En muista mikä teininä kuvittelen olevani kun viisikymppiset lähestyy mutta en ainakaan työkyvyttömyyeläkkeellä oleva, masentunut ihminen joka ei vieläkåään tiedä mitä tekisi elämällään

No, nyt vaikuttaa että olet murehtinut asiaa ihan tarpeeksi pitkään. Useita vuosikymmeniä vielä edessä joista voit nauttia ja tehdä vapaa ajallasi mitä haluat.

Mä aina kuvittelin, että on on paljon helpompaa 50 v. En voinut ikinä kuvitella, että olen työtön, masentunut ja yksinäinen. Miten tässä näin kävi.

Eikö mitkään lääkkeet tosiaan auta sinua? Jos et ole kokeillut voxraa niin suosittelen kokeilemaan.

Minulla kävi ihan toisinpäin. Kaksvitosena pohdin päivieni päättämistä. Nyt viidenkympin lähestyessä olen onnellisempi kuin koskaan. Mutta myönnetään, taival on ollut pitkä ja epävarma. Nyt tuntuu enää vaikea uskoa että luisuisin epätoivoon. Ainakaan itseni suhteen.

Ainakin sulla on eläke. Tuolla on paljon työttömiä työnhakijoita, jotka kuuluisivat eläkkeelle mutta heitä ei päästetä.

En minäkään muista. Ehkä se on ongelmamme?

On varmaan yleisempää, että omistaa unelmia siitä miten aikuiselämänsä tulee sujumaan ja sitten määrätietoisesti lähtee niitä tavoittelemaan. Ammatti, työ, perhe, omaisuus, matkailut ja kaikki muut. Niistä on ihmisillä yleensä mieltymyksiä ja tavoitteita. Siksi harvoin jäädään vain tyhjän päälle ja ajelehtimaan.

Itsekään en ole elämälläni mitään. Lukion kävin, armeijan myös. Siinä se oikeastaan. Tuosta seuraavat 20 vuotta ovat olleet juuri tuota ajelehtimista ja toimettomuutta. Siihen on mahtunut jotain työputkia, sairasteluja, itseinhoa ja kaikkea muuta turhaa. Lainkaan siihen ei ole mahtunut niitä asioita, joita ihmiset yleensä elämältään odottavat. En mä toisaalta tiedä olisinko niitä halunnutkaan, mutta uskon, että se normaalikin elämän polku voittaisin tämän nykyisen tyhjyyden 100 - 0.

Mäkään en ihan kuvitellut, että olen ulosotossa, mt-diagnoosilla, vuokrakaksiossa, eronnut yh ja ammattikoulussa tässä iässä. Mutta ei se mitään, näillä mennään nyt. Pääasia, että pahin kuoppa on jo ylitetty:)

Ota uusi asenne elämään. 

Itse saan energiaa siitä, että haluan kaikkien peniksellisten olentojen ihailevan, palvovan ja palvelevan minua. En aio antaa muille kuin yhdelle, mutta haluan että kaikki haluaisivat. Tämä ei tarkoita ankkahuulia ja silikonitissejä, vaan sitä, että olen reilu ja kannustava kaikille miehille, kiinnitän huomiota ennen kaikkea heihin ja ajattelen heistä positiivisesti. Miehistä saan joka päivä energiaa! Minun ei tarvi olla edes nuori ja nätti, silti kaikki miehet tykkäävät ja auttavat. Elämä on ihanaa.

t. cis- eli tosinainen

Turvattomuuden tunnetta lapsena aina , ei oikea minuus pääse kehittymään.

Samassa jamassa ollaan.

Nyt on tärkeää että et vertaile itseäsi keneenkään, vaan keksityt siihen miten voit muuttaa asioita paremmaksi. Keksi joku suunnitelma tai tavoite mitä kohti lähdet pienin askelin. Ei ole niin väliä vaikka asia ei tuntuisi heti täydellisestä mikä innostaa suuresti, tärkeintä että pääset elämässä eteenpäin. Pahinta mitä voit tehdä on olla tekemättä mitään itsesi eteen.

Vierailija kirjoitti:

Nyt on tärkeää että et vertaile itseäsi keneenkään, vaan keksityt siihen miten voit muuttaa asioita paremmaksi. Keksi joku suunnitelma tai tavoite mitä kohti lähdet pienin askelin. Ei ole niin väliä vaikka asia ei tuntuisi heti täydellisestä mikä innostaa suuresti, tärkeintä että pääset elämässä eteenpäin. Pahinta mitä voit tehdä on olla tekemättä mitään itsesi eteen.

Eiköhän nuita ole yritetty ja mietitty jokapäivä viimeset 30 vuotta, ja siltikään ei ole hyvää lopputulosta.

Kun ei ole , taikka ei tiedä aitoa kohdetta mitä tavoitella,niin miten sitä voi yrittää ?

Se on aika pelottavaa olla hukassa itsensä kanssa nelikymppisenä, kuin 14vuotiaana. Koska aikaa ei enää ole loputtomasti. 

Minulta häviäisi oikeastaan kaikki murheet jos pääsisin työkyvyttömyyseläkkeelle. Olen ollut tapaturman vuoksi työkyvytön 7v. Tällainen löyhässä hirressä roikkuminen on aivan hirveää ja on sairastuttanut minut jo psyykkisestikin.

Vierailija kirjoitti:

Minulta häviäisi oikeastaan kaikki murheet jos pääsisin työkyvyttömyyseläkkeelle. Olen ollut tapaturman vuoksi työkyvytön 7v. Tällainen löyhässä hirressä roikkuminen on aivan hirveää ja on sairastuttanut minut jo psyykkisestikin.

Painota sitä psyykkistä sairastumistasi ja hommaa siihen hoitoa. Sitten hae sitä työkyvyttömyyseläkettä, koska tilanteesi jatkaa vain huonontumista eikä paraneminen ole todennäköistä. Pitäisi päästä.

Kyrpii kuunnella vanhempien vittuiluaa vaikka tekivät lapsuudesta helvetin.