Mää muistelen että armeijassa alokkaana aikoinaan Rovaniemellä ruvettiin rynkyllä ammuskelemaan ilman, että kerrottiin aseesta etukäteen yhtään mitään
En tiennyt itse etukäteen mitään esim. aseista. Ihmettelin esim. miksi aseessa piti olla sellainen keltainen osa päässä. Ei kukaan selittänyt mitään. Komennettiin vain ottamaan aseet ja lippaat mukaan ja lähdettiin ammuskelemaan. Laitoin siis lippaankin aseeseen eka kerran ikinä vasta siinä vaiheessa kun jo lähdettiin ampumaan.
Toki ei siis kovilla ammuttu vielä tässä vaiheessa.
Näin jälkikäteen ihmetellyt käsittämättömän huonoa koulutuksen tasoa alokasvaiheessa Rovaniemellä.
Ihan niin kuin kaikki asiat olisi pitänyt tietää itse etukäteen.
Tämä oli vuonna 1990.
Toivottavasti nykyään koulutus on parempilaatuista.
Rovaniemellä pääpaino oli kovassa kurissa, itse koulutus oli mielestäni ihan 2. sijalla.
No myöhemmin menin AUK:hon joka oli vielä sellainen erikoiskoulu ja siellä oli selkeä paino kyllä taas ihan oikealla koulutuksella.
Samoin minulle annettiin armeijan aikana eräässä tilanteessa käsiase käyttöön kovilla patruunoilla n. 2 minuutin koulutuksella. Ei mitään aiempaa kokemusta käsiaseista jonka kyllä kerroin upseerille, mutta eipä häntä tuntunut haittaavan.
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
Älähän juksuta.
En juksuta. Oikeasti oli tällaista silloin. Jälkikäteen kyllä ihmetellyt tuota. Silloin aikanaan vain ajattelin että kai tämä on sitten täällä ihan normaalia.
Vuonna -92 yhdellä jannulla laukesi rynkky vahingossa ampumaradalla kovilla patruunoilla. Onneksi tauluille päin.
Muistelet väärin. Alokas ei todellakaan ammu laukaustakaan, ennen kuin aseeseen on perehdytty kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Muistelet väärin. Alokas ei todellakaan ammu laukaustakaan, ennen kuin aseeseen on perehdytty kunnolla.
Meillä varmaan rikottiin sitten sääntöjä Rovaniemellä. Mitä en kyllä sinänsä ihmettelisi vaikka näin olisi tapahtunutkin. Sen verran outoa se meininki oli muutenkin siellä silloin.
Tänä päivänä varmaan voi olla ihan eri tilanne.
Ainakin Säkylässä tarkka-ampuja poikani osaa käsitellä aseita ja oli ennen armeijaa harrastanut tarkkuus ammuntaa.Pärjäsi armeijassa loistavasti.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin Säkylässä tarkka-ampuja poikani osaa käsitellä aseita ja oli ennen armeijaa harrastanut tarkkuus ammuntaa.Pärjäsi armeijassa loistavasti.
Hienoa mutta miten se tähän liittyy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älähän juksuta.
En juksuta. Oikeasti oli tällaista silloin. Jälkikäteen kyllä ihmetellyt tuota. Silloin aikanaan vain ajattelin että kai tämä on sitten täällä ihan normaalia.
Kuulostaa ihan puhtaalta hölynpölyltä. Jo 80-luvulla oltiin tosi tarkkoja räkäpäidenkin kanssa, saati sitten kovien.
Tuollaista se sekoboltsin muisti tekee. Valemuistot tunkevat sekoittamaan todellista tapahtunutta.
Ensiksi aseen käsittelyä harjoitellaan ilman lipasta. Ensimmäinen kerta kovat piipussa ampumaradalla oli niin saatanan kova komento ettei uskaltanut edes sormea liikuttaa.
Ehkä muistat väärin.
Kyllä meille taisteluvälineupseeri kertoi hyvin tarkasti oppitunnilla aseen toiminnasta ja ominaisuuksista, erilaisista ampumatarvikkeista ja erityisesti vaaran paikoista.
No, silti kaikki eivät hahmottaneet itselataavan aseen toimintaa ja yksi heppu onnistui leirillä vartiosta tullessaan ja asetta tyhjentäessään 3 kertaa pamauttamaan paukkupatruunan ampuessaan "tyhjää" laukausta.
Ehkä kertaamista olisi tarvittu vielä lisää.
Palvelin -93.
Meillä armeijassa opetettiin oikeaoppinen aseen käyttö ensimmäisen kovapanosammunnan aamuna. Lipas täyteen lipasta, tukeva asento kahdella jalalla seisten, liipaisinsormi vyötärön tasalle ja sarjatulta. Samalla lantiota kierretään rauhalliseen tahtiin puolelta toiselle mutta ei liian suuressa kaaressa.
No itsekin Rovaniemen it:ssä palvelleena sekä pystykorva että rynkky piti osata purkaa ja kasata side silmillä ennen kuin ammuttiin ensimmäistäkään räkäpäätä.
Rynkyt tuli niihin aikoihin käyttöön, eikä ne viestimiesten palvelusaseina olleet. Mutta silti opetettiin ja ampuradalla pari kertaa ammuttiin.
Aloittajan muistikuvat tuntuvat kyllä oudoilta. Vaikea uskoa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä armeijassa opetettiin oikeaoppinen aseen käyttö ensimmäisen kovapanosammunnan aamuna. Lipas täyteen lipasta, tukeva asento kahdella jalalla seisten, liipaisinsormi vyötärön tasalle ja sarjatulta. Samalla lantiota kierretään rauhalliseen tahtiin puolelta toiselle mutta ei liian suuressa kaaressa.
Jatka mielikuvitusarmeijassa ampumista mielikuvitusaseella. Tuskin olet ollut armeijassa päivääkään.

Et sinäkään.

Olen melko varma, että useamman päivän kuin sinä...
Älähän juksuta.