Äitien piiiri pyörii - mitä jos ei mahdu mukaan?

Nimim. Kokemuksta löytyy.

Aloita parilla, sanalla.



Sano aina huomenta / Moi kun näette.



Juttele jotain kivaa lapsista, lähistön tapahtumista.....



Sinnikkästi vaan.

vähän liian aikaisin. Tarkoitukseni oli kirjoittaa tästä kotiäitinä olosta.

Asuinalueellamme on paljon pienten lasten kotiäitejä.

Muutimme tänne just kun saimme esikoisen. En siis tuntenut ketään täältä ennestään. Kaverisuhteiden luominen on ollut yllättävän hankalaa.

Olenko ainut, jolla tulee sellainen tunne kotiäitinä ollessa, että juuri kun tutustunut johonkin äitiin vaikkapa leikkipuistossa, niin se löytääkin jonkun kivemman ystävän? Olen paljon miettinyt, että onko vika minussa itsessäni. Mutta en keksi syytä. Tekee kipeää, jos vaikka muskarin jälkeen kuulen sivusta, että äidit sopivat tapaamisia keskenään. Ihan kuin olisin pikkutyttö, joka jätetään koulun pihalla yksin. Tälläistä ei ollut silloin kun olin vielä töissä. Olen aina tullut hyvin toimeen työkavereiden ym kanssa.





ap

Kyllä se porukkaan soluttautuminen kestää kuukausia, ei viikkoja. Ja aina ei sovi, ei kemiat pelaa. Mieti jotain toista porukkaa, jos ei kerta kaikkiaan natsaa. Ei se ole kenekään vika!

Edellisessä paikassa asuessa puistossa oli todella ystävällinen ja avoin ilmapiiri, kun taas tässä uudessa oli paljon äitejä, jotka eivät edes moikanneet kun tervehdin, vaikka n. joka toinen päivä oltiin samalla hiekkalaatikolla. Eli ehkä sinulle on vain sattunut tavallista nuivempi asuinympäristö?

vaan lapset käytän puistossa leikkimässä, kerhoissa ja harrastuksissa ja jos sattuu lapselle joku kiva kaveri, järkkään leikkitreffejä. Naapurin lapset käyvät.



En siis oikeasti kaipaa täältä sen kummempia uusia sydänystäviä. Olenkohan jotenkin viallinen? Oma elämäni on kuitenkin sukulaisissa ja työpaikalla ja entisissä kavereissa ja erittäin hyvin viihdyn päivät yksinkin.

sinun mielestäsi mies toimisi?

Onko niin, että miehet ovat " ryhmäsieluisempia" , eivät niin herkästi sulje toisia pois porukoista, vaan mukaan mahtuu kaikki?

Minulle on ihan oikeasti tullut nyt tunne kuin olisin se pieni tyttö jälleen. Että ihan kuin pitäis varata se äitikaveri tyyliin " ootko mun kaa tämän päivän?" Ihan hassua! ja surullistakin samalla.

Koko aikuisiän mulla on ollut hyvät sosiaaliset suhteet, opiskelussa ja työpaikoilla, ja nyt yhtäkkiä kotiäidiksi jäätyäni olen ihan tyhjän päällä.



ap

Vierailija:

Olenko ainut, jolla tulee sellainen tunne kotiäitinä ollessa, että juuri kun tutustunut johonkin äitiin vaikkapa leikkipuistossa, niin se löytääkin jonkun kivemman ystävän? Olen paljon miettinyt, että onko vika minussa itsessäni. Mutta en keksi syytä. Tekee kipeää, jos vaikka muskarin jälkeen kuulen sivusta, että äidit sopivat tapaamisia keskenään.

Meinaan että eihän heti voi olettaa, että uudesta tuttavuudesta tulisi sydänystävä, joka ei muita enää kaipaakaan. Useimmilla ihmisillä on monia kavereita eikä vain yhtä, jonka kanssa nyhjättääisiin kylki kyljessä koko ajan.

Jos haluat tavata toisia äitejä, niin etkö voisi itse tehdä aloitetta ja ehdottaa kyläilyä tms? Luultavasti nämä muskarin äidit vain tuntevat toisensa paremmin kuin sinut (toistaiseksi) ja siksi sopivat tapaamisia keskenään. Eihän se kuitenkaan tarkoita, ettetkö sinäKIN olisi yhtä tervetullut heidän kaverikseen! :)

Mäkin ajattelen, että olen puistosa lapseni vuoksi. Ei mun ole siellä pakko ystävystyä. En voi mitään, mutta läheskään kaikki puistossa eivät ole sellaisia, joiden kanssa mulla olisi jotain yhteistä.

mulla on ollut liian kovat odotukset.

Pitää kai ruveta ajattelemaan niin, että en tarvitse niitä äitikavereita.

En silti voi mitään sille, että sisimmässä tuntuu pieni pistos, kun näen miten äidit ovat yhdessä vaunulenkillä tms. Itse kuljen enimmäkseen yksin. Muutamia yhteisiä tapaamisia olen saanut sovittua, mutta siihen ne sitten jäävät. Niistä ei kehkeydy mitään muuta. Enkä tarkoita sitä, että pitäisi heti olla sydänystävä tms. Omat läheiset ystäväni minulla on ennestään, mutta heillä on erilainen elämäntilanne, eivätkä ole päivisin kotona.

Kestää aikansa tutustua ja löytää tosiystäviä

kauhulla odotan ensi talvea jonka saan taas nököttää yksin täällä meidän pihassa. Olen tämän kuuden vuoden aikana onnistunut ystävystymään aina vääriin äiteihin eli ei paikkakunnalle sitoutuneisiin jotka sitten muuttaneet jonkun ajan päästä muualle. Olen kyllä saanut puistotuttja ja muutamia äitejä jotka voi silloin tällöin kutsua kylään mutta edelleen se arkiseura ulkoillessa tms. puuttuu lähes tyystin. En edes jaksa puistoon vaivautua juuri koskaan kun ei sieltä saa oikeeta juttuseuraa edes. Aikani jaksoin yrittää mutta nyt olen antanut periksi. Toivottavasti ap löytää niitä äitikavereita joiden joukkoon mahtuu.

Olen itse ollut enemmän tai vähemmän kotona 3,5 vuotta ja sinä aikana se porukka on vaihtunut moneen kertaan. Osa tulee mukaan esikoisen kanssa, osa menee töihin.



Ennen on varmaan ollut eri juttu, kun kaikki äidit ovat olleet kotona koko ajan.



Itse teen töitä kotona tämän lastenhoidon lisäksi ja saan runsain mitoin sosiaalisia kontakteja jo meileillä. Ystävienkin kesken kirjoitellaan nykyään, itse en edes tykkää jutella siinä kahden pienen pyörityksessä. Ajatus katkeaa koko ajan.