Joko Lolan abortti käsitelty täällä?
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1443519036529.html
Aika rohkeaa, että kertoo tästä julkisesti. Ja traagista tietysti myös. Uskon, että Lola olisi kyllä pärjänny yh-äitinäkin, sen verran topakalta vaikuttaa. Ikävällä tavalla tämä todistaa myös sen, että harvoin ne suhteet kestävät, joissa nainen päätyy aborttiin miehen pyynnöstä, vaikka itse haluaisi pitää lapsen.
Kommentit (39)
Lola erosi vuonna 2000 Tomi Pohjankukasta.
Joo varmaan meni taas noin. Jos se mies pääsis ääneen vois ollaki ihan erilainen näkökulma. Kuka hullu uskoo sokeasti vain toista osapuolta?
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 15:53"]
Lola erosi vuonna 2000 Tomi Pohjankukasta.
[/quote]
Lola taisi vaihtaa Tomin Tuomas Marjamaahan jo vuonna 1999, tai ainakin kauan ennen vuoden 2000 loppua. Jutun mukaan Lola sitä paitsi erosi miehestä vasta abortin jälkeen. Tuomas ja Lola erosivat vuonna 2001. t: Google
Ilta-Sanomien vanhan artikkelin mukaan Lola ja Tuomas tapasivat maaliskuussa 2000. Ei mainittu milloin he alkoivat seurustella, mutta oletettavasti pian tapaamisen jälkeen.
Tomi ja Lola olivat Tuttu juttu -showssa vuonna 2000
Samaa aihetta valitti Annika Metsäketokin joskus Me Naisissa. Siis että oli tehnyt abortin miehen mieliksi.
Miten alistuvia naisia sitä onkaan. Ensin tehdään lapsi, koska mies haluaa. Sitten abortti, kun mies ei haluakaan. Eikö nykynainen mieti itse, haluaako äidiksi, ja toimi sen mukaan?
En tarkoita tuomita nimenomaan Lolaa tai tuota Annika Metsäketoa aiemmasta kommentista, mutta kommenttien jälkeen tämä ihmetys nousi mielessäni taas pintaan.
Tomi Pohjankukan jälkeen Lola seurusteli Tuomas Marjamaan kanssa. Ja Tuomas nimisestä miehestä tässä on kyse ainakin Iltalehden mukaan....
Aika katkeraa tilitystä Lolalta...toisaalta en ihmettele, kyllähän tuollainen kokemus jättää arpia.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 16:33"]
Tomi ja Lola olivat Tuttu juttu -showssa vuonna 2000
[/quote]
Tai ehkä paremminkin: ohjelma näytettiin TV:ssa 2000, mutta se oli nauhoitettu jo paljon aiemmin. Ennen eroa.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 15:48"]Murha ei ole oikea ratkaisu, ei koskaan. Lola sinun pitää ottaa vastuu teostasi itse, vaikka on kamalaa että sinua manipuloitiinkin.
[/quote]
Sikiö ei tiedosta mistään mitään eikä se edes kunnolla vielä elä. Ei abortti ole murha missään vaiheessa. Sun kaltaiset ihmiset, jotka haukkuu abortin tehneitä murhaajiksi, on sydämettömiä ihmispaskoja. Kaikilla on omat syynsä aborttiin, kaikki eivät henkisesti pysty antamaan omaa lasta adoptioon, kaikki eivät pysty pitämään lasta tai huolehtimaan siitä monista syistä. Joten sinä voit pitää pääsi kiinni ja viedä murhaaja huutelut muualle.
Lola ei voi antaa miehelle anteeksi, että teki abortin. Puuteri - Lumene.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:32"][quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 15:48"]Murha ei ole oikea ratkaisu, ei koskaan. Lola sinun pitää ottaa vastuu teostasi itse, vaikka on kamalaa että sinua manipuloitiinkin.
[/quote]
Sikiö ei tiedosta mistään mitään eikä se edes kunnolla vielä elä. Ei abortti ole murha missään vaiheessa. Sun kaltaiset ihmiset, jotka haukkuu abortin tehneitä murhaajiksi, on sydämettömiä ihmispaskoja. Kaikilla on omat syynsä aborttiin, kaikki eivät henkisesti pysty antamaan omaa lasta adoptioon, kaikki eivät pysty pitämään lasta tai huolehtimaan siitä monista syistä. Joten sinä voit pitää pääsi kiinni ja viedä murhaaja huutelut muualle.
