Taas eräs pitkään lapseton sai lapsen vai voi sitä NARINAA!

Yritettiin pitkään vauvaa ja saatiin sellainen hoitojen ansiosta. Mulla taas on sellainen olo, etten saa valittaa niinkuin monet muut, kun halusin ja toivoin lasta niin pitkään. Järjellä ajateltuna ei sekään ole oikein.

Eli eikö AP:n mielestä pitkään lapseton saisi valittaa? Jos lapsen kanssa vaan on hankalaa? Kyllä muutkin saa valittaa, miksei ex-lapseton?

Inhoan muutenkin turhaa narinaa, itse kun olen sellainen " läpi harmaan kiven" tyyppi. Mutta voi olla mullakin asiaa terapeutille, vahvuuteenkin voi sairastua (tainnut vahinko käydä jo). -ap

Mulle kävi niin, että kun sain pitkän lapsettomuuden jälkeen lapsen, tuntuu että leijun pilvissä koko ajan. Olen odottanut sellaisia " seinät kaatuu päälle" , " en jaksa" tai " lapsi ahdistaa" -olotiloja, mutta niitä ei vaan tule. Olen koko ajan onneni kukkuloilla, ja lapsi kohta vuoden.

joka jotenkin muuttui sen pitkän lapsettomuutensa aikana totaalisen ja täydellisen itsekeskeiseksi. Suodattaa kaiken oman itsen kautta ja suurenteli vauva-ajan ja lapsenkasvatuksen aivan uskomattomiin sfääreihin. Ei halunnut edes yrittää toista lasta, koska se vauva-aika oli niin järkyttävän kamalaa - silti ihan terve lapsi, mies hoiti paljon ja isovanhemmat asuvat naapurissa.

joutunut ymmärtämään miten toisellle joku voi ahdistuksessaan toivoa lapsen kuolemaa koska itse ei saa. Niin en olisi kuvitellut että narina raskaus pahoinvoinnista ja oloista alkaa viikolla 5 ja nyt synnytyksen jälkeen kaikki on ihan paskaa jne.

En vaan ymmärrä. Ja oikeasti koska tuttavapiirissä on mäitä jo muutama niin minusta luonnetestit olisi ok- kriteeri kun hoitoja jaetaan. Prinsessat voisi jättää ulkopuolelle.

-ap

8

Vauva ei täytäkään odotuksia eli ole aina ihana, kaunis ja helppo.



Tulee mieleen että lapseton on ajatellut olevansa epäonnistunut kun ei saa lapsia ja vauvan synnyttyä tuntee olevansa epäonnistunut äiti kun ei olekaan onnensa huipulla, eikä arki olekaan niin unelmaa.

ja antaa sen jälkeen hoitoja KAIKILLE sillä samalla perusteella. Päätetään siis, että vain täydelliset ihmiset voivat saada lapsia. Eikö oisi kivaa?

Kun se vuosien paine lopulta hellittää ja tulee raskaaksi, odotukset voivat olla niin tajuttomat ja kohtuuttomat. Samalla voi olla niinkin, että sen koko muun elämän on pannut jäihin ja nyt sitten törmää siihenkin ja tajuaa, ettei se raskaus ja lapsi kaikkia ongelmia ratkokaan, eikä välttämättä ole edes toennut esim. keskenmenojen aiheuttamasta surusta, kun on pitänyt tohottaa niitä hoitoja.

se vauva-aika rupeaa saamaan epärealistisia sävyjä, kun sitä lasta niin kovasti odotetaan eikä mitään kuulu. Koettakaa oikeasti ihmiset vähän ymmärtää toisianne. Jos on sitten ruusuiset kuvitelmat, arki voi olla iso yllätys. Jos ystävälläsi (oletpa sinäkin tosiystävä) on ollut lapsettomuudessa kriisi, niin ei kai se asia laukea kuin napista painamalla synnytykseen! Tai raskaaksi tuloon. Toivotaan, että ystäväsi saa pikku hiljaa elämäänsä muutakin sisältöä kuin lapsettomuus/raskaus/vauva-ajat. Ehkä olis paras että hänelle löytyis uusia ystäviä, jotka jaksais tukea häntä vielä tässä vaiheessa. Toivon mukaan jossain vaiheessa sitten helpottaa.

miettinyt juuri sitä, että jos joskus sen lapsen saan, niin mites mun sitten käy?



