Menestys elämässä: mistä saa mainita?

Mistä tahansa saa mainita, jos pää kestää. Ehkä tärkeintä on ettei samalla paina jotain alas kun nostaa jotain ylös.

Riippuu miten ja miksi mainitsee. Toki silti aina riittää noita, jotka tulkitsee myrkyllisen asenteensa ja kenties myös sen kuuluisan kateuden vuoksi kaiken miten sattuu. Sille ei voi itse mitään eikä sellaisten ihmisten vuoksi tarvitse varoa.

Onko materian haaliminen siis merkki menestyksestä?

Minusta omasta elämästään pitää saada puhua ilman salailua ja arastelua. Jos joku sitä ei kestä, ei ehkä ole sitten oikea ystävä.

Toki suora rahasta puhuminen on mautonta, eli palkan mainitseminen, tai perinnöistä tai isoista rahansiirroista suvun sisällä puhuminen ei kuulu hyviin tapoihin.

Vierailija kirjoitti:

Onko materian haaliminen siis merkki menestyksestä?

No ei, minusta se on nousukasmaista, mutta puhuin nyt siitä, miten yleisesti ajatellaan. ap

Vierailija kirjoitti:

Minusta omasta elämästään pitää saada puhua ilman salailua ja arastelua. Jos joku sitä ei kestä, ei ehkä ole sitten oikea ystävä.

Toki suora rahasta puhuminen on mautonta, eli palkan mainitseminen, tai perinnöistä tai isoista rahansiirroista suvun sisällä puhuminen ei kuulu hyviin tapoihin.

Juuri näin. Mutta minusta täytyy saada mainita, että ajoinpa viikonloppuna sata kilometriä kesäkodille laittamaan paikkoja kuntoon. Sehän on vain elämää.

Se nyt vaan on niin, että osa on luonteeltaan peruskateellisia. Ihan sama miten heille puhuu, kun toisilla ei lähtökohtaisesti saisi olla mitään onnea ja menestystä. Eli turha silloin kauheasti murehtia mitä puhut, kun olet lähtökohtaisesti leuhka, jos sinulla on jotain. Tavallisesti ihmiset ovat iloisia toisten onnistumisista, ja jos joku heistä on hienoa, pyrkivät he itse saavuttamaan saman omalla työllään. Peruskateellinen odottaa, että menestys tulee annettuna. Peruskateellisiin ihmisiin auttaa vain pitkä välimatka.

Nykyisin pyrin siihen, että en kerro elämästäni yhtään mitään muille. Esimerkiksi miniälle oli täysi yllätys, kun hänelle selvisi, että minulla on kesämökki. Miksi siitä ei kerrottu hänelle tai pojalleni? No juuri siksi, että asiasta mainitseminen on pröystäilyä.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin pyrin siihen, että en kerro elämästäni yhtään mitään muille. Esimerkiksi miniälle oli täysi yllätys, kun hänelle selvisi, että minulla on kesämökki. Miksi siitä ei kerrottu hänelle tai pojalleni? No juuri siksi, että asiasta mainitseminen on pröystäilyä.

Toi nyt on jo ihan älytöntä. Sä et taida käydä kaikilla valoilla?

Mainita saa, mistä haluaa, mutta ei pidä ihmetellä, jos kaikki eivät ole kiinnostuneita. Eikä se välttämättä ole kateutta.

Ei kai kukaan sanonut, ettei mitään saisi kertoa. Se on eri asia, mitä kertoo ja miten. 

Esim. Mieheni kertoo töissä työkavereilleen, että oli viikonloppuna kalassa mökillä. Sen voi kertoa näin. 

Tai sen voi kertoa myös niin, että hänellä on 8 hehtaarin tontti Turun saaristossa ja 200 neliön omakotitalon, huom. kuulitko varmasti, se on 200 neliöinen omakotitalo,  ja _hirsi_mökin, korostan, hirsimökki, lisäksi kesähuvila, jossa hän käy _isolla_ veneellään purjehdusreissuilla aina silloin, kun ei ole lähdössä Tyynenmeren ylitykselle. Ja niin pois päin. Kaikilla ei ole tarvetta pröystäillä joka asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai kukaan sanonut, ettei mitään saisi kertoa. Se on eri asia, mitä kertoo ja miten. 

Esim. Mieheni kertoo töissä työkavereilleen, että oli viikonloppuna kalassa mökillä. Sen voi kertoa näin. 

Tai sen voi kertoa myös niin, että hänellä on 8 hehtaarin tontti Turun saaristossa ja 200 neliön omakotitalon, huom. kuulitko varmasti, se on 200 neliöinen omakotitalo,  ja _hirsi_mökin, korostan, hirsimökki, lisäksi kesähuvila, jossa hän käy _isolla_ veneellään purjehdusreissuilla aina silloin, kun ei ole lähdössä Tyynenmeren ylitykselle. Ja niin pois päin. Kaikilla ei ole tarvetta pröystäillä joka asiasta.

Meillä on yli 200 neliön omakotitalo ja hirsimökki, enkä ole ikinä tajunnut, että noilla voisi pröystäillä. Päin vastoin hirsimökkiä olen pitänyt vaatimattomana, kun ei ole mikään huvila. Miehelle perinteinen pyöröhirsi vaan oli tärkeä juttu. Eli jos tulisi jostain syystä puheeksi, en tajuaisi noita peitellä, mutta en toki niitä korostaisikaan. Isoa venettä en hankkisi, lapsuuden kodissa jo opin, että siitä on enemmän vaivaa kuin iloa. Minulle siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin pyrin siihen, että en kerro elämästäni yhtään mitään muille. Esimerkiksi miniälle oli täysi yllätys, kun hänelle selvisi, että minulla on kesämökki. Miksi siitä ei kerrottu hänelle tai pojalleni? No juuri siksi, että asiasta mainitseminen on pröystäilyä.

