Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mikropenis?

Vierailija
08.06.2022 |

Järkytyin kun tapailin uutta miestä. Ihan kiva mies mutta ei mulle muutenkaan mikään jackpot. Mutta ajattelin että annan aikaa tunteiden syventyä. Mies oli tosi ihastunut.

Seksi alkoi sitten hiljalleen tulla kuvioihin ja hyväilin häntä kädellä. Mies oli innokas ja nautiskeli mutta muna oli hyväilystä huolimatta tosi pieni ja ihan veltto.

En halunnut loukata joten en sanonut mitään aiheesta. Kehuin häntä ihanaksi, hyväilin hellästi ja odotin että kipsi lähtee - mutta ei jäykistynyt yhtään ajankaan kanssa. Muna oli hyväillessänikin paljon pienempi kuin alle kouluikäisellä pikkupojalla saunassa.

En ollut ikinä sellaiseen törmännyt. Tapaain vielä muutamia kertoja mutta jätin hänet sitten keksien muun ihan pätevän syyn. Mies ei tiedä minun osaltani ainakaan, että hän pli yksinkertaisesti liian pieni ja kyvytönkin varmaan ilman tyyliin Viagraa.

Miehellä oli ollut pitkiä suhteita. Enpä enää usko. Mutta tätä ennen olen aina pitänyt naisten kertomuksia jotenkin julmina ja epäuskottavina. Mutta nyt olin samanlainen.

Painajaismaista hänellekin. Varmaan ei seissyt kun tiesi miten käy vaikka olinkin hienotunteinen. Ei siinä voinut kuin koittaa olla loukkaamatta ja häipyä sopivan ajan kuluttua takavasemmalle.

Ei ole luontoäiti kyllä reilu! Säälin miestä. En tiedä jos olisi ollut muuten mulle ns jackpot, olisinko jäänyt katselemaan mutta kyllä aika tavalla 10+++ olisi pitänyt muuten tuollaisen miehen olla.

Kyllä ne aiheen kirjoitukset vain totta on. Mittanauhaa ei toki ollut mutta tuskin 5 cm enempää oli löysää nahkaakaan johon venyä. Saattoi olla mikropenis.

Kamala kohtalo ja tunnen itseni paskiaiseksi, että jätin munan takia.

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 |
08.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisin itsekin tuollaisen mikrokikkelin jättänyt.

Vierailija
2/20 |
08.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä sanotaan ettei naiset saa yhdynnästä nautintoa. Penis ei missään tapauksessa tunnu miltään. Oon vähän hämmentynyt. Voisko joku vääntää rautalangasta että tuntuuko penis joltain vai ei? Luulisi että ottajia mikropeniksen omaaville hyväkäytöksisille miehille löytyy pilvinpimein jos tätä palstaa on uskominen, koska klitorista hieromalla naiset on taivaissa eikä muuta tarvita. Eikö tämä ole vähän ristiriitaista?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/20 |
08.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ethän usko kumminkaan mitä sulle sanotaan, sinä tiedät kaiken aina paremmin, koskapa olet mies, ja miehethän tietävät naisten tuntemukset paremmin kuin naiset itse. Tämä on nähty nyt jo sata kertaa.

Sinä häviät jokaisen "keskustelun" koska lopulta suutut ja alat haukkumaan naista. (joka on selvästi älykkäämpi kuin sinä).

Vierailija
4/20 |

No huhhuh, nyt ymmärrän vielä vähemmän. Onko tää joku tabu? Kysyin asiaa ja alat haukkumaan minua ja vielä syytät minua vaikka mistä. Keskusteluja ei hävitä, vain lapset ajattelevat niin.

Vierailija
5/20 |
08.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Että sitten jaksoit tulla voivottelemaan asiaa vauva sivulle. Jos elämä on kiinni yhdestä munan mitasta, niin heikossa on elämän kantimet

Vierailija
6/20 |
09.06.2022 |

Ap tässä. Jotkut tosiaan täällä väittävät, ettei vaginassa ole muka juurikaan tuntoa. No tottakai on. Epäilen noiden juttujen kirjoittajia todella katkeriksi pienikaluisiksi miehiksi!

Klitoriksen hyväily tuntuu tosi ihanalta, yhdyntä aivan äärimmäisen hyvältä ja ne yhdessä taivas maan päällä. Itse saan orgasmin pelkässä yhdynnässäkin riittävän ison miehen kanssa.

Koko on tärkeä, koska minulle on suurinta nautintoa saada hyväilyä vaginan pohjaan. Tähän luonnollisesti havahduin vasta kun seurustelin riittävän ison omaavan kanssa.

Tämä on vain biologiaa enkä voi tälle mitään. En halua lytätä ulottuvuuksiltaan pienimpiä miehiä. Päin vastoin olen myötäjärkyttynyt ja säälinyt mielessäni, miten pieni jollain voi olla.

Eihän normaali parisuhde-elämä yhdyntöineen voi parin sentin pilillä mitenkään onnistua - ja mitään ei mies tuolle asialle voi tehdä. On siinä taakkaa kerrakseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/20 |
09.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jestas kun pierettää. Mites muilla?

Vierailija
8/20 |
09.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jestas kun pierettää. Mites muilla?

