Uusi askel Naton suuntaan - Saksan presidentti Steinmeier tänään Suomeen
Kyllä nyt Suomea valmistellaan Natoon. Viime aikoina on Suomen valtiojohdon tapaamisia tiuhaan tahtiin Saksan ja muun Euroopan johdon kanssa.
Kommentit (14)
tämähän on ihan päivänselvää, eivät uskalla vielä sanoa ääneen, ettei pommit viuhu niskaan valmistautumatta. Suomen armeija varmaan valmistautuu jo parasta aikaa varmuuden vuoksi, he ostavat Suomen armeijalle aikaa.
Ja eihän tässä ole enää kuin 8 viikkoo koulua.
Me ainaki häipätään Helsingistä heti mökille, ku lasten koulut loppu.
Pääkaupunki ei ole turvallinen paikka olla, kun hakemus on jätetty.
No mahtavaa. Ehkä Saksakin on inasen solidaarisempi Suomea kohtaan kuin Ukrainaa, ollaan sentään EU-maa ja nettomaksaja.
Tähän suuntaan ollaan menossa. Marin tavannut Scholzin, Niinistö samoin, nyt tulee Steinmeier tänne. Kaikki parissa viikossa.
Hoidellaan samalla ne turvatakuut yksittäisten maiden kanssa.
En pidä tästä toiminnasta kansan selän takana. En tosin tiedä, pitäisikö kansanäänestystäkään järjestää, mutta jotenkin se olisi ehkä reilumpaa. Pelottaa Nato ja uskallan myöntää, että en haluaisi Suomea Natoon ja jos mielipidettäni kysyttäisiin esim. kansanäänestyksessä vastaisin ei Natolle.
Vierailija kirjoitti:

Niin no, meillä on Suomessa tämä perustuslaissa määritelty edustuksellinen demokratia. Ihan sen puitteissa mennään.
Helsinkiin varmasti ensimmäinen ydinpommi tipahtaa.
Vierailija kirjoitti:
En pidä tästä toiminnasta kansan selän takana. En tosin tiedä, pitäisikö kansanäänestystäkään järjestää, mutta jotenkin se olisi ehkä reilumpaa. Pelottaa Nato ja uskallan myöntää, että en haluaisi Suomea Natoon ja jos mielipidettäni kysyttäisiin esim. kansanäänestyksessä vastaisin ei Natolle.
En ole Nato-fani, mutta Naton ulkopuolelle jäämiseen sisältyy suuremmat riskit. On mahdollisimman hyvin turvattava Suomen itsenäisyys ja minimoitava sotaan joutumisen riski. Asiantuntijoiden mukaan se tapahtuu parhaiten Natoon liittymällä.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
On tosi tärkeää nyt, että näitä huipputason tapaamisia tulee. Tässä luodaan tärkeää neuvotteluyhteyttä.
Hieno homma, että toimitaan kun on toiminnan aika. Ei tämä tästä enää paremmaksi tule odottamalla ja katsomalla, naapuri on karvansa näyttänyt.
Vierailija kirjoitti:
Hieno homma, että toimitaan kun on toiminnan aika. Ei tämä tästä enää paremmaksi tule odottamalla ja katsomalla, naapuri on karvansa näyttänyt.
Näimpä. En usko että heitä todellisuudessa haittaa itsessään se, että Suomi liittyy natoon.
Kun Suomi on natossa, eivät voi enää suorittaa sitä erityisoperaatiota, jota ovat suunnitelleet vähintäänkin siitä lähtien kun rupesivat puhumaan Suomen tekemästä kansanmurhasta ja n@tsikytköksistä.
Tokihan se harmittaa että suunnitelmat menevät uusiksi.
Saksa hyrisee tyytyväisenä kun saadaan taas uusi puskurivaltio Venäjää vastaan eikä Saksan tarvitse tehdä itse mitään. Öljyt ja maakaasut kulkee Saksaan niinkuin ennenkin ja rahoittaa Putinin sodan.
Horinat kansanäänestyksestä ovat nimenomaan horinaa. Suomessa on perustuslaissa määritelty edustuksellinen demokratia = lopullisen päätöksen asiasta tekee Eduskunta
Siitä on kysymys. Täällä käy väkeä ja meikäläiset suhaa siellä ja täällä.