Argentiinan v.2001-02 valuuttakriisi pähkinänkuoressa
- Argentiinan valuutta oli sidottu USA:n dollariin- Argentiinan taloudella meni kauan hyvin, mutta aikojen saatossa Argentiinan valtio alkoi velkaantua. Tämä lisäsi sijoittajien epäluottamusta ja vaikeutti rahoituksen saamista Argentiinan valtionvelKakirjoille.- Argentiina velvoitti kotimaan pankkeja ostamaan valtionvelkakirjojaan, jolloin epäluottamus levisi näihin pankkeihin, joiden vastaavat sisälsivät näitä velkakirjoja.- USA:n dollari revalvoitui ja samoin kävi myös Argentiinan valuutalle, jonka arvo oli sidottu dollariin. Samaan aikaan Brasilia, joka vei markkinoille etupäässä samoja tuotteita kuin Argentiina, devalvoi valuuttaansa. Argentiinan valuutan korkea valuuttakurssi teki Argentiinan vientituotteista kalliimpia ja heikensi vientiä.- Sijoittajien luottamus Argentiinan valtion kykyyn suoriutua veloistaan romahti ja pankkeihin alkoi kohdistua talletuspakoa. Argentiinan valuutan kysyntä väheni argentiinalaisten sijoituskohteiden muuttuessa kannattamattomiksi ja tämä laski Argentiinan valuutan kysyntää. Kuitenkin Argentiinan keskuspankki pyrki säilyttämään Argentiinan valuutan kurssin keinotekoisen korkealla tasolla. Tämä tapahtui siten, että keskuspankki käytti ulkomaanvaluuttavarantojaan ostaakseen kotimaan valuuttaa.ja täyttäen siten kysyntävajeen.- Koska Argentiinan valuutan odotettiin devalvoituvan, josta syystä korkotaso nousi nostaen niin laina-kuin talletuskorkoja Argentiinassa. Tämä aiheutti ongelmia niin yrityksille kuin pankeille.- Ulkomaanvaluuttavarantojen ehtyessä keskuspankin oli pakko päästää Argentiinan valuutta devalvoitumaan. Tämä nosti argentiinalaisten dollareissa ottamien lainojen kustannuksia. Tämän seurauksena syntyi konkurssiaaltoja ja BKT laski.