nyt ihan ok tehdä kivoja juttuja. Paskoja juttuja tapahtuu, elämä ei ole mustavalkoista, mutta se miten ite niihin suhtaudut on se avain juttu. Joo saa olla vihainen ja surullinen, mutta kun sen asian on käsitellyt niin sen voi jättää jälkeen. Paskoissa jutuissa ei tartte ryvetä jos ei ite halua.