Takana keskenmeno (ennen sitä yritystä 1,5v), nyt yritystä keskenmenon jälkeen 1v. Jotenkin on vaan niin tavoite tulla raskaaksi, että hämärtyykö tässä nyt se itse lapsi. Jos sen joskus saan, niin tuijotanko vaan sitä, että mitäs nyt tekisin, koska toiveet raskaudesta on niin korkealla?



Hassuja sitä ajattelee, mutta sen varmaan näkee sitten.

on voinut olla tosi raskasta. Hoitoja, pelkoa, keskenmenoja. Kyllähän sellainen ihminen joutuu keskelle vauva-aikaa hirveän paljon kuormitetumpana kuin ns. normaalit ihmiset, kuormitusta on takana mahdollisesti jo vuosia. Helppo kuvitella, että siihen yövalvomiset, koliikin sun muut voi olla viimeinen pisara. Ole nyt ap ystäväsi tukena vielä tai sitten ota etäisyyttä. Älä kumminkaan syyllistä.

Joskin ymmärrän myös AP:n pointin. Ehkä jossain voisi mennä se kultainen keskitie.

T: 3/4

niin on aika turhauttavaa olla se korva ja syli kun itsekin hoivaa ja ymmärrystä välillä tarvitsisi. muttei uskalla puhua omista murheistaan, koska ne ei ole " mitään" verrattuna tähän jne. : (

-ap

Ei ymmärretä sitä, että raskausaika voi todella olla kaukana " normaalista olotilasta" ja että vauva voi itkeä, valvottaa, olla sairas ja vaikka mitä. Lapsettomilla tuntuu usein olevan sellainen vaaleanpunainen harsoreunainen haavekuva siitä mitä lapsen saaminen on. Toki se on ihanaa ja vaikka mitä, mutta liian ruusuisia kuvia mielessään taitavat pitää. Sitten se todellisuus iskee niin kovaa ettei sitä kestäkään, jos esim, vauvalla on koliikki. =(

sun ystäväsi lapsettomuuteen tai vauvanhoitonarinoihin, vaan teidän toimimattomaan kaverisuhteeseen. Eli sikäli on lapsellista vaatia mitään luonnetestejä. Taidat olla se kuuntelija, joka ei saa suunvuoroa, riippumatta siitä mikä kriisi on menossa. Ystäväsi voi olla jonkun muun seurassa ihan erilainen. Mulla on ollut yksi ystävä jolle olin aina se ymmärtäjä, mun jutut ei kiinnostaneet koskaan kymmentä sekuntia pitempää. Toisissa ystävyyssuhteissa olen sitten varmaan ollut se nariseva osapuoli.

Alku vauvojen, kaksosten, kanssa meni hyvin mutta sitten kun tulivat hammaskivut, sairaudet jne n. vuoden korvilla masennuin siihen, että apua ei ollut saatavilla ja hoidin lapset yksin. Masennuin ja valitin yhä enemmän ystävilleni. Valitettavasti kaikilla on vain yksi lapsi, joten he eivät todellakaan voi ymmärtää mikä mua v__tti ja väsytti. Ja se v__i lisää ja olin kateellinen yksilapsisille äideille jotka saivat ekalla yrittämällä lapsen. Katkeroiduin ja ehkä yhäkin olen sitä kun väsymys kaataa mut totaalisesti. Sitten vain syön suklaata ja valitan vieläkin enemmän kavereilleni miten raskasta lastenhoito voi olla.



Ja tulen varmaan vielä jatkossakin valittamaan, siitä huolimatta että vihdoin mulla on nämä kaksi enkeliä.