Toi nyt on jo ihan älytöntä. Sä et taida käydä kaikilla valoilla?

Samaa mietin. Miksi noin harmaa asenne?

Saahan kivoista asioista kertoa. Mökki on kiva ja osa elämää. Ei elämään kuuluvat asiat ole pröystäilyä.

Minusta kaikesta saa mainita, oleellisempaa on se miten mainitsee.

Työkaverini on varakas ja väkisinkin se tulee välillä hänen arkipuheissaan ilmi. Hänellä on mökki saaristossa, jota on nyt alettu remontoimaan. Terassia laajennetaan ja sinne tulee mm. poreallas. Kysyttäessä hän kertoo remontin etenemisestä, mutta ei mitenkään leuhkien. Olisi eri asia, jos hän kahvipöydässä ihmettelisi tyyliin "siis miksi kaikki ei hanki mökkiä saaristosta, kun porealtaasta on niin ihana katsella merelle ja juoda shampanjaa". Näin kärjistäen. Eli kun ihminen tiedostaa, että kaikilla ei ole samoja resursseja ja siihen on monenlaisia syitä, hän myös usein osaa olla tahdikas.

Yleensä ihmiset juttelevat ja keskustelevat keskenään, eikä siihen kuulu kehuskelu omaisuudesta tai muista, jos keskustelun aihe ei siihen liity.

Olen intohimoinen puutarhuri ja iso pihapiiri, en muista, että olisi koskaan ollut tarvetta kertoa siitä, vaan yleensä keskustelut ovat menneet tyyliin mitä olen tehnyt puutarhassa tai jostakin yksittäisestä kasvista. Ja tietenkin, jos vastapuolella on ollut sama kiinnostuksen kohde.

Itse en tykkää siitä, jos luetellaan noita omaisuus- tai inventaarilistoja, eikä ne anna mitään muuta, kuin vähän leuhkan kuvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin pyrin siihen, että en kerro elämästäni yhtään mitään muille. Esimerkiksi miniälle oli täysi yllätys, kun hänelle selvisi, että minulla on kesämökki. Miksi siitä ei kerrottu hänelle tai pojalleni? No juuri siksi, että asiasta mainitseminen on pröystäilyä.

Toi nyt on jo ihan älytöntä. Sä et taida käydä kaikilla valoilla?

Samaa mietin. Miksi noin harmaa asenne?

Saahan kivoista asioista kertoa. Mökki on kiva ja osa elämää. Ei elämään kuuluvat asiat ole pröystäilyä.

Jos on tosi köyhistä oloista lähtöisin, mökin omistaminen voi tuntua hienolta. Miniä todennäköisesti ei edes tajua, miksi noin tavallista asiaa kuin mökkiä pitää salailla. Aika harva miniä haluaa olla missään tekemisissä anopin mökin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ihmiset juttelevat ja keskustelevat keskenään, eikä siihen kuulu kehuskelu omaisuudesta tai muista, jos keskustelun aihe ei siihen liity.

Olen intohimoinen puutarhuri ja iso pihapiiri, en muista, että olisi koskaan ollut tarvetta kertoa siitä, vaan yleensä keskustelut ovat menneet tyyliin mitä olen tehnyt puutarhassa tai jostakin yksittäisestä kasvista. Ja tietenkin, jos vastapuolella on ollut sama kiinnostuksen kohde.

Itse en tykkää siitä, jos luetellaan noita omaisuus- tai inventaarilistoja, eikä ne anna mitään muuta, kuin vähän leuhkan kuvan.

En ole kyllä ikinä oikeassa elämässä sellaiseen luettelointiin törmännytkään. Mökeistä puhuvat paljon ne, jotka sellaisella viihtyvät.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin pyrin siihen, että en kerro elämästäni yhtään mitään muille. Esimerkiksi miniälle oli täysi yllätys, kun hänelle selvisi, että minulla on kesämökki. Miksi siitä ei kerrottu hänelle tai pojalleni? No juuri siksi, että asiasta mainitseminen on pröystäilyä.

Sanoisin, että tämä kommentti ei varsinaisesti liity aiheiseen, vaan kertoo enemmän kommentoijan kummallisista perhesuhteista.

Itse varon mainitsemasta, että meillä on metsää (~200 ha). Tuo ei tee meitä varakkaiksi, mutta vakavaraisiksi kyllä. Työtä on paljon ja lainaa maksetaan vielä kauan pois. Jostain syystä metsän omistus on vain sellainen punainen vaate monelle, että aijaa, hyvähän teidän on, metsää vain nurin kun jotain tekee mieli. Noinhan se ei todellakaan mene!

Outoa kyllä, mutta puutarhakin voi aiheuttaa kateutta. Ihan kuin sellainen taivaasta tippuisi. Sitähän on rakennettu ja hoidettu tunteja laskematta. Useimmat tekevät sen vielä todella pienellä budjetilla vuosien aikana. Maata käännetään ja kuljetetaan lapioin ja kottikärryin, todella harvalla on ollut konevoimaa apuna saatikka että puutarha olisi tehty tyyliin Huvila&Huussi. Kasveja ostetaan alesta, vaihdellaan tuttujen kesken, kasvatetaan itse. Jos tontilla on jo vanhaa kasvillisuutta sitä vaalitaan kuin suurta aarretta. Mutta kaikesta sitä vissiin voi olla kateellinen, siitäkin että joku on omalla ahkeruudellaan saanut jotain aikaiseksi.