Miten puhua tunteista suoraan / perhee puhuu yhtä ja toista?

Neuvoja kiitos.

Olen 40+ nainen, veljeni minua vanhempi, äitimme on alle 70v ja isämme nyt 70v ja saattohoidossa.
Perheessä ollut pitkään (ellei aina) tapa, että tietyistä asioista ei puhuta suoraan. Nyt tämä on tullut erittäin hyvin "kouriintuntuvaksi" isämme tilanteen vuoksi. Olen itse työelämässä oleva 2 lapsen yh-äiti. Asun n. 40km päästä vanhemmista. Veljeni lapset ovat aikuisia, taloudessa heillä neljä töissä käyvää aikuista ja 3 autoa. Asuvat puolet lähempänä vanhempiamme.

Itse käyn vanhemmilla viikonloppuisin, ja olen aina alleviivannut että apua saa ja pitää pyytää. Rahaa olen lainannut ja aina ku käyn kylässä heillä, vien mukanani ruokaa, siivoan heillä, vien roskat jne. Auttaisin enemmänkin jos olisi resursseja.

Joka kerta kun olen käynyt heillä, veljeni soittaa että miten visiitti meni. Kyselee mitä on puhuttu ja mitä sanottu, onko sitä ja tätä mainittu. Tämä on tapa mistä olen aina nähnyt punaista. Keneltäkään ei kysytä asioita suoraan, vaan ne on aina kysytty kautta rantain. Nyt hän alleviivasi ettei halua kritisoida minua MUTTA jos lapseni halauvat usemmin mummulaan, hänkin voi niitä sinne viedä kun ajaa ohitsemme työmatkalla. Kertoo mitä ons aattohoidossa olevan isämme kanssa jutellut esim hänen hautajaistoiveista, joista minä en saa kuitenkaan mitää isältä kysyä, ja vanhempien talousasioista, joista en saa tiedustella, etten vaan töksäyttele..

Olen ymmärtänyt näiden muutamien kuukausien aikana että esim. vanhempieni taloudellinen tilanne on minulle aivan pimennossa (mikä on minulle toki ihan OK; jos se ei minua mitenkään koskisi -> lainaan heille rahaa, olen aina siirtänyt heille rahaa tilille jos lapset ovat menneet sinne yökylään - muutamia kertoja vuodessa jne). Veljeni mukaan taloudellista huolta ei kai ole, lainoja ei ole jne. Mutta vanhan kodin myynnistä tienatut kymppitonnit on kaikki palaneet jonnekin.. Minulle i näistä ole mitään puhuttu koskaan. Enkä kuulemma saa näistä kysyäkään.

Tänään hermostuin kun taas kuuntelin veljeni juttuja siitä mitä saan ja mitä en saa kysyä, mistä asioista puhutaan nyt ja mitä isämme kuoltua. Lisäksi tyttäreni kertoi että äitini on HÄNELLE kerrottiin et veljeni on minulle loukkaantunut kun en käy vanhemmillamme niin usein. Mutta minä en saa kertoa kellekään että hän kertoi minulle. Näin punaista.

Ilmeiseti olen vaikea ihminen. En tiedä miten itseäni kehittäisin tai muuttaisin, sillä tehnyt aina parhaan siinä että olisin helposti lähestyttävä, ja puhun asioista suoraan mutta ymmärtävästi. Olen tullut siihen lopputulokseen että siksi minusta ei pidetä, tai minut koettaisiin vaikeana : kun haluan puhua vaikeista asioista niiden oikeilla nimillä - enkä lähde mukaan selän takana kyräilyyn. Sanon mielipiteeni suoraan, ja osaan sanoa ei.

Tänään sitten loin meille whatsappiin "jeesiryhmän" missä on minä, äitimme ja veljeni. En tiedä pitäisikö tähän liittää myös veljeni avovaimo (jonka kanssa välit on ns. asialliset, mutta emme kuitenkaan ole koskaan ystävystyneet vaikka sitä yritin kun he alkoivat seurustelemaan) joka jonkin verran vanhempiamme ajeluttaa, onhan töissä lähellä paikkaa missä vanhempamme asuvat.

Mun tekisi myös sanoa, tiedän että se pitää tehdä, että haluan että asioista puhutaan suoraan, ja kyräily ja asioiden maalailu eri ihmisille eri tavalla loppuu. Mutta koska olen perheeni tuotos, olen aina pelännyt konfliktia ja sitä viimeiseen asti välttänyt. Viimeisen parin vuoden aikana olen tehnyt tämän kanssa tosi paljon työtä - ja opetellut puhumaan tunteistani. Mutta tämä tilanne on haastava.

Mitään vinkkejä miten taklata tämä tilanne niin ettei välit mene totaalisesti?