Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia seurauksista, kun yli 12-vuotias ei halua tavata etävanhempaa
29.04.2022 |
Etävanhempi on omavalintaisesti pitkäaikaistyötön ja luottotiedoton, joten hän saa oikeusprosessit täysin ilmaiseksi. Hän käyttää kaikki oikeudelliset keinot pakottaakseen nuoren tapaamisiin hänen kanssaan ja vaatii nuoren omien mielipiteiden ja toivomusten mitätöimistä väittäen, että nuori on aivopesty ja valehtelee. Sosiaaliviranomaisille hän itkee ikävää ja kertoo valtavasta huolesta, mikä vetoaa ja saa heidät puolelleen luottamaan etävanhempaan ja epäilemään nuorta itseään. Eihän kukaan voi olla haluamatta tavata kultaiseksi itsensä juttelevaa vanhempaa.Nuori itse on järkyttynyt siitä, kuinka kepeästi viranomaiset valitsevat puolensa ja kuinka sokeasti he uskovat pelkkiä tyhjiä lauseita. Hän ihmettelee, eivätkö he tiedä miten väkivaltaiset käyttäytyvät. Eivätkö he todella tiedä, että kaikista pahimmat asiat tapahtuvat silloin, kun kukaan muu ei ole näkemässä eikä kuulemassa. Eivätkö he tiedä, että väkivaltaiset ovat lahjakkaita valehtelijoita ja salaavat totuuden loppuun saakka.
Kommentit (34)
Eikös lapsikin saa ilmaisen oikeusavun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikös lapsikin saa ilmaisen oikeusavun.
Valitettavasti häntä ei pidetä oikeudellisesti asianosaisena, vaan ainoastaan vanhempia. Sitä paitsi jatkuva oikeusprosessien uhka ja vireilletulon jälkeen järkytykset vanhemman esittämistä vaatimuksista ja väitteistä, selvitykset ja huoli omasta asemasta ja tulevaisuudesta vaikuttavat arkeen joka päivä. On käsittämätöntä, että systeemi mahdollistaa lapsen kuormittamisen tarjoamalla valtaa käyttävälle vanhemmalle ilmaisen aseen lasta ja hänen lähiperhettään vastaan. Oikeusprosessit ovat ihan aina todella rankkoja ja myös suuri taloudellinen kuormitus sille, joka joutuu niistä itse maksamaan.
Ihan samoin kuin Ukraina ei olisi voinut välttyä Venäjän hyökkäykseltä, eivät väkivaltaista pakenevat pääse koskaan turvaan kaikilta vallankäytön tekniikoilta. Elämänilo ja jopa elämänhalu voi mennä kokonaan, kun jatkuvasti saa pelätä mitä oma vanhempi tekee seuraavaksi eikä itsellä tai toisella vanhemmalla ole mitään keinoja puolustautua.
Vierailija kirjoitti:
Olin 14v., kun "isäni" tappoi pikkusisarukseni ja äitipuoleni. En ollut muutenkaan tavannut sitä vuosiin kuin ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Ehkä vuoden kuluttua, siis vankilassaoloaikanaan, jotain kautta(en muista ihan tarkkaan) alkoi tulla pyyntöjä häneltä, että hän haluaisi tavata minua. Hän siis hoiti asiaa sosiaalityöntekijöiden kanssa ja he äitini kanssa. Minuun ja äitiini yritettiin vedota, että hänellä on niin kova ikävä minua, jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden, voidaan järjestää tapaamiset minun ehdoillani ja niin edelleen.
Tätä jatkui ajoittain ehkä noin vuoden verran. Äiti ei koskaan minua niihin mitenkään painostanut, koska hän nyt tietty oli lähinnä huolissaan, mutta sanoi kyllä, että voin, jos itse haluan. Yllättävää kyllä, en koskaan suostunut noihin tapaamisiin.
Mitä ihmettä? Toisen mahdollisuuden? Miten monta perhettä tai lasta yhdelle rikolliselle annetaan terapialeluiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 14v., kun "isäni" tappoi pikkusisarukseni ja äitipuoleni. En ollut muutenkaan tavannut sitä vuosiin kuin ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Ehkä vuoden kuluttua, siis vankilassaoloaikanaan, jotain kautta(en muista ihan tarkkaan) alkoi tulla pyyntöjä häneltä, että hän haluaisi tavata minua. Hän siis hoiti asiaa sosiaalityöntekijöiden kanssa ja he äitini kanssa. Minuun ja äitiini yritettiin vedota, että hänellä on niin kova ikävä minua, jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden, voidaan järjestää tapaamiset minun ehdoillani ja niin edelleen.