[/quote]
Mä oon samaa mieltä että ei tarvi nimitellä ketään murhaajaksi mutta ei siitä mihinkään pääse että kyllä sikiö on ihan kunnolla elossa ja se on myös ihan oikea ihminen. Sydän alkaa lyödä jo rv6.
Luulen että eukko on vaan keksiny ton että saa taas naamansa lehtiin. :)
Kuka hullu valehtelisi että on tehnyt abortin kun siitä kuitenkin saa negatiivisen maineen?
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:46"][quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:32"][quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 15:48"]Murha ei ole oikea ratkaisu, ei koskaan. Lola sinun pitää ottaa vastuu teostasi itse, vaikka on kamalaa että sinua manipuloitiinkin.
[/quote]
Sikiö ei tiedosta mistään mitään eikä se edes kunnolla vielä elä. Ei abortti ole murha missään vaiheessa. Sun kaltaiset ihmiset, jotka haukkuu abortin tehneitä murhaajiksi, on sydämettömiä ihmispaskoja. Kaikilla on omat syynsä aborttiin, kaikki eivät henkisesti pysty antamaan omaa lasta adoptioon, kaikki eivät pysty pitämään lasta tai huolehtimaan siitä monista syistä. Joten sinä voit pitää pääsi kiinni ja viedä murhaaja huutelut muualle.
[/quote]
Mä oon samaa mieltä että ei tarvi nimitellä ketään murhaajaksi mutta ei siitä mihinkään pääse että kyllä sikiö on ihan kunnolla elossa ja se on myös ihan oikea ihminen. Sydän alkaa lyödä jo rv6.
[/quote]
Jos aivotoiminta on olematonta eivätkä elintoiminnot toimi kohdun ulkopuolella, niin ei se mikään murha ole jos semmoisen katkaravun kokoisen mollukan abortoi. Älä jaksa.
Miten hän on noin turvonnut? Kilpirauhasen vajaatoiminta?
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:54"]
Kuka hullu valehtelisi että on tehnyt abortin kun siitä kuitenkin saa negatiivisen maineen?
[/quote]
Miten niin saa neg.maineen? Ukon syyksihän se meni. :)
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:56"]
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:46"][quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:32"][quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 15:48"]Murha ei ole oikea ratkaisu, ei koskaan. Lola sinun pitää ottaa vastuu teostasi itse, vaikka on kamalaa että sinua manipuloitiinkin. [/quote] Sikiö ei tiedosta mistään mitään eikä se edes kunnolla vielä elä. Ei abortti ole murha missään vaiheessa. Sun kaltaiset ihmiset, jotka haukkuu abortin tehneitä murhaajiksi, on sydämettömiä ihmispaskoja. Kaikilla on omat syynsä aborttiin, kaikki eivät henkisesti pysty antamaan omaa lasta adoptioon, kaikki eivät pysty pitämään lasta tai huolehtimaan siitä monista syistä. Joten sinä voit pitää pääsi kiinni ja viedä murhaaja huutelut muualle. [/quote] Mä oon samaa mieltä että ei tarvi nimitellä ketään murhaajaksi mutta ei siitä mihinkään pääse että kyllä sikiö on ihan kunnolla elossa ja se on myös ihan oikea ihminen. Sydän alkaa lyödä jo rv6. [/quote] Jos aivotoiminta on olematonta eivätkä elintoiminnot toimi kohdun ulkopuolella, niin ei se mikään murha ole jos semmoisen katkaravun kokoisen mollukan abortoi. Älä jaksa.
[/quote]
Lolan tapauksessa aborttia voisi hyvin perustella myös terveydellisillä syillä: Lolahan oli käynyt silikonirintaleikkauksessa tietämättömänä raskaudestaan ja söi jälkikipuihin tosi vahvoja särkylääkkeitä. Mitähän se leikkaus ja lääkkeet on sikiölle aiheuttanut?
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 15:20"]
Mutta kuka oli tämä munaton ja selkärangaton mies? Joko sen nimi on kaikkien tiedossa täällä? Lola ei varmaan ikinä anna miehelle anteeksi, mutta sai ainakin hyvän koston nyt.
[/quote]On ehkä jo kostanut aiemmin, jos on sama miesystävä, josta erotessaan ja uuteen suhteeseen mentyään kailotti joka lehdessä "vaihdoin tylsän seksin intohimoiseen suhteeseen!" tjsp. Jotkut varmaan muistavat. Ajattelin jo silloin, että...tai no, antaa olla.