Lue keskustelun säännöt.
Lannistava yksinäisyys pienen lapsen äitinä
17.04.2022 |
Olen aina ollut introvertti, viihtynyt yksin ja puolisoni kanssa. Aina on kuitenkin ollut myös ns. kavereita ja työtovereita. Tilanne on ollut mieluinen eli että saa sillon tällöin tavata muita mutta hyvällä omallatunnolla viettää lähinnä aikaa kotona ja töissä. Näin meni vuosikausia, kunnes saimme lapsen, mikä on tietysti ihana asia. Tuli myös korona-aika, jonka seurauksena menetin pitkäaikaisen työni ja harrastusporukka hajosi eikä sitä saa enää takaisinkaan eikä sen ydinaihekaan sinänsä enää ole elämässä ajankohtainen. Jäin vauvan kanssa mottiin kotiin, puoliso teki työmatkoineen pitkää päivää töissä. En käynyt yksin 1,5 vuoteen yhtään missään. Nyt, kun lapsi on jo taapero on ollut antoisaa leikkipuistoissa jutella muiden vanhempien kanssa mutta mitään sen suurempaa suhdetta kehenkään ei ole kehittynyt. En ole mikään tyrkky, joka osaisi heti orkestroida jotain tekemistä uusien lapsi-äiti-tuttavien kanssa. Taaperoni menee pian päivähoitoon ja minulla alkaa työnhaku. Koen olevani aivan pohjattoman yksinäinen, vaikka lapsesta ja puolisosta olen totta kai kiitollinen. Mutta nyt, kun olisi ehkä joskus mahdollistakin, minulla ei ole ketään kenen kanssa mennä vaikka lasilliselle tai kahville. Se tuntuu pahalta ja siltä että olen jotenkin pudonnut siltä pieneltäkin sosiaaliselta kärryltä, jolla aiemmin elämässä köröttelin.
Kohtalotovereita? Tuntuu, että kaikilla muilla on äitikavereita ja vertaistukea ja sopivasti omaa elämää.
Kommentit (25)
Eivätköhän kaikki käy tuon läpi. Nyt korona on tietenkin tuonut lisäyksinäisyytensä mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monilla ei ole sitä miestäkään, vaan on kaksin lapsen kanssa.
Voi kuule. Meitä on paljon. Olen myös introvertti. Kaverit ja ystävät on aikaa sitten hajaantuneet opiskelujen myötä eri paikkakunnille. Siitä se yksinäisyys sitten lähti.. Mä olen kyllä töissä ja meillä huikea työporukka. 2 uutta orastavaa ystävyyssuhdetta olen saanut ”luotua” sitten teinivuosien.. nämäkin sitten muutti muualle.. Aikuisena on tosi vaikeaa saada uusia ystäviä. Semmoinen hyvänpäivän jutustelu on helppoa, mutta harvoin siitä syntyy mitään enempää.
Samanlainen tausta ja edelleen yksinäinen vaikka käyn myös töissä ja lapsi 10v.
Olen yksinhuoltaja että ei ole seuraa miehestäkään. Välillä pääsee itku kun olen aina lapsen kanssa kaksin tai jos lapsi on muualla olen yksin. Ei auta kun koittaa kestää, en olisi halunnut tällaista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet introvertti, nauti nyt.
Introverttikään ei halua olla yksinäinen, vaikka tarvitseekin yksinoloa!!
Ap, missä asut? Täällä myös yksi pohjattoman yksinäinen 3v lapsen ja miehen kanssa. Ei kavereita yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä kaikille saman asian kanssa eläville. Yksinäisyys on toisinaan aivan musertavaa. Olen jo niin tottunut elämään vain muiden tarpeiden täyttämistä varten että oma minuus on aivan hukassa. Toivon, että se palautuu jos saan jonkun oman sosiaalisen ympyrän, toivon mukaan työn puitteissa. Se oli ennen ihan parasta, kun töissä sai turista eri työkavereiden kanssa ja töiden jälkeen käydä yhdessä lasillisilla tai lounaalla jossain kivassa paikassa. Se oli minulle ihan riittävä kodin ulkopuolinen piiri. Tuon työn menettäminen sattuu edelleen juuri tästä syystä. Nuo entisen työkaverit asuvat nykyään ympäri Suomea, joten mitään yhteistä viitekehystä meillä ei enää ole. Vaikka saisin uuden työn nopeastikin, työyhteisöön sisälle pääsy kuitenkin vie aikansa.