Tätä jatkui ajoittain ehkä noin vuoden verran. Äiti ei koskaan minua niihin mitenkään painostanut, koska hän nyt tietty oli lähinnä huolissaan, mutta sanoi kyllä, että voin, jos itse haluan. Yllättävää kyllä, en koskaan suostunut noihin tapaamisiin.Mitä ihmettä? Toisen mahdollisuuden? Miten monta perhettä tai lasta yhdelle rikolliselle annetaan terapialeluiksi?
Tämä on nimenomaan suomalainen käsitys lapsen parhaasta siitäkin huolimatta, että isäaktiivit julkisuudessa kertovat epäoikeudenmukaisuudesta. Heti kun isä ilmaisee kiinnostuksensa lapseen pyritään käyttämään kaikki keinot hänen vaatimustensa täyttämiseksi. Kukaan ei epäile motivaatiotaustaa, vanhemmuuden tasoa ja kykyä toisesta ihmisestä huolehtimiseen ei kartoiteta ja jos lapsi tai hänen vastuullinen vanhempansa ilmaisevat perusteltua huolta tai pelkoa heidät kyseenalaistetaan. Väkivaltaisuudesta ei vastuuteta tekijää, vaan ne syyllistetään, jotka pelkäävät. Lasta tulee tukea emotionaalisesti rakentamaan suhdetta ehdoitta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 14v., kun "isäni" tappoi pikkusisarukseni ja äitipuoleni. En ollut muutenkaan tavannut sitä vuosiin kuin ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Ehkä vuoden kuluttua, siis vankilassaoloaikanaan, jotain kautta(en muista ihan tarkkaan) alkoi tulla pyyntöjä häneltä, että hän haluaisi tavata minua. Hän siis hoiti asiaa sosiaalityöntekijöiden kanssa ja he äitini kanssa. Minuun ja äitiini yritettiin vedota, että hänellä on niin kova ikävä minua, jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden, voidaan järjestää tapaamiset minun ehdoillani ja niin edelleen.
Tätä jatkui ajoittain ehkä noin vuoden verran. Äiti ei koskaan minua niihin mitenkään painostanut, koska hän nyt tietty oli lähinnä huolissaan, mutta sanoi kyllä, että voin, jos itse haluan. Yllättävää kyllä, en koskaan suostunut noihin tapaamisiin.Mitä ihmettä? Toisen mahdollisuuden? Miten monta perhettä tai lasta yhdelle rikolliselle annetaan terapialeluiksi?
Eihän lasten turvallisuudella ole mitään väliä, kunhan joku lähes tuntematon ja moniongelmainen ihminen saa leikkiä olevansa hyvä, ja saa siitä hyvät arvioinnit vankilapapereihin, rippikoulun, opiskelun ja muun hyvän käytöksen lisäksi.
RIITAAN TARVITAAN KAKSI, VÄKIVALTAAN RIITTÄÄ YKSI
Mutta Suomessa ei kukaan tunnista väkivaltaa.
"Pitkäaikaisen eron jälkeisen väkivallan uhreina ja väkivallan kokijoiksi ja näkijöiksi joutuneiden lasten vanhempina haluamme ilmaista huoltamme liittyen lapsia ja perheitä kohtaavien viranomaisten väkivaltaosaamiseen. Väkivallalla tarkoitamme muun muassa fyysistä, henkistä, seksuaalista, ja taloudellista väkivaltaa sekä eron jälkeistä vainoa.
Tilastollisesti lähes viidesosalla eronneista lähisuhdeväkivalta jatkuu eron jälkeen. Viranomaisapu eron jälkeiseen, lapsiin ja ex-puolisoon kohdentuvaan väkivaltaan, vaikuttaa kokemuksemme mukaan kuitenkin sattumanvaraiselta. Eroperheitä kohtaavat viranomaiset leimaavat virheellisesti vanhempien väliseksi riidaksi sellaisetkin tilanteet, joissa toinen vanhempi käyttäytyy väkivaltaisesti perheenjäseniään kohtaan. Havaintomme on, että väkivallan kohteeksi joutuvien uhrien kokemuksia ei riittävässä määrin selvitetä.
