Nelihenkiset perheet, joilla ruokaan menee alle satanen viikossa...
käydään lidlissä kerran viikossa. ostan koko viikon ruoat nelihenkiselle perheelle. lasku yleensä n.40 e. toki viikolla päivällä syödään päiväkodissa ja töissä. ostan monipuolista perusruokaa, kasviksia, lihaa, perunaa, pastaa, riisiä, mitä milloinkin. ja toki leivät, maidot, jugurtit yms. kuuluu hintaan myös. kaksi valtavaa paperikassillista saa ruokaa tuolla rahalla. muissa kaupoissa menee 20e yhden tai kahden päivän ruokaostoksiin. suosittelen! jos haluaa rahansa riittävän muuhunkin kuin ruokaan...
Kommentit (34)
Ei tarvitse ottaa lautasta täyteen sitä makaronilaatikkoa, puolet raastetta teitenkin.
Makaronilaatikko, jossa 500 g jauhelihaa ja n. saman verran makaronia sekä muutama muna riittäisi raasteen kanssa yhdelle aterialle. Ja lapset on vielä pieniä, eivätkä syö kovin paljon.
Jos syö puoli lautasellista makaronilaatikkoa ja puoli lautasellista raastetta, jää nälkäiseksi. Kun ollaan kaikki normaalipainoisia, niin en näe järkeä annoskoon rajoittamisessakaan.
Mutta kun tällähetkellä tulot ovat n. 400 kuussa käteen jäävä osuus ja siitä maksetaan bussiliput, ruoat, vaatteet, harrastukset ja hygienia, niin ei ainakaan paljoa yli 60 euroa voi olla. Meidän lapset ovat tosin päiväkodissa. Yritän listata viikon ostoksia:
pari kiloa porkkanaa
muutama paprika
ainakin kilo sipulia
muutama kilo perunaa
lanttua
kukkakaalia
parsakaalia
kurkkua
tomaattia
pastaa
9 litraa maitoa
1-2 l. mehua (täysmehuja)
omenaa
banaania
pakastemarjoja
kilo juustoa
jauhoja
siemeniä
5-6 pkt tofua (Helsingissä edullista etnisistä kaupoista 1,2 euroa/pkt)
tomaattiamurskaa
leipää (osa leivotaan itse)
litra jäätelöä
jotain karkkia
margariinia
2 pkt kanamunia
pakaste pinaattia
Meillä ruoka pyritään tekemään itse. Kaappiin täydennetään perusaineksia kuten mausteet, öljyt, soijarouheet, erikois jauhot yms. Ostan luomuna munat yms. Olemme kasvissyöjiä ja talvella on vaikeampaa tuoreiden kasvisten saannin kanssa. Vertaan aina hintaa ja usein ostan kauppojen omia halpis-merkkejä. Käymme pienissä lähikaupoissa, emme koskaan supermarketeissa, koska niissä ostaa usein typeriä "edullisia" tuotteita. Syömme perusruokaa ja pyrin käyttämään kaiken, mitä ostamme, koska ainakaan meillä ei ole varaa ostaa varastoon pilaantumaan. Kaupassa käymme tarpeen mukaan ja ostamme vain sen verta kuin jaksamme kantaa kotiin, joten käymme siellä n. 3-4 kertaa viikossa. Pyrin koostamaan ruokamme siten, että 50% on vihanneksia, juureksia tai hedelmiä. Jos saisin enemmän rahaa söisimme vähemmän juureksia ja enemmän salaatteja, tuore-yrttejä ja hedelmä-pirtelöitä.
Fyysisessä työssä oleva kuluttaa enemmän, joten sallittakoon suuremmat annoskoot. Sen sijaan tietokoneruudun edessä istuva, autolla kotiin ajava, joka viettää iltansa telkkaria katsellen ei välttämättä kulutakaan paljoa, joten silloin sopii katsoa lautaskokoa.
Pojat on kovia syömään ja syötitahti senkun kiihtyy kasvavilla. Syököön minunpuolestani, mutta ruokaa laitetaan enemmän. Makaronilaatikot sun muut kyllä menee kerralla.
