En uskalla kertoa parhaalle ystävälleni että palaan exän kanssa yhteen

Ongelma on naurettava ja samaan aikaan todella kipeä. Meillä oli miehen kanssa isoja kriisejä suhteessa ja yritimme erota monta kertaa. Emme kuitenkaan pääse toisistamme eroon ja palaamme aina parissa viikossa pyytämään anteeksi ja vannomaan rakkautta, mikä on hyvin kuluttavaa. Ystäväni olivat tietysti tukenani kaiken aikaa ja erityisesti paras ystäväni kysyi vointiani monta kertaa viikossa vaikeina aikoina. Vuodatin hänelle kaikki ongelmamme ja kerroin miehen käytöksestä, mutta ystäväni ei siis tunne miestäni itse koska asuvat niin kaukana. Jossain vaiheessa ystäväni alkoi (ymmärrettävästi) inhoamaan miestäni ja kannustamaan eroon ihan toden teolla. Tämä on täysin 100% inhimillistä ja järkevääkin, sillä ymmärrän että hän oli huolissaan minusta eikä tietenkään haluaisi että jatkan suhteessa, joka tekee minut onnettomaksi. Ystäväni puolustaa minua henkeen ja vereen mutta ei aina ymmärrä tai pysty hyväksymään, että myös minä käyttäydyin suhteessa välillä huonosti. Kerroin siis kyllä aina suoraan miten mies tekee minut hulluksi mutta en esittänyt mitään pyhimystä itse. Ystäväni vain alkoi vihaamaan exääni ja hokee minulle, että minussa ei ole mitään vikaa ja että ansaitsen parempaa. Tuo on osittain totta, mutta asia ei ole niin mustavalkoinen ja kukaan muuhan ei täysin suhteen sisälle voi nähdä. Voi ainoastaan luoda mielikuvia ystävän kertoman perusteella, ja nämä myös välillä vääristyvät kun puhutaan tunteen vallassa. Esim. suuttuessani ja itkiessäni tottakai annoin miehestä ja suhteestamme erilaisen kuvan riidan keskellä, kuin ns. normi tilanteessa.Kaiken jälkeen olemme kuitenkin päättäneet miehen kanssa mennä pariterapiaan selvittämään asiat. Emme ole kumpikaan päässeet toisistamme irti, vaan rakastamme edelleen kaikista kriiseistä huolimatta. Ystäväni on kuitenkin minulle ilmaissut, että ei pysty hyväksymään mitään mahdollista yhteenpaluuta ja että ei puhu minulle enää jos sen teen. Ymmärrän tuonkin reaktion tiettyyn pisteeseen asti, ja että se kumpuaa huolesta ja turhautuneisuudesta. Tunnen kuitenkin sydämessäni että en kaikesta huolimatta ole vielä valmis vaan haluan yrittää selvittää asiat kun pöly on laskeutunut ja aikaa erillään kulunut. En uskalla kertoa ystävälleni enää edes rehellisesti, miten paljon kaipaan miestäni. Ikävöin häntä joka ikinen päivä. En kuitenkaan haluaisi myöskään tuottaa ystävälleni pettymystä tai huolestuttaa häntä.Tällä hetkellä olen ajatellut että annan ajan kulua ja kerron ystävälle vasta, jos näyttää siltä että pariterapia toimii ja myös mies on tosissaan muuttamassa suhteemme suunnan. Silti pelottaa, hylkääkö ystäväni minut jos päätän vielä kerran yrittää pelastaa suhteeni. Toisaalta en voi tällaista päätöstä ulkoistaa kenen ulkopuolisenkaan käsiin, enkä haluaisi valehdella yhtään kenellekään. Paras ystäväni ja mieheni ovat molemmat minulle yhtä tärkeitä. Jos menisimme ikinä naimisiin, en usko että ystäväni edes tulisi paikalle.