Hei suun asiantuntijat: Mikäpä auttaa sarja-aftoihin suun limakalvolla?
Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen! Tunsin oikealla puolella nieluani kipuilua, ja viime aikoina on taasen ollut suuni limakalvolla valkoisia aftoja, jotka ovat tosi kivuliaita.
Olen jo vuosikymmenien aikana aika-ajoin kärsinyt afta-ongelmasta suussani.
Kaikkea mahdollista niiden aiheuttamaan kipuun on tullut kokeiltua, mutta mikä olis ehdotuksenne ja mikä estäisi niiden ilmaantumisen silloin tällöin suuni limakalvolle milloin mihinkin kohtaan?
Nyt katsoin peilillä ja taskulampulla, niin kolme aftaa viereikkäin oikealla puolella likellä nielua tai sitä pikkuaukkoa, mikä johtaa korvakäytävään. Ja vasemmalla yksi puhkeamassa oleva afta. Juuri sain parin viikon jälkeen kielen kärjestä yhden aftan paranneltua ja yläikenestä yhden.
Pikkutyttönä ollessani jo kärsin aftoista, ja äitini käski purskuttaa suolavettä suussani jonkin aikaa, ja kyllä kirvelsi aftan kohdalta niin että vedet vuoti silmistä.
Hammastahnat ovat sellaisia, ettei niistä pitäisi tulla aftoja, mutta mikähän tällä kertaa nyt on aiheuttajana ruoka/juomapuolella, että niitä taasen tulla tupsahtaapi suuhuni.
Kirsikkatomaatit kyllä ovat kyllä pitkällisen seuraamiseni tuloksena yksi aines, joka saattaa olla yksi syy niihin. Tiedä sitten, kun ei aina tule, vaikka syönkin ihan tavallisia tomaatteja.
Kommentit (30)
Minulla oli kausi, jolloin tuli usein aftoja ja kun niitä tuli, tuli pian flunssakin, aina. Aprikoin onkohan vastustuskykyni huono. Ruokavalioni oli tuohon aikaan yksipuolinen ja masentunut olin myös. Koska ruokavaliota on nopeasti vaikea muuttaa, ja varsinkin vihannekset ovat talvella kalliita, yritin syödä enemmän edes juureksia ja päätin alkaa käyttää monivitamiini-hivenainetabletteja ympäri vuoden ja D-vitamiinia ainakin alkusyksystä kevääseen (nykyään sitäkin joka päivä). Näin olen tehnyt lähes kaksi vuosikymmentä: ei aftoja, ei masennusta, vain kolme kertaa flunssassa.
Minulla ei ole keliakiaa tai muuta, mikä voisi vaikuttaa imeytymiseen. En ole koskaan mittauttanut vitamiinitasoja tms.
Toivottavasti löydät avun!
Keliaakikot monesti kärsivät aftoista.
Mulla niitä tuntuu aiheuttavan eniten stressi. Onneksi ei ole pitkään aikaan ollut, viimeksi oli yksi ihan valtava jossa meni lähemmäs kaksi viikkoa parantua. Ainoa millä itse olen saanut vähän nopeutettua paranemista ja helpotettua kipua hetkeksi, on tuo suolavesikurlaus. Sattuu perkeleesi, mutta jotenkin tuntuu kuitenkin myös helpottavan. Kookosöljyllä olen myös purskutellut, mutta se ei ole ollut yhtä tehokas.
Tässä ketjussa on tullut esiin aftojen parantumisprosessiin auttavaksi suolavesikurlaus, joka on ennen vanhainen keino parannuttaa aftat suun limakalvolta.
Eli itsekkin olen kaikkea mahdollista apteekin "sikakallista" tuotetta kokeillut vuosien aikana, mutta kuten sanonta sanoo: "Vanha keino parempi kuin pussillinen uusia"; on pätevä!
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Minulla auttoi, kun vaihdoin hammastahnaa. Nyt on Sensodyne, eikä ole tullut aftoja vuosiin.
