Atte Kaleva oli vaimoineen puoli vuotta panttivankeina - ja heistä pidettiin hyvää huolta
Moni muistaa Atte Kalevan siitä, kun hänet ja hänen vaimonsa Leila Kaleva kidnapattiin Jemenissä noin 10 vuotta sitten.
Vasta kun meidät luovutettiin al-Qaidalle, niin silloin vasta huomasimme, että vaateparsi muuttui hyvin salafistiseksi, puheenparsi muuttui, käyttäytyminen muuttui. Se ei ollut enää heimotekemistä, vaan selkeästi oltiin jihadistien kanssa tekemisissä. Eivätkä he pyrkineet sitä peittelemään, Kaleva kertoo podcastissa.
Kommentit (4)
Atte on harvoja tyyppejä, jonka kanssa on ollut aina mukava keskustella, osaltaan varmaan johtuen siitä että kummatkin huomasi toisistaan hyvin äkkiä että oli ns. kotiläksyt islamista ja niiden kirjojen sisällöstä tehty eikä siten mikään woke shaisse aiheesta menny kummallekaan läpi.
Joskus taidettiin jopa kimpassa jauhotella ihmisiä jossain facebookissa tms.
Ja mehän kaikki muistamme, että Kalevaa oli nimen omaan kielletty menemästä Jemeniin turvallisuusriskin vuoksi. No, tietysti tää dorka meni ja otti vielä vaimonsakin mukaan. Ja kivasti sai terroristit lisää rahaa
Vierailija kirjoitti:
Ja mehän kaikki muistamme, että Kalevaa oli nimen omaan kielletty menemästä Jemeniin turvallisuusriskin vuoksi. No, tietysti tää dorka meni ja otti vielä vaimonsakin mukaan. Ja kivasti sai terroristit lisää rahaa
Ja mukavasti aukesi myös eduskuntapaikka tämän jälkeen.
Toki, Kalevat rahoittivat heidän toimintaansa lopulta miljoonilla. Saa aika monet sossurahat maksaa ulkomaille että pääsee samaan.