Lue keskustelun säännöt.
Esikoinen syntyy pian- sekavat tunteet
10.10.2006 |
Taidan olla jossain hormonihöyryissä... Tuntuu että en osaa suhtautua järkevästi vauvan tuloon. Kk sisällä pitäis syntyä meille tyttö, toivottu ja odotettu. Jotenkin vaan en samaistu YHTÄÄN näihin vauvapalstojen juttuihin " Ihanaa, kohta pääsen hakemaan oman kääröni kotiin" " Kunpa saisin jo pian pienen nyytin syliini" .
Musta ei tunnu tuollaiselta. Mies yritti kysyä että miltä susta sitten tuntuu, enkä osannut sanoa mitään. Mulla ei oo mitään hajua miltä musta tuntuu... Jotenkin tyhjältä, pelottaa ehkä vähän.
Olen valmistautunut hyvin, kaikki on vauvaa varten viimeisen päälle valmiina, ja mulla on kova tarve saada kotimme myös viimeisen päälle kuntoon ennen vauvan syntymää.
Mieheni on onneksi järkevä ja jotenkin enemmän todellisuudessa kiinni kuin meikäläinen, joten uskon että pärjäämme hyvin... Ihmetyttää vaan omat reaktiot. Olenkohan konkreettisesti vielä edes tajunnut että meille on vauva tulossa? Mulla on ollut niin naurettavan helppo raskauskin että ihmetyttää...
Vähän tajunnanvirtaa tuli eikä varmaan kauheesti pointtia, mutta tulipa vuodatettua!
Kommentit (11)
Kiitos Louise, mahtavaa lukea tuo. Osasit aika hyvin pukea sanoiksi miltä mustakin tuntuu, voi olla nimittäin mulla tuo sama homma että olen keskittynyt vain synnytykseen.
Esim. vauvan sängyn valmiiksi laittaminen ei herättänyt mussa mitään suuria tunteita. Silittelin kyllä lakanaa kädelläni kauan kun olin laittanut sen sänkyyn, mutta pääni oli sillä hetkellä tyhjä. Vauvan vaatteita ja muuta olen ommellut, mutta jotenkin en rakkaudella vaan ihan tavallisena työnä.
Ultrissakaan en ole kokenut suuria tunteita... Voi olla että olen jotenkin tunneköyhä ihminen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla oli noin ja vauvan synytymän jälkeenkin kesti viikkoja kunnon kiintymiseen.
Toisen ja kolmannen syntymiseen oli paljon helpompi asennoitua ja niitä rakastikin täydestä sydämestä jo ensihetkestä.
Kun tulin eka kertaa äidiksi, niin en tiennyt millaista voi olla kun vauva muuttaa meille asumaan. Pieni ihmeellinen muukalainen, joka vähitellen tottuu meihin vanhempiin ja tähän maanpäälliseen - tai paremminkin mahanulkoiseen - elämään.
En ollut ollut vauvojen kanssa tekemisissä aikuisena juuri ollenkaan. Itse asiassa en edes halunnut nimeomaan vauvaa vaan lapsen. Minulla oli siis alun perin " lapsikuume" , kun vauvaa en osannut kaivata (asia oli toinen sitten kun seuraavat lapset olivat kyseessä).
Yritä rentoutua ja heittäytyä vietäväksi maagisiin päiviin, jotka pian ovat käsillä. Vauva on IHMEELLINEN ja esikoisen hoitamiseen ja tutustumiseen voi keskittyä aivan eri tavalla kuin mahdollisiin pikkusisaruksiin. Tuon ajan uusi äiti tarvitsee, jos ja kun rutiinia vauvanhoidossa ei ole. Hieno mahdollisuus kerrankin elää päivä kerrallaan, ainakin kun vauva on vielä vastasyntynyt.
eli tavallaan tuntui kuin olisin ollut " tukossa" tunteiden kanssa. Ja siltä tuntuu myös välillä vieläkin!
Oli ihanaa käydä ultrissa yms, mutta kyyneleitä ne ei tuoneet silmiin tms.
Myöskään oman vastasyntyneen vauvan tapaaminen ei tuottanut kovin suurta ihanaa tunnemyräkkää, vaikka sitä olin odottanut.
Olisin toivonut, että joku olisi kertonut minulle, ettei se välttämättä ole niin taivaallista, koska hieman säikähdin itseäni silloin.
Nykyään toki tunnen suurta rakkautta lastani kohtaan, vaikka yhä välillä tuntuu etten täysillä näe lapsen ihanuutta ja osaa siitä nauttia.