Eikä enää kylmä kuuma juoma satu, jäätelön syöminen satu... :D
Mulla oli lapsena ja nuorena tosi usein kipeitä aftoja. Tomaatti oli yksi ruoka-aine joka aiheutti aftoja. Mutta aftoja ei ole enää ollut, kun vaihdoin gluteenittomiin tuotteisiin ja Sensodyne hammastahnaan. Kirsikkatomaatteja pystyn nykyisin syömään. Mulla on ollut myös pitkään raudanpuute, joka hoidettiin vasta aikuosiässä. Raudanpuute vaikuttaa myös limakalvoihin ja voi aiheuttaa aftoja.
Vierailija kirjoitti:
Saan joskus myös aftoja suuhuni. Kiehautan vähän vettä ja niin kuumalla kuin vain kärsii polttamatta suuta huuhtelen aftat. Useita kertoja päivässä. Yleensä häviävät yhdessä päivässä.
Tuo keino pätee myös peräpukamiin. Pitää vaan muistaa ettei käytä samaa vettä molempiin.
Vanha ketju, mutta pakko vastata. Kärsin todella pahoista aftoista. Minua on tutkittu vuosia erikoissairaanhoidossa, eikä mitään syytä aftoille ole löytynyt. Pahimillaan minulla on ollut esimerkisi 15 afta majoria (isoa aftaa) yhtäaikaa suussani. Kipu on tällöin jotain käsittämätöntä, se tuntuu aivoissa, korvissa, koko päässä. Olen kärsinyt aftoista niin pienestä asti kuin muistan. Vaivat ovat helpottaneet jonkin verran iän myötä, mutta tälläkin hetkellä minulla on suussani useampi afta. Tässä on minun top-keinot aftojen hoitoon:
1. Kipuun särkylääkettä
2. Todella pahoihin aftatilanteisiin hammaslääkäriltä voi pyytää kortisonipurskutetta
3. Bebanthen-tabletit auttavat joskus
4. Yksittäisiin aftoihin voi kokeilla oralmedic-happoa. Tämä ei minulla aina auta isoihin aftoihin, jotka tulevat vain uudestaan takaisin. Pieniin aftoihin toimii hyvin
Itselläni ihan selkeästi esim. antibiottikuurit laukaisevat aftat suussa. Myös stressi pahentaa aftoja.
Vika voi olla myös muualla kuin suussa. Itselläni on suolistosairauksia, ja kun niissä on jotain pielessä, tulee minulle aftoja.
Eli, onko, ap sinulla mitään suolistosairautta tai suolisto- oireita, joita olisi syytä tutkia. Esim hoitamattomaan/ huonossa hoitotasapainossa olevaan keliakiaan liittyy aftat.
Natriumlauryylisulfaatti eli englanniksi sodium lauryl sulfate on se vaahdottava aines, joka aiheuttaa usein aftoja. Mun vanhimmalla pojalla oli ihan jatkuvasti aftoja, ja jäljitystyöllä saatiin selvitettyä, että ainakin kypsentämätön tomaatti (kaikki muodot, värit ja mallit) ja vaahtoava hammastahna aiheuttivat niitä. Vaihdettiin kokonaan mauttomaan Salutemiin ja tomaattia ei syö kuin ketsuppina, niin aftat loppuivat käytännössä kokonaan. Jos on kipeänä, niin sitten saattaa tulla yksittäinen afta, mutta siis kerran kolmessa vuodessa ehkä?
Aika moni ruoka-aineallergia ja yliherkkyys aiheuttaa aftoja, ja keliakia on yksi yleinen syy. Tavallinen aikuinen ihminen voi hyvinkinolla syömättä jotain tiettyä ruoka-ainetta tai jopa ruoka-aineryhmää jonkin aikaa, vaikka 3kk, niin ehtii selvitä, että onko sillä vaikutusta. Kolmessa kuukaudessa ei todellakaan ehdi tulla puutostiloja, jos on alunperin ihan hyvässä kunnossa.
Mä mietin sitä, että en ole itse syönyt kanaa yli 15 vuoteen, eikä mulla kyllä ole aftoja ollut sinä aikana - mulla todettiin kana- (ja kalkkuna)allergia. En ollut ikinä kuullutkaan. No, ilmankin tulee toimeen. Ja tosiaan on noi aftat olleet melkein kokonaan pois, nyt kun mietin (en ole omia aftojani miettinyt, kun murehdin silloin vain tuon lapsen kärsimystä).