Lue keskustelun säännöt.
Jäyhänä hämäläisenä tuli tippa silmään
07.06.2022 |
Joku sanoisi sukuani tunnekylmäksi, jäyhiä hämäläisiä kun olemme, ei halailla, ei saada draamaa hautajaisissa.
Join aamukahvit lapsuudenkotini ( jonka lunastimme kesäkäyttöön) kuistilla, aurinko paistaa koko päivän siihen joltain kantilta.
Linnut lauloi, pihapiiri rehevöityy kun en iäkkäänä leskenä jaksa sitä hoitaa, lapsilla on oma elämänsä.
Pienet itkut tirautin, mikä tunteellisuus harvinaista. Harmituksia tietysti elämässä aina joskus on. Tuli ikävä puolisoa, tuli surullinen ilo kauniista luonnosta huolimatta, ei ketään, kenen kanssa kesäpäivää jakaisi.
( Mikään marttyyri en ole, koskaan en ruinaa lapsilta aikaa tai apua.)
Kommentit (3)
Vierailija kirjoitti:
Valoa ja voimia päiviisi
Kiitos! Onneksi nämä huonot päivät on harvinaisia, haikeus tietysti iskee aina joskus.
Mutta arkea pitää vaan porskuttaa, onneksi olen aina ollut myös introvertti, kovin seurallinen elämä olisi rasite. Puolisoni tasoitti sitä koska hän oli sosiaalinen luonne. Ja siitähän vanhuksena pitää olla kiitollinen kun muisti pelaa, huonon liikuntakyvyn kanssa pärjää silloin paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä jatkan julkista itseterapiaa kun kerran aloitin. Kun aikoinaan vanhempieni kuoltua lunastimme tämän, neljänkympin päälle, joskus kesäisin pyrähti joku isän sisaruksista pihaan jonkun lapsensa kyytimänä. Tämähän oli myös heidän lapsuuden kotimökkinsä.
Toki silloin en ymmärtänyt, miksi he, vanhukset, pyyhkivät kyyneleitä silmistään, tuolla silloin oli lypsyaitaus, tuossa vesikaivo, tuolla oli vanha sauna, tuossa kalliolla leikittiin .
Ihan tervetulleita olivat, kahvit keitettiin, vaihdettiin kuulumisia. Puolisosta oli iso ilo koska pystyi tarinaa iskemään ja kuuntelemaan vaikkei ihmisiä tuntenut.
Tunnistaako kukaan hämäläinen luonnettani vai eikö enää näin hämäkäisiä nuoremmissa ole?
Valoa ja voimia päiviisi