Hei suun asiantuntijat: Mikäpä auttaa sarja-aftoihin suun limakalvolla?
Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen! Tunsin oikealla puolella nieluani kipuilua, ja viime aikoina on taasen ollut suuni limakalvolla valkoisia aftoja, jotka ovat tosi kivuliaita.
Olen jo vuosikymmenien aikana aika-ajoin kärsinyt afta-ongelmasta suussani.
Kaikkea mahdollista niiden aiheuttamaan kipuun on tullut kokeiltua, mutta mikä olis ehdotuksenne ja mikä estäisi niiden ilmaantumisen silloin tällöin suuni limakalvolle milloin mihinkin kohtaan?
Nyt katsoin peilillä ja taskulampulla, niin kolme aftaa viereikkäin oikealla puolella likellä nielua tai sitä pikkuaukkoa, mikä johtaa korvakäytävään. Ja vasemmalla yksi puhkeamassa oleva afta. Juuri sain parin viikon jälkeen kielen kärjestä yhden aftan paranneltua ja yläikenestä yhden.
Pikkutyttönä ollessani jo kärsin aftoista, ja äitini käski purskuttaa suolavettä suussani jonkin aikaa, ja kyllä kirvelsi aftan kohdalta niin että vedet vuoti silmistä.
Hammastahnat ovat sellaisia, ettei niistä pitäisi tulla aftoja, mutta mikähän tällä kertaa nyt on aiheuttajana ruoka/juomapuolella, että niitä taasen tulla tupsahtaapi suuhuni.
Kirsikkatomaatit kyllä ovat kyllä pitkällisen seuraamiseni tuloksena yksi aines, joka saattaa olla yksi syy niihin. Tiedä sitten, kun ei aina tule, vaikka syönkin ihan tavallisia tomaatteja.
Kommentit (30)
Tältä palstalta löytyy todellinen lääketieteellinen osaaminen! BUH HHHEE EEH!
Yksityinen lääkäriasema ja erikoislääkäri. Apteekissa on suuhun kiinnitettävä "lääketabletti" josta vapautuu jotain limakalvolle. Farmaseutti osaa sanoa mitä vaihtoehtoja valmisteissa on.
Pahimmillaan aivan järkyttävän kivulias vaiva, tsemppiä! En tiedä miten neuvoisin, mulla oli hirveä tilanne aftojen kanssa kunnes vaihdoin elmexiin. Aftat on hankalia kun ne voi johtua melkein mistä vaan, puutoksista, vatsan ongelmista, yliherkkyyksistä, stressistä, hormoniheittelyistä, hammastahnasta... Toivon että saisit pian avun!
Itse ostin lapselle aikoinaan Puolasta jotain aftavoidetta. Täällä väitettiin silloin, ettei niille voi muka tehdä mitään. Hänellä oli kivulloisia aftoja vuosia ja se voide auttoi.
Voi olla keliakian oire. Jos ei ole niin vaahtoamaton tahna esim Salutem apteekista.
Vierailija kirjoitti:
Gluteeniton ruokavalio
Vaikka viestiä on alapeukutettu niin minulla tosiaankin aftat taisivat johtua hoitamattomasta keliakiasta. Minulla on ollut koko ikäni maha enemmän tai vähemmän kipeä pelkästään laktoosi-intoleranssin vuoksi. Siksi en tullut ajatelleeksi keliakiaa.
Lääkäri neuvoi kokeilemaan gluteenitonta ruokavaliota ja Sensodynea. Aftat vähenivät radikaalisti ja vasta nyt tiedän miltä muista tuntuu kun ei ole maha jatkuvasti kipeänä.
Minun kohdallani lääkäri käytti ilmeisesti päättelyä kun toisella vanhemmallani, hänen sisaruksillaan ja minun sisaruksellani on keliakia.
En ole mitenkään kärsinyt gluteenittomasta ruokavaliosta siksi, että nykyään on vaikka minkälaisia hyviä ja gluteenittomia leipomuksia leivästä leivoksiin saakka.
Vierailija kirjoitti:
Stressistä johtuu.
Voi johtua siitäkin, että jokin virustauti yrittää painaa päälle. Esimerkiksi afta suussa tai kurkussa heijastuu herkästi korvakipuna.
Vierailija kirjoitti:
Itse ostin lapselle aikoinaan Puolasta jotain aftavoidetta. Täällä väitettiin silloin, ettei niille voi muka tehdä mitään. Hänellä oli kivulloisia aftoja vuosia ja se voide auttoi.
Suomesta sai aiemmin jotain Aftex-nimistä geeliä apteekista.
