Varsinaissuomalaiset sekopäät osallistuvat keskusteluun
Ensin yksi kirjoittaa lehden juttuun kommentin:
**TS tekee tutkimusta?
Onko kanta-astunta häiritsevää elämää? Onko häiritsevää elämää se, että naapurin ruuankäryt tulevat asuntoon? Onko häiritsevää elämää se, että tuntuu että ympärillä asuu harvinaisen huonokuuloista porukkaa, kun kaikki keskustelut pitää käydä HUUTAEN siitä päätellen, että kaikki puheet kuuluvat ylhäältä, alhaalta, vierusnaapureilta läpi? Ja juu, jos kerran kuuluu, niin sitten on se yks naapuri, joka kyllä on korvat höröllään sen suhteen mitä kuuluu, ja levittelee omia tulkintojaan asioista ympäri kyliä - sitä on kun on sitä sorttia ihmisiä, joiden seurapiirielämässä loisto syntyy sillä, että pääsee muiden tekemisistä kertoilemaan mielenkiintoisia juttuja, oma elämä on niin köyhää ettei siinä ole mitään kertomista! Vuodesta toiseen läpi elämän yksillä ja samoilla asuinsijoilla... naapureiden elämää kytäten.
Entä onko häiritsevää elämää jos tullaan potkimaan asunnon ovea, hakkaamaan ovikelloa, tunkemaan ovikellon nuppia karmien sisään, asuintalon pihalla kulkiessa joku on aina jossain selostamassa tai kommentoimassa tai huutamassa, meininki on kuin urheilukisoissa... selostaja tai kommentaattori paikalla, ja aika monesti ne jutut ovat täysin sekopäitten duunailemia älyttömyyksiä! Häirintää vai ei? Juu, ei taida olla, kyseessähän on viranomaistulkinnan mukaankin vain sananvapaus, ja juu, neuvoksi voi antaa, että huuda takas. Ovien potkimisen suhteen ei ole kyllä tullut vielä kokeiltua jos menis ja potkis takas!
Tosiaan rajua meininkiä!
Minnes ilmoitettais: sosiaalitoimistoon (lastensuojelu- tai muu asiakkuus), isännöitsijälle, poliisille...
Mikä auttaa?***
Ja tuohon tekstiin joku, ilmeisesti huumeveikko, kirjoittelee seuraavan vastauksen:
**Lähtisin tämän ongelmatiikan kyseessä ollen juuri tästä liikkeelle; naapuruston ruuankäryasiat ovat jääneet julkisessa keskustelussa melko vähälle huomiolle. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ongelmaa olisi, pikemminkin on niin, että se on vain haluttu lakaista maton alle.
Näin ei voi loputtomiin jatkua, vaan kissa on nostettava pöydälle, mihin se kuuluukin.***
Varsinais-Suomessa mielisairaanhoito on todellakin retuperällä! Ei se kyllä mikään ihme olekaan, kun tietää, millaisia persoonia eräänkin kaupungin sosiaalitoimistossa ja terveydenhuollossa on. Varsinais-Suomessa!
Ovien potkimisesta puheen ollen, kun naapurustossa tuli tietoon, että joku oli tehnyt moisesta ilmoituksen - ilmoituksen kun kerran asunnon ulko-ovea joku ihan tieten tahtoen haluaa omista sairaista syistään hajottaa - isännöitsijälle, niin siitäpä se tietoon saanut rupesi huutamaan, että juu hehehe hyvä vaan että yrittää pitää kuria ja järjestystä! Siis tuolle idiootille on jotenkin siis niin kuin vitsi se, että asunnon ovea tieten tahtoen tullaa potkimaan. Tuollaiseen potkimiseen, hajottamistarkoitukseen, ei kyllä kukaan järjellä toimiva ihmine pysty mitään hyvää syytä antaa, mutta varsinaissuomalaisilla aivotoiminta lienee hyvin vähäistä. Narkkareita kaikki tyynni!