Jännittää, miten elämä muuttuu kun lapsi aloittaa päivähoidon. Tunnenko oloni entistä yksinäisemmäksi vaikka olen päivisin vapaa tekemään mitä vain, mutta yksin. Toivottavasti saan töitä pian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet introvertti, nauti nyt.
Introverttikään ei halua olla yksinäinen, vaikka tarvitseekin yksinoloa!!
Introverttion itse ajanut itsensä tuollaiseen tilanteeseen, että on karkottanut ihmiset ympäriltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toinen tuore äiti, vauva kuukauden ikäinen. Oloa pahentaa valvomiset vauvan kanssa, viime yö taisi mennä 2 tunnin yöunilla. Siihen kylkeen yksinäisyys, nyt onneksi miehellä vapaat pääsiäisen aikaan. Päivät on pitkiä vauvan kanssa kaksin kotosalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen käynyt tuon saman läpi ja helpotti kun sain töitä ja sitä myötä uusia tuttuja/kavereita.
On aivan epäluonnollista kuinka äidit ovat juuri silloin yksinäisimpiä kun tarvitsisivat eniten toisia ihmisiä. En aio hankkia enää ikinä lapsia, onneksi oma on kohta aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahinta oli kyllä se, kun ystävät raskauden aikana intoilivat, miten haluavat osallistua vauvan elämään, ja kun vauva syntyi, kävivät kerran katsomassa ja sitten katosivat täysin.
Nostan tämän. Täälläkin ystävät kaikkosivat lapsen syntymän jälkeen, vaikka olivat muka innoissaan kun kerroin raskaudesta. Somesta näen, kun mökkeilevät porukalla. Kun yritän ehdottaa tapaamista, en saa vastausta tai vastaus on "en osaa vielä sanoa tosta päivästä".
Miten tätä kestää :D Näin bussin kyljessä mainoksen kiinnostavasta teatteriesityksestä ja häpeä iski kuin leka, kun tajusin ettei enää ole ketään kenen kanssa mennä.
Vierailija kirjoitti:
Pahinta oli kyllä se, kun ystävät raskauden aikana intoilivat, miten haluavat osallistua vauvan elämään, ja kun vauva syntyi, kävivät kerran katsomassa ja sitten katosivat täysin.
Tämä! Lohduttavaa kuulla, että en ole ainoa.
Äitien yksinäisyys on tosi yleistä ja ongelma on meidän yhteiskunnan rakenteissa. Ap, se ei ole sun vika, että susta tuntuu tolta. Meidän maassa on tapana poteroitua lapsen kanssa kotiin. Yksinäisyys lapsen kanssa on aivan eri asia kuin olla yksin yksin. Sä olet koko ajan olemassa vain sen lapsen tarpeita varten, ja katoat itse kokonaan, jos et pääse siitä kuviosta koskaan irti. Ihmettelen, että eikö puolisosi todella pysty mahdollistamaan sulle koskaan yhtään aikaa itseksesi? Vaikka ei kavereita siinä olisikaan, jokaisen vanhemman pitäisi päästä välillä tekemään jotain, mikä on ihan irti siitä perhe-elämästä. Mennä vaikka uimahalliin tai yöksi hotelliin, jos on rahaa. Tai edes kirjastoon istumaan ihan hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Äitien yksinäisyys on tosi yleistä ja ongelma on meidän yhteiskunnan rakenteissa. Ap, se ei ole sun vika, että susta tuntuu tolta. Meidän maassa on tapana poteroitua lapsen kanssa kotiin. Yksinäisyys lapsen kanssa on aivan eri asia kuin olla yksin yksin. Sä olet koko ajan olemassa vain sen lapsen tarpeita varten, ja katoat itse kokonaan, jos et pääse siitä kuviosta koskaan irti. Ihmettelen, että eikö puolisosi todella pysty mahdollistamaan sulle koskaan yhtään aikaa itseksesi? Vaikka ei kavereita siinä olisikaan, jokaisen vanhemman pitäisi päästä välillä tekemään jotain, mikä on ihan irti siitä perhe-elämästä. Mennä vaikka uimahalliin tai yöksi hotelliin, jos on rahaa. Tai edes kirjastoon istumaan ihan hiljaa.
Ei kai tässä ongelma ollut se, että äiti ei pääse yksin istumaan hiljaa kirjastoon, vaan että ei ole kavereita?
Nykyään kun ei edes kutsuta mihinkään vaan somesta kattoo vaa kun muut pitäö kivoja illaniestujaisia.
Missä on ihmisten velvollisuus? Kyllö pitäö ihmisiä kutsua juhliin!!
Nostelen, jos vaikka olisi joku kaltaiseni tai vaikka neuvoja.