Liiallinen maitotuotteiden käyttö nimittäin voi altistaa lapset diabetekselle. 20% suomalaisista lapsista on siihen geneettinen alttius ja näillä lapsilla liiallinen maidonjuonti altistaa taudin puhkeamiselle.
Halvimmillaan niitä saa alle euron kilohintaan ja hyvin monia saa alle 3 euron kilo. Onko se kallista? Maksaahan kala ja liha paljon enemmän, ainakin sellainen, joka ei lillu kovassa eläinrasvassa. Rasva ja vehnäjauho ovat halpaa, mutta tuhoavat ennenpitkää terveyden, jopa pienten lasten terveyden. Se vasta kalliiksi tulee.
kun hieman miettii ja käyttää hyväkseen kauden vihanneksia. Silti mielestäni tuo 60e/kk on alimitoitettu.
Esim meidän perheen viikonlopun ruoat ei paljon maksanut
Lauantaina lounaaksi:
Vihannessosekeitto
- perunaa (n 1 e)
- porkkanaa (n 50 c)
- kesäkurpitsaa (1 e)
- sipulia (20 c)
- tomaattia ( 50 e)
- ruokakerma (1 e)
Lisukkeeksi kaikille ruisleipää
Tästä n neljän euron satsista tuli keittoa niin paljon, että syömme siitä lasten kanssa vielä tänään lounaalla.
Lauantai iltaruoka:
Uunilohi
- lohifilettä (tarjouksesta 500 gr maksoi 3,50)
- ruokakerma (1 e)
- suolaa ja tilliä
- keitettyjä perunoita (1 e)
- salaattia, tomaattia ja kurkkua (1,50 e)
Perheen ruoka maksoi siis n 7 euroa, joskaan tähteitä ei jäänyt lainkaan
Sunnuntain lounas
Tonnikalapasta
- kaksi purkkia tonnikaa (n 1e)
- tomaattimurskaa (1 e)
- tummaa makaroonia (1 e)
- keitettyä kukkakaalia (1 e)
- salaattia ja kurkkua (1 e)
Sunnuntain iltaruoka
Makaronilaatikko
- jauhelihaa 500 gr (2 e)
- tummaa makaronia (50 c)
- 8 dl maitoa (1 e)
- 3 kananmunaa (1 e)
- keitettyjä porkkanaviipaleita (50 c)
- salaattia, paprikaa (50 c)
Alle 6 euron ruoasta jäi vielä sen verran, että syömme huomenna siitä lasten kanssa lounaan.
Lisäksi tietysti tarvittiin aamupalapuurot, välipalalla ruisleipää ja jugurttia sekä iltapalaksi pannukakkua.
niin vähän päälle litra per päivä on vähän mielestäni. Unohdin muuten listasta jogurtin, jota menee n. 5 litraa viikossa. Ja käytämme aika paljon mm. tahinaa (seesami-tahnaa, jossa runsaasti mm. kalsiumia)
t: se yläpuolella listaava vege-perhe
http://www.vauva.fi/keskustelut?p_p_id=forum_WAR_perhe&p_p_action=0&p_p…
Lisäksi linkistä löytyy hyvin paljon perusteluja ja vinkkejä siihen, miten ruokalaskua oikeasti pienennetään eli mikä ruoka on halvinta.
eikä se tee muuta kuin maustaa ruokaa. Yrteillä tekee kevyempää ja terveellisempää ruokaa (monissa yrteissä kuten basilika, persilja on esimerkiksi paljon rautaa ja vitamiineja) ja kuivattuina ovat suhteellisen edullisia
Mutta reilu vuosi sitten olin vielä kotona lasten kanssa, ja pidin useamman kuukauden ajan kirjaa ruokamenoista. Aika tyypillinen summa silloin oli n. 350 e kuukaudessa. Ruoan hinta on tietysti jonkun verran kallistunut vuoden aikana.