Varo ettei tuu varren kanssa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/20 |
09.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä sanotaan ettei naiset saa yhdynnästä nautintoa. Penis ei missään tapauksessa tunnu miltään. Oon vähän hämmentynyt. Voisko joku vääntää rautalangasta että tuntuuko penis joltain vai ei? Luulisi että ottajia mikropeniksen omaaville hyväkäytöksisille miehille löytyy pilvinpimein jos tätä palstaa on uskominen, koska klitorista hieromalla naiset on taivaissa eikä muuta tarvita. Eikö tämä ole vähän ristiriitaista?

Ethän usko kumminkaan mitä sulle sanotaan, sinä tiedät kaiken aina paremmin, koskapa olet mies, ja miehethän tietävät naisten tuntemukset paremmin kuin naiset itse. Tämä on nähty nyt jo sata kertaa.

Sinä häviät jokaisen "keskustelun" koska lopulta suutut ja alat haukkumaan naista. (joka on selvästi älykkäämpi kuin sinä).

No huhhuh, nyt ymmärrän vielä vähemmän. Onko tää joku tabu? Kysyin asiaa ja alat haukkumaan minua ja vielä syytät minua vaikka mistä. Keskusteluja ei hävitä, vain lapset ajattelevat niin.

Ihan yleinen tapa täällä.

Kun ei keskusteluun kykene, tulos on tuommoista.

Vierailija
10/20 |
16.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

eikä ainakaan vaimosi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/20 |
16.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

M37 kirjoitti:

Mulla pieni 15cm mikro.

Ikinä en oo saanu.

Mittanauha rutussa asko, sulla on 11cm. Ihan ok homoiluun.

Vierailija
12/20 |
16.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mukava mies, mutta 15cm mikro.

En dit antanutkaan.

Kyllä 20cm on minimi.

Asko, anna nyt sille ettei pahota mieltä!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/20 |
16.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika rumasti ja törkeästi toimit.

Elämä on myös muutakin kuin nussimista ja seksiä.

Itse sanoit, että mies oli muuten ihana?

Niin jospa vaikka opettelisit elämään sen ihanan miehen kanssa ilman seksiä. Sitä ihan itse fyysistä kontaktia. Muukin hellyys on arvokasta ja hyvää.

Olisit nauttinut siitä

Vierailija
14/20 |
18.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällä sanotaan ettei naiset saa yhdynnästä nautintoa. Penis ei missään tapauksessa tunnu miltään. Oon vähän hämmentynyt. Voisko joku vääntää rautalangasta että tuntuuko penis joltain vai ei? Luulisi että ottajia mikropeniksen omaaville hyväkäytöksisille miehille löytyy pilvinpimein jos tätä palstaa on uskominen, koska klitorista hieromalla naiset on taivaissa eikä muuta tarvita. Eikö tämä ole vähän ristiriitaista?

Kun naista panettaa niin sisälle tarttee saada munaa. Niin se ainakin mulla on. Esileikiksi klittiksen hierominen tai nuoleminen ok ja onhan niin saatu orkku ihana. Mut se kutina lähtee vaan panemalla ja jos on sormenpaksunen niin ei se vaan riitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/20 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikropenis on kuningas nanopenisten keskellä

Vierailija
16/20 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä naurattaa mikro- ja nanopenistä? Pikopenis

Vierailija
17/20 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi minulla on attopenis

Vierailija
18/20 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällä sanotaan ettei naiset saa yhdynnästä nautintoa. Penis ei missään tapauksessa tunnu miltään. Oon vähän hämmentynyt. Voisko joku vääntää rautalangasta että tuntuuko penis joltain vai ei? Luulisi että ottajia mikropeniksen omaaville hyväkäytöksisille miehille löytyy pilvinpimein jos tätä palstaa on uskominen, koska klitorista hieromalla naiset on taivaissa eikä muuta tarvita. Eikö tämä ole vähän ristiriitaista?

Naisia on monenlaisia. Itselläni kyllä penis tuntuu  ja todella tajunnanräjäyttävältä. Sen elimen pitää vaan olla oikean kokoinen, jotta sillä voi hieroa emättimen pohjaa. Varmasti löytyy myös sellaisille miehille nainen, jotka eivät pysty tyydyttämään naista yhdynnässä. Mutta siinähän sitten yhdyntää ei ole ollenkaan vaan suuseksiä puolin ja toisin. Itselle yhdyntä on se tärkein juttu, joten en seurustelisi miehen kanssa, jonka kanssa yhdyntä ei ole tyydyttävää.

Vierailija
19/20 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kari1967 kirjoitti:

Aika rumasti ja törkeästi toimit.

Elämä on myös muutakin kuin nussimista ja seksiä.

Itse sanoit, että mies oli muuten ihana?

Niin jospa vaikka opettelisit elämään sen ihanan miehen kanssa ilman seksiä. Sitä ihan itse fyysistä kontaktia. Muukin hellyys on arvokasta ja hyvää.

Olisit nauttinut siitä

Kenen kanssa sitten naimisen tarpeet tyydytetään?

Vierailija
20/20 |
19.06.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Että sitten jaksoit tulla voivottelemaan asiaa vauva sivulle. Jos elämä on kiinni yhdestä munan mitasta, niin heikossa on elämän kantimet

Eli nainen ei saa huolehtia omasta seksuaalisesta tyydytyksestään?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi yksi