Mikä tekee kirjasta huonon?

Juoni on valmiiksi niin geneerinen, että voi arvata että kirjasta tehdään elokuva.

Samaa mieltä. Kun valitsen kirjastosta lukemista selaan sivuja, ja kirjat joiden sivut koostuvat etupäässä dialogista palautuvat automaattisesti hyllyyn.

Dekkareissa ärsyttää suunnattomaati kliseiset poliishahmot. Juoppo, eronnut, lapsiaan harvoin näkevä, kyyninen ex-vaimo, yksinäinen. Eikö tosiaan kirjailijat keksi uutta?

Vierailija kirjoitti:

Juoni on valmiiksi niin geneerinen, että voi arvata että kirjasta tehdään elokuva.

Joo, kuten Ilkka Remeksen kirjat, koko ajan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, ovat kuin hollywood-ohjauksella tehdyt käsikirjoitukset. Kun on yhden lukenut on lukenut kaikki.

Monesti liikaa yrittävät tehokeinot tekstissä alkaa äkkiä tökkimään. Esimerkkeinä toisto, toisto, toisto. Myös kummalliset lauserakenteet, joilla haetaan tiettyä taiteellista tyyliä, mutta jotka eivät istu tekstiin, saavat nopeasti aikaan tietyn ällötysreaktion.

Dialogivetoinen kirja voi toimia jos dialogi on kekseliästä ja kuljettaa juonta eteenpäin, eikä tunnu pelkältä epäloogiselta täytteeltä.

Ehkä itselleni suurin inhotus on kuitenkin typerät henkilöhahmot, joissa ei ole mitään tarttumis- tai samaistumispintaa.

Liiallinen yksityiskohtien kuvailu. Kun ihminen astuu huoneeseen niin huoneen sisustusta ja esineiden historiaa kuvaillaan ensin viisi sivua.