12.4.2022
Pitkäaikaisen eron jälkeisen väkivallan uhreina ja väkivallan kokijoiksi ja näkijöiksi joutuneiden lasten vanhempina haluamme ilmaista huoltamme liittyen lapsia ja perheitä kohtaavien viranomaisten väkivaltaosaamiseen. Väkivallalla tarkoitamme muun muassa fyysistä, henkistä, seksuaalista, ja taloudellista väkivaltaa sekä eron jälkeistä vainoa.
Tilastollisesti lähes viidesosalla eronneista lähisuhdeväkivalta jatkuu eron jälkeen. Viranomaisapu eron jälkeiseen, lapsiin ja ex-puolisoon kohdentuvaan väkivaltaan, vaikuttaa kokemuksemme mukaan kuitenkin sattumanvaraiselta. Eroperheitä kohtaavat viranomaiset leimaavat virheellisesti vanhempien väliseksi riidaksi sellaisetkin tilanteet, joissa toinen vanhempi käyttäytyy väkivaltaisesti perheenjäseniään kohtaan. Havaintomme on, että väkivallan kohteeksi joutuvien uhrien kokemuksia ei riittävässä määrin selvitetä.
Monimuotoisen eron jälkeisen väkivallan kohteiksi joutuneet lapsemme ovat oireilleet ja tarvinneet erityisopetusta, lastenpsykiatrian ja lastensuojelun palveluita. Kokemuksemme mukaan väkivaltakertomukset sivuutetaan, peruspalveluiden lisäksi, myös näissä erityispalveluissa. Lapsi saatetaan nähdä oirekimppuna, jota pyritään hoitamaan esimerkiksi lääkityksellä. Sosiaalipalveluissa olemme havainneet viranomaisten vetäytyvän selvittämästä huoltoriitoja, jopa silloin, kun toisen vanhemman luomista uhkatilanteista on muiden viranomaisten toimesta tehty useita lastensuojeluilmoituksia. Tuomioistuinten puolella, vuosia kestävissä perheoikeusprosesseissa väkivaltakokemusten esiin tuominen nähdään pahimmillaan toisen vanhemman mustamaalaamisena.
Pian tulee kuluneeksi kymmenen vuotta suurta julkisuutta saaneen kahdeksanvuotiaan tytön murhasta. Kyseisessä tapauksessa tytön äiti oli viranomaisten ohella ilmaissut toistuvasti huoltaan tyttöön kohdistuvasta väkivallasta. Äiti oli yrittänyt saada oikeusteitse huollon ja asumisen itselleen. Kuitenkin ne jätettiin isälle. Toisin sanoen lapsen väkivaltakokemukset ohitettiin. Tapauksen seurauksena tehtiin useita muutoksia lainsäädäntöön, mutta muuttuivatko toimintakäytännöt, tai ennen kaikkea asenteet?
Kansainväliset sopimukset ja kansallinen lainsäädäntömme velvoittavat suojelemaan lähisuhdeväkivallan uhreja, ja lapsella on oikeus erityiseen suojeluun. Suojaamisen tulisi olla viranomaisten velvollisuus ja heidän vastuullaan. Kokemuksemme eron jälkeisen väkivallan uhreina on kuitenkin se, että tällä hetkellä vastuu suojelusta on meillä, väkivallan uhreilla. Kyseinen tehtävä on yksilön näkökulmasta kohtuuton kantaa."
Kirjoituksen on tehnyt Tukikeskus Varjon Vaikuttajaryhmän jäsenet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sana väkivalta, eroissa on ylikorostettu, varsinkin ns. henkinen väkivalta. Joo, kontrolli tai halu ohjata lasta, sitä voidaan toki nimittää väkivallaksi, sen sitä olematta.
Liian usein lasta käytetään kuitenkin nimellisenä koston välineenä tms.
Niin surullista kun kaksi aikuista tekee lapsesta "syyllisen".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sana väkivalta, eroissa on ylikorostettu, varsinkin ns. henkinen väkivalta. Joo, kontrolli tai halu ohjata lasta, sitä voidaan toki nimittää väkivallaksi, sen sitä olematta.