Apteekista ainoa mikä muuten auttaa aftoihin on järkyttävän kivulias (happo)hoito nimeltä Oralmedic. Googlasin että edelleen myynnissä, saa ilman reseptiä siis. SATTUU mutta auttaa, tosin ei sitä johonkin nieluun pysty kyllä laittamaan
Voi kokeilla apteekista saatavalla suuvedellä. Corsodyl.
Aftojen syitä voivat olla:
- Hammastahnan tietty ainesosa (en jaksa googlettaa nimeä)
- Keliakia tai jokin muu suolistosairaus (vehnää nyt ainakin kannattaa välttää)
- Joillakin esim. sitrushedelmät, tuore tomaatti (yleinen), paprikat (myös chili)
- B12-vitamiini ei imeydy (suolistosta voi löytyä vika)
- Stressi
- Flunssan lähestyminen
Lisää vaan neuvojanne laitelkaa, ja kiitos jo annetuista vinkeistänne aftojen suhteen, mutta mun on pakko mainita, että olen todellakin jättänyt vaahtoavat hammastahnat vuosia sitten pois käytöstäni hampaitani pestessäni. Ja olen myös apteekin tarjoamia aftojen hoitoon ja häätämiseksi tarkoitettuja aineita laidasta laitaan kokeillut jo vuosia; ja esim. joku mainitsi tuon Corsodylinkin, jota olen käyttänyt aftojen hoitoon. Sehän ikään kuin puuduttaa, ettei tunne sitä kipua. Olen popsinut B-vitamiinitablettejakin joskus. Imeskelyt Bepanthen-tabletteja ja on ollut erilaisia spraypulloja aftoille apteekista jne. Olen myös liimattavia aftatabletteja kokeillut. Piimäjuomaa purskutellut jne. Ja lämpimään veteen lisännyt reilusti hienoa suolaa, ja purskutellut suussani, mutta joopa joo, aikansa ne kestävät ja sitten häipyvät, mutta kielessä jos niitä on, niin silloin vaikeutu puhuminenkin pikkasen. Laktoosittomia ravintoaineita olen käyttänyt jo vuosien ajan, koska se minulla on todettu jo viime vuosituhannen puolella 90-luvulla. Keliakia ei ole todettu verikokeissa, ja olen kerran ollut vatsan tähystyksessäkin muusta syystä, mutta kai siinäkin olisi keliakia tullut esiin. Ruoka-aineallergiatesteissä on testattu joitakin ruoka-aineita, mutta ei ole todettu niistä aineista, mitä on testattu puhtaasti allergisoivia ruoka-aineita, mutta jotkut esim. maapähkinä ja soija ovat olleet miltei likellä viivan ylitystä kuin myös viljoista vehnäjauho, mutta joo näillä edetään.
Olen itse kylläkin sillä kannalla, että jotkut ainekset ärsyttävät enemmän tai vähemmän suolistoani, kuten esim. sipuli. Olen ollut myös pariin otteeseen paksunsuolentähystyksessä, ja suolessani on silloin ollut tulehduksellisia kohtia.
Voi johtua myös raudanpuutteesta, sanoi lääkäri
Aftaongelma on melko yleinen ongelma ihmisten suun limakalvoilla. Mutta ihmettelen vaan, että täsmällisiä syitä aftoihin lääketieteen asiantuntijat vain vetävät arvalla hatusta
Syitä aftojen syntyyn ei kuitenkaa ole kyetty selvittämään niin, että ihminen osaisi välttää niitä saamasta suun limakalvolleen, koska aina se aiheuttaja ei kuitenkaan ole esim. tietyt hammastahnat, vaan joku muu.
Puudutusaineita kyllä on keksitty jos minkäkinlaista, mutta estolääkkeitä Ei.
Valitun aikoinaan aftojani niin sisko puhui suuseksistä ja toden totta olin tyttöäni nuollut monesti eikä ole Provo. Toinen syy on tosiaan hammastahna.
Kaloriton ruokavalio auttaa kuukaudessa vaivaan kuin vaivaan.
Saan joskus myös aftoja suuhuni. Kiehautan vähän vettä ja niin kuumalla kuin vain kärsii polttamatta suuta huuhtelen aftat. Useita kertoja päivässä. Yleensä häviävät yhdessä päivässä.
Minulla auttoi, kun vaihdoin hammastahnaa. Nyt on Sensodyne, eikä ole tullut aftoja vuosiin.
Eikä enää kylmä kuuma juoma satu, jäätelön syöminen satu... :D