Silloin (ja nytkin) söimme ihan hyvin. Ei oikeastaan koskaan valmisruokia. Minun strategiani on ostaa tarjouksista kaappeihin ja pakastimeen. En suostu maksamaan ns. normaalihintoja esim. lihoista. Minulla on aina pakastimessa jotain lihaa tai kalaa, joista voi laittaa ruokaa jos kaupassa ei ole mitään alessa. Joskus olen myös ostanut niitä puoleen hintaan laitettuja lihoja jos viimeinen myyntipäivä ei ole ollut ihan lähellä.
Mulla on sellainen näppituntuma meidän alueen kauppojen hintoihin, joten jos tiedän että viereisessä kaupassa tietyt jutut saa halvemmalla, ostan ne sitten sieltä.
Käyn kerran viikossa kaupoissa, välillä sitten poikkean töistä kotiin tullessa täydentämässä jos jotain puuttuu.
Ostan niitä hedelmiä ja vihanneksia joita on tarjouksessa. Jos vaikka tomaatit on talvella hirveän hintaisia, en sitten ota niitä. Syödään sitten vaikka porkkanaraastetta.
Me ei muuten juoda maitoa kovinkaan paljon. Maitoa menee 1-3 litraa viikossa. Lapset juo aamulla kaakaon, mutta muuten me juodaan vettä ruoan kanssa, joskus mehua. Saavat kyllä kalsiumia kun syövät jugurttia ja juustoa.
Meillä laitetaan makaronilaatikkoon 18 dl makaronia ja 400 g jauhelihaa. Maitoa ei käytetä, vaan liemenä on vettä, lihaliemikuutio, vähän juustoraastetta ja kananmunaa. On muuten huomattavasti halvempaa kuin laittaa tuollainen määrä lihaa.
Jos haluaa elää halvalla niin silloin jätetään hedelmät ja vihannekset pois sekä syödään halpaa lihaa ja vaihdetaan liha useampana päivänä muihin proteiininlähteisiin: linsseihin, soijarouheeseen, herneisiin ja papuihin. Esimerkiksi siinä makaronilaatikossakin voi jauhelihan korvata soijarouheella. Samaten kaikki muutkin jauheliharuoat voi tehdä soijarouheella.
Halvimmat kalorit tulevat AINA makaronista, riisistä, jauhoista, kaurahiutaleista ja rasvoista, joiden määrää ruoassa kannattaa lisätä ja kalliimpien ruokien osuutta vähentää (jos siis haluaa halpaa ruokaa). Joka reseptistä voi lihan määrän puolittaa ja lisätä vastaavasti lisukkeen osuutta.
Tietenkään halpa ruoka ei tarkoita terveellistä ruokaa. Jos haluaa terveellistä sapuskaa niin silloin pitää sopeutua siihen että ei voi syödä halvimmalla mahdollisella tavalla. Toki terveellisessäkin ruokavaliossa voi pienentää laskua valitsemalla halvempia vihanneksia ja hedelmiä ja pitämällä huolen siitä että ruoat eivät jää pilaantumaan vaan kaikki tulee käytettyä. Ei siitä kuitenkaan koskaan saa YHTÄ halpaa kuin pelkällä makaronilla ja kaurahiutaleilla elämisestä. Jokaisen täytyy löytää oma tasapainonsa terveellisyyden ja edullisuuden välimaastosta.
En tiedä syöttekö vihannekset sitten salaattina/raasteina laatikon kaverina vai jätättekö syömättä, mutta ainakin minä en periaatteesta tee sellaista ruokaa, että lapseni pystyvät jättämään vihannekset syömättä. Siksi laitan aina vihanneksia mukaan. Meillä makaronilaatikkoon raastetaan mukaan ainakin porkkanaa, usein laitan vielä pakastepinaattiakin. Sipulia laitan useamman kappaleen tuollaiseen annokseen. Kasviksista saa kivasti makua ja porkkana ja sipuli ovat "lähes ilmaisia". Porkkanassa on myös paljon nestettä, joten sen kaverina vähän vähemmän nestettä itse laatikkoon.
Ei tarvitse ottaa lautasta täyteen sitä makaronilaatikkoa, puolet raastetta teitenkin.