Liian usein lasta käytetään kuitenkin nimellisenä koston välineenä tms.
Niin surullista kun kaksi aikuista tekee lapsesta "syyllisen".
Olen eri mieltä.
Väkivalta on nimenomaan sivuutettu eroissa. Lienee aika selvää, että usein itse eroon liittyy käytöstä, josta kumpikaan osapuoli ei välttämättä tunnista edes itseään. On kipuilua ja satuttamista. Mutta on kuitenkin eroja, joiden nimenomainen syy on yhä paheneva väkivalta, alkoholismi tai muut riippuvuudet, persoonallisuushäiriöt jne. Elämä on h...vettiä ja pelastaakseen lapsensa ja itsensä on erottava. Kuitenkin toinen osapuoli hallitsee pelolla ja kostolla (kuten nyt Venäjä) niin, että uskallusta lähteä ei juuri ole.
Epäilen, että ne, jotka lähtevät (tai me, jotka lähdemme), emme olisi tehneet niin vaan olisimme riutuneet tai kuolleet muuten itse suhteessa, koska yhteiskunta mahdollistaa vallankäytön jatkumisen myös eron jälkeen ja vieläpä niin, että kohteeksi tulevat lapset ja lapset yksin. Eron jälkeen he joutuvat viettämään aikaa yksin väkivaltaisen kanssa ilman sen väkivallattoman vanhemman tarjoamaa turvaa. Eron jälkeen pakottava kontrolli kohdistuu yhä suoremmin lapsiin. Väkivaltainen käyttää aseenaan termiä vieraannutus ja jos väkivaltainen on mies, niin suuri yeisökin asettuu poikkeuksetta hänen puolelleen onhan se julmaa, että lasten kanssakäymistä näennäisesti rakastavan isän kanssa rajoittaisi kukaan. Totuus ei kiinnosta viranomaisia eikä heitä kaikkia, joihin tarina sorretusta isästä uppoaa.
Kokemusta on. Lapsen on tavattava isää, vaikka kuinka pelottaisi ja vaikka kuinka olisi hirveää isän luona. Isällä on oikeus.
Tiedoksi heille, jotka uskovat isien tarinoita vieraannuttavista äideistä: Heitäkin on, mutta on myös meitä, jotka yritämme suojella lapsiamme. He hädin tuskin toipuvat edellisestä tapaamisviikonlopusta kun jo uusi on edessä. Kukaan ei kuuntele meitä eikä lapsia. Riskit todetaan sitten todellisiksi kun tapahtuu perhesurma tai kun lapsesta kasvaa syrjäytynyt nuori, joka ottaa oppia isästä, käyttää päihteitä ja kohtelee toisia ihmisiä väkivalloin juuri kuten on isältä oppinut. Tämä on yhteiskunnan mielestä lapsen paras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokemusta on. Lapsen on tavattava isää, vaikka kuinka pelottaisi ja vaikka kuinka olisi hirveää isän luona. Isällä on oikeus.
Tiedoksi heille, jotka uskovat isien tarinoita vieraannuttavista äideistä: Heitäkin on, mutta on myös meitä, jotka yritämme suojella lapsiamme. He hädin tuskin toipuvat edellisestä tapaamisviikonlopusta kun jo uusi on edessä. Kukaan ei kuuntele meitä eikä lapsia. Riskit todetaan sitten todellisiksi kun tapahtuu perhesurma tai kun lapsesta kasvaa syrjäytynyt nuori, joka ottaa oppia isästä, käyttää päihteitä ja kohtelee toisia ihmisiä väkivalloin juuri kuten on isältä oppinut. Tämä on yhteiskunnan mielestä lapsen paras.
Eikös juuri tuossa aiemmassa viestissä nuorta painostettu tapaamaan vankilassa olevaa isäänsä?
En hankkisi lapsia tähän maahan, niin helppoa on sossujen viedä ne vanhemmilta ilman mitään järkeviä selityksiä ja lisää lakeja tulossa näin voidaan tehdä.
Niin olen.
Isä repii aina alkajaisiksi nuorelta puhelimen heidän tavatessaan. Isä on se, joka sai nuoren ajattelemaan äänityksiä ylipäätään raivotessaan, että sinähän et muuten nauhoita mitään.