Tämä kuitenkin voi olla vain minun joku oma " ongelmani" , joka minun täytyy jotenkin purkaa, sillä tunnen muutenkin " tunteettomuutta" joissakin asioissa.
Kaikkea hyvää kuitenkin! Toivon, että sinulle ne ihanat rakkauden tutneet tulevat nopeammin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni oli myös sekavat tunteet odotusaikana. Mulla meni odotus tavallaan sykleinä - tästä siihen asti - ja siitä synntykseen asti. Meillä oli vaikeuksia saada lapsi edes alulle, joten mulla oli vaikeuksia uskoa että se lapsi edes syntyy!
Hirveä odotusaika... Mä lähinnä pelkäsin sitä, kun laitoin lapsen pinnasänkyä - entä jos se kuolee, viikkasin vaatteita -ei synny elävänä... Ainoastaan synnytykseen lähtiessä olin tavallaan rauhoittunut - nyt se syntyy. Ja annoin itseni kroppani vietäväksi... Hienosti siitä selvisin loppujen lopuksi!
Ei mitään innolla odottamista eikä rakkautta ensi silmäyksellä silloin kun vauva syntyi. Sitten meidän vauva olikin sellainen yötä päivää huutaja. Koliikkikin on pikku juttu siihen huutoon verrattuna. No eihän sellaista rääkyjää ole helppo oppia rakastamaan, kun ei se rakkaus räjähtänyt kasvoille heti - todellisuus kyllä räjähti.
Sitten kun lapsi oli kaksivuotias niin päätin, että nyt tätä on vaan ruvettava rakastamaan. Varmaan silloin samaan aikaan lapsen itkukin alkoi vähentymään, ja siksi uskalsin tehdä sen rakastamispäätöksen. Ja sitten vain tietoisesti opettelin ajattelemaan lapsesta lämpimiä asioita, vaikka se huusi. Kyllä se on auttanut.
Joten laita vaikkapa tuo pari vuotta tavoitteeksi, että siihen mennessä pitäisi oppia rakastamaan. Näin sulla ei ole turhan kovia paineita heti alkuun ja ehkä se kiintyminen tapahtuukin sitten nopeammin. Mutta jos tämä nyt on jokin kilpailu, että kuka rakastuu lapseensa nopeimmin, niin minut on siinä kisassa ainakin aika helppo päihittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuvittelin olevani huono äiti, kun olin koko raskausaikani luullut odottavani poikaa. Tyttö tuli ( ei yhtään huonompi mutta...). Nyt tulee se, mitä ei monikaan tajua - mulle se oli tavallaan shokki - tunsin odottavani poikaa ja tyttö tuli! Ja kyse ei ollut toiveista, tyttö olisi ollut yhtä toivottu...
Mutta olin kuvitellut odottavani poikaa, joten lapsen synnyttyä olo oli epätodellinen monta kuukautta - ikäänkuin vauva olisi vieras.... Toivottavasti joku ymmärtää...
kiinni vauvassa ja oma elämä mennyttä... tai siltä se ainakin tuntui aluksi :) Kummasti sitä sopeutuu kaikkeen ja oppii rakastamaankin.
Tuo on totta mitä muut sanovat seuraavista lapsista. Esikoisessa näkee aina vain sen vaiheen missä mennään, mutta seuraavien kanssa tietää että kohta lapsi isompi ja vauva-aika vain nopea pyrähdys. Osaa tavallaab ottaa eri tavalla irti ihanuuden siitäkin vaiheesta kun lapsi on niin pieni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eka kuukausi tai ehkä vielä toinenkin esikoisen syntymän jälkeen... olin muuten aika pyörällä päästäni ja kaikki tunteet tuli käytyä läpi. Mutta se helpottaa ajan kanssa.
Onnea jo etukäteen :)
tajunnut, että kotiin sieltä tulee myös vauva.
On ihan normaalia, että fiilikset ja tunteet ovat sekavat!
Kaikki eivät ole niin innoissaan, eivätkä edes heti saa mitään suuria onnentunteitaan saadessaan vauvan!
Mutta mitä luultavammin, kuten luonnollista on, äidinvaistosi heräävät, luonnollinen rakkaus lapseen tulee tai kasvaa ja osaat nauttia ja olla innoissasi sitten!
Ja silti äitinäkin, voi olla epävarma tunteistaan ja näyttää ne, koska tukea on tarjolla vaikeisiin aikoihin.
Minäkään en jotenkin osannut odottaa vauvaa, vaan olin vain keskittynyt synnytykseen. Tunteetkin tulivat vasta pikkuhiljaa ja ensimmäinen kuukausi oli sekava, mutta sitten jo kaikki tuntui selkeämmältä